Ylläslompolon luontopolku, Ylläs

Viime kesän lomareissulla käytiin kiertämässä Äkäslompolon puolen luontopolkujen lisäksi myös yksi luontopolku Ylläsjärven puolella. Ylläslompolon luontopolku sopii kierrettäväksi myös syksyllä, joten tämä julkaisu tuskin on vielä liian myöhäinen tälle vuodelle. Itseasiassa retkipäivämme lämpötila ei ollut ainakaan korkeampi kuin missä mittari tällä hetkellä huitelee, joten tämän luontopolun muisteleminen sopii oikein hyvin tähän viikkoon: seuraava reissumme Äkäslompoloon starttaa loppuviikosta.

Ylläslompolon luontopolku sijaitsee tosiaan Ylläsjärven puolella Ylläksellä. Tie luontopolulle kääntyy Ylläsjärventieltä Kolariin päin ajettaessa, kyltti Ylläslompolon lintutornille (2,5 km) ohjaa tieltä vasemmalle. Loppupätkä on kapeaa hiekkatietä ja vauhtia joutuu pudottamaan melkoisesti, jolloin ehtiikin ihastelemaan ympärillä olevaa kaunista suomaisemaa.

Luontopolku (2,5 km) ei ollut meille uusi vierailukohde, mutta viime käynnistä on vierähtänyt jo useampi vuosi. Tänä vuonna kävimme siellä viileänä heinäkuun alkupäivänä, jolloin pipot eivät olleet lainkaan liioittelua: mittari näytti +4°C ja edellisenä päivänä oli satanut paljon. Tästä syystä luontopolku oli paikoitellen hyvinkin kostea ja siellä sai kasteltua kengät melko märiksi. Syksyllä kannattaa varata jalkaan saappaat tai vedenkestävät kengät. Alkumatkan tihutti enemmän ja vähemmän vettä, joten tällä kerralla otin kaikki kuvat kännykällä, sillä en saa kameraa mihinkään suojaan kantorinkkaa kantaessa.

Luontopolku alkaa parkkipaikalta, mistä ei ole pitkä matka lähellä olevalle lintutornille. Tornista on upeat maisemat Yllästunturin suuntaan ja järven yli. Lintutorniin johtavat portaat olivat kuitenkin sateen jäljiltä sen verran liukkaat, etten uskaltanut lähteä kiipeämään jyrkkiä portaita kantorinkan kanssa. Esikoinen kävi ylhäällä, mutta tuli pian alas: ylhäällä oli liian kylmä. Lintutornilta matka jatkuu pitkopuita pitkin, järvi jää vasemmalle. Tuuli oli kova ja kylmä, joten järvimaisemaakaan emme jääneet ihastelemaan, vaan jatkoimme matkaa kohti metsää.

Metsänlaidassa on kota, missä olimme suunnitelleet syövämme eväät luontopolun kierrettyämme. Kodalla ei kuitenkaan ollut polttopuita ja se oli sisältäkin märkä, joten emme jääneet sinne. Kodan jälkeen, metsän keskellä on kyltti Luontopolulle, sitä lähdimme jälleen seuraamaan. Hetken käveltyämme edessä oli risteys: vasemmalla oli pieni järvi, oikealla jatkui luontopolku. Tie järvelle kulkee suon yli pitkospuita pitkin. Pitkospuut olivat kuitenkin melko huonossa kunnossa ja hetken pelkäsin horjahtavani suohon rinkassa heiluvan poikani kanssa. Pääsin kuitenkin järvenrantaan kuivin kengin. Järvi ei ole suuri, ympäröivä suo kiinnittää enemmän huomiota.

Ylläslompolon luontopolku kulkee välillä metsässä puunjuuria tai kaatuneita puita väistellen, välillä valtavia muurahaispesiä ihmetellen ja toisinaan kuljetaan suolla pitkospuita pitkin. Pitkospuiden huono kunto ihmetytti meitä useampaankin kertaan, viimeksi (v. 2013) käydessämme reitti oli paljon paremmassa kunnossa. Koko ajan sai olla erityisen tarkkana mihin astui, varsinkin lasten kanssa kulkiessa. Molemmat aikuiset saivat kasteltua kenkänsä, mikä ei kuitenkaan johtunut rikkinäisistä pitkospuista vaan edellisten päivien sateiden jättämistä lätäköistä.

Noin puolessa välissä luontopolkua on toinenkin kota. Ovi oli kuitenkin lukossa, joten tällä luontopolulla ei tosiaan ollut toimivaa tulistelupaikkaa. HIeman nälkäänsä valittaen lapset jatkoivat reitin kuitenkin loppuun asti ja lopuksi käytiin vielä katsomassa uudelleen lintutornia. 

Ylläslompolon luontopolku on sopivan pituinen reitti helppokulkuisessa maastossa. Se on kuitenkin tainnut jäädä hieman oman onnensa nojaan, sillä pitkospuiden lisäksi myös reitin varrella olevat tietoiskutaulut olivat monin paikoin hyvin kärsineitä. Suurelta osin metsän keskellä kulkeva luontopolku oli kuitenkin hyvä ulkoilureitti tihkusateen täyteiselle aamupäivälle.

 

Seuraa Kukkahattuäitiä Facebookissa

Taivaskeronkierros, Pallas

Taivaskeronkierros, Pallas-9.jpg

Pallas on jäänyt meille vieraaksi paikaksi, vaikka sinne ei Äkäslompolosta matkaa kauheasti olekaan. Viikon lomalla ei ehdi käydä edes kaikilla haluamillaan Ylläksen tuntureilla, luontopoluilla ym, joten Pallakselle ei ole tullut aiemmin lähdettyä. Tänä vuonna kahden Äkäslompolossa vietetyn kesälomaviikon aikana ehdimme vihdoin vierailemaan myös Pallaksella ja hyvä niin, oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.

Etukäteen katsottiin hieman, mille reitille lähdettäisi ja Pallastuntureiden korkeimmalle huipulle, Taivaskerolle (809m) kulkeva reitti kuulosti sopivalta. Taivaskeronkierros on 9 km pituinen, mutta sen verran helppokulkuinen reitti, että lapsetkin jaksoivat sen kävellä. Myöhemmin tosin huomasin, että reitti on määritelty keskivaikeaksi, syynä lienee muutamat jyrkemmät nousut ja laskut. Reitti lähtee Pallastunturin luontokeskukselta, mihin on helppo jättää auto parkkiin.

Taivaskeronkierros, Pallas.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-2.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-22.jpg

Starttasimme Taivaskeronkierroksen luontokeskuksen ja hotellin välistä, leveää pitkospuupolkua pitkin tunturimaiseman avautuessa eteemme ja sivullemme saman tien. Reitin voi kulkea myös toiseen suuntaan, hotellin takaa aloittaen. Pitkospuut ovat meidän viisivuotiaan Murun suuressa suosiossa, joten vaikka reitin pituus olikin tällä kerralla myös lasten tiedossa, ainakin Muru aloitti sen iloisena. Pikkuhiljaa polku alkaa nousta tunturia ylemmäs, aluksi hyvin loivasti.

Taivaskeronkierros, Pallas-15.jpg

Reitti on hyvin merkitty: aluksi tien reunalla näkyy ristimerkkejä lähes Taivaskerolle asti. Sen jälkeen reitillä pysyy hyvin sinisiä tolppia seuraamalla. Heinäkuun toisella viikolla järjestettiin Nuts Pallas-juoksutapahtuma, mihin oli tuotu opasmerkit jo valmiiksi, joten sinisten tolppien vieressä oli myös oransseja lippuja, joita siellä ei yleensä ole. Useassa kohdassa polku haarautuu hetkeksi kahteen suuntaan, mutta molempia reittejä pitkin pääsee aina samaan paikkaan. Lapsista olikin kiva lähteä mahdollisuuksien mukaan kulkemaan hetkeksi eri polkua kuin mitä me vanhemmat kuljimme ja odottaa sitten edellä.

Taivaskeronkierros, Pallas-7.jpg
Taivaskeronkierros
Taivaskeronkierros, Pallas-6.jpg

Reitti on lähes Taivaskerolle asti siisti ja helppokulkuinen tunturipolku. Ympärillä näkyy tunturihuippuja, tunturikanervaa ja retkipäivänämme myös matalalla olevia pilviä. Välillä tunturit näyttävät olevan kokonaan pilven sisällä piilossa ja lapset yrittivätkin kiirehtiä huipulle, jotta pääsisivät pilven sisään. Viimeinen nousu ennen Taivaskeron saavuttamista kulkee rakkakiviä pitkin ja ennen rakkakiviä hieman polusta kauempana, avaralla nummella aukesi jälleen upea, kauas kantava maisema.

Taivaskeronkierros, Pallas-8.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-20.jpg

Taivaskero on helppokulkuista rakkakiveä. Sieltäkin löytyy kivikasoja, vaikka jokaisen retkeilijän tulisikin muistaa, ettei luonnontilaisen tunturin kiviin saa koskea, eikä niistä saa tehdä kasoja. Huipulta löytyy myös kyltti, mikä kertoo Olympiasoihdun lähteneen sieltä. Tästä aiheesta saikin mielenkiintoisen keskustelun lasten kanssa. Ylhäällä huipulla tuuli kovasti, mutta jäimme ison kivikasan viereen pitämään evästaukoa maisemia ihaillen. Pian matkaa oli kuitenkin taas jatkettava, sillä tuuli alkoi tuoda sadepilviä kovaa vauhtia lähemmäs.

Taivaskeronkierros, Pallas-11.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-12.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-14.jpg

Reitti huipulta alas jatkuu edelleen hyvin merkittynä. Välillä kuljetaan rakkakiviä pitkin, välillä tunturipolkua. Kaunis tunturimaisema ei katoa mihinkään, edessä siintää jo uusi nousu. Kurussa oli vielä lunta, edellisellä viikolla sitä oli satanut Pallaksella reippaamminkin. Lapset olisivat halunneet mennä kurua alas, mutta seurasimme kuitenkin mieluummin merkittyä reittiä. Tuuli toi sadepilvet nopeasti yllemme, mutta onneksemme vettä satoi vain hetken, emme kastuneet juurikaan.

Taivaskeronkierros, Pallas-17.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-19.jpg

Viimeinenkään nousu ei ole haastava, tasaista tunturitietä on helppo nousta. Ylhäältä näkee selkeällä säällä myös Yllästunturin, mikä ilahdutti hieman lapsia. He alkoivat tässä vaiheessa olla jo väsyneitä ja pettyneitä, kun eivät olleetkaan päässeet Taivaskerolla pilven sisään. Pettymys muuttui pian kuitenkin riemuksi, kun pilvet hotkaisivat meidän sisäänsä. Voi sitä riemua, mikä vanhemmista pojistani pääsikään sumun keskellä.

Taivaskeronkierros, Pallas-21.jpg
Taivaskeronkierros, Pallas-18.jpg

Viimeinen laskeutuminen kulkee lasketteluhissin myötäisesti. Etäisyys luontokeskukselle ei ole pitkä, mutta mutkitteleva polku saa laskeutumisen tuntumaan lähes päättymättömältä. Onneksi maisemat olivat molemmin puolin kauniit ja oman perheen seura mukavaa, joten pitkän laskeutumisen jaksoi.

Luontokeskus, Pallas.jpg

Alas luontokeskukselle päästyämme törmäsimme vielä Pätkän riemuksi porotokkaan. Yksivuotiaamme oli poroista innoissaan ja katseli niitä pitkään sylissäni. Poika oli tämänkin reitin kulkenut rinkassa, joten poroja oli kiva katsella niin, että pystyi itse kääntymään kunnolla. Väsyneinä mutta tyytyväisinä lähdimme kohti Yllästä – takaisin tulisimme varmasti.

 

Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa?

Seitakierros, Ylläs

 

”Seitakierros kertoo kulkijalleen pohjoisten kansojen luontosuhteesta ja maailmankuvasta.”

 

9 km pituinen Seitakierros lähtee luontokeskus Kellokkaan pihalta, samaan suuntaan kuin Velhopolkukin. Meidän tuli kierrettyä kierros oikeastaan sattumalta: Lähdimme katsomaan Kellostapulinkurua, mutta loppujen lopuksi huomasimme kulkeneemme Seitakierroksen. Tästä syystä kuljimme kierroksen ehkä väärin päin, mikä ei muuten vaikuttanut mielestäni mihinkään, paitsi ehkä reitin varrella olleiden infotaulujen sanomaan. Ne kun taisivat olla järjestyksessä kertoessaan Seidoista. Jos noita Seitatieto-kylttejä ei välitä lukea järjestyksessä, reitin voi kulkea kummin päin vain vailla huolen häivääkään.

Kellostapulinkuruun pääsee Velhopolunkin varrella käyttämämme kodan läheltä, joten lähdimme kulkemaan kodalle Kellokkaalta Velhopolun loppupäästä alkaen. Alkumatka kulkee tutussa Taigametsässä ja siitä tunturiaukean kautta kodalle. Kodalta kuruun päin noustessa metsä loppuu ja aukea tunturimaisema alkaa jälleen. Ötököitä löytyi melko paljon ja lapset olisivat luovuttaneet jo pian kodan jälkeen. Hieman ennen kurun alkua tuntureiden rinteillä paistoi kuitenkin vielä lumikasoja, mikä sai lapsiin jälleen vauhtia: Lumessa ei yleensä pääse leikkimään kesälomalla heinäkuussa. Tänä vuonna lunta kuitenkin oli ja sitä ihmeteltiin useammallakin retkellä. Lumipallojen lennellessä aiemmin kiusanneet ötökätkin unohtuivat.

Kellostapulinkurun vaikeakulkuisimmat rakkakiviosiot on pitkostettu, joten lastenkin on helppo kulkea reitillä. Aina välillä joutui muistuttamaan, ettei tunturin rinteellä olevilla pitkospuilla ole tarkoitus juosta, vaan eteenpäin täytyy muistaa kulkea rauhallisesti. Ilma kurussa tuntui raikkaalta ja puhtaalta, sitä oli hyvä hengittää. Maisema ympärillä on karua, sivuilla näkee harmaita rakkakiviä. Hiljalleen edessä alkaa näkyä jälleen puuraja. Tie pistospuilla laskeutuu alemmas, kohti metsää.

 

”Seita on pyhitetty palvontapaikka, lenkki ihmisen ja jumalaisen luonnon välillä.”

 

Metsäpolulle päästyämme ukkonen alkoi jyristä ja koska takaisin tunturiin kiipeäminen ei tuntunut hyvältä ajatukselta ukkosella, päätimme lähteä muutaman kilometrin päässä olevalle Kesänginkeitaalle ja siellä sijaitsevalle laavulle. Matka jatkui melko reippaasti kiirehtien; kumpi voittaisi, meidän perhe vai ukkosrintama? Tie metsän läpi tarjoaa kaikenlaista katseltavaa ja ihasteltavaa: varpuja, havupuita, maahan kaatuneita lahoja puita ja muurahaispesiä. Miten suuria pesiä muurahaiset osaavatkaan tehdä. Kaikeksi onneksi ukkosrintama lähti kiertämään muualle, joten ehdimme välillä pysähtyä ihmettelemäänkin metsän aarteita.

Kesänkijärven laavu on hyväksi todettu eväspaikka, missä käymme aina vähintään kerran evästelemässä Ylläksellä ollessamme, joten sinne mentiin tälläkin kerralla. Kesänginkeitaalle oli matkaa Seitakierroksen polulta 1km, mutta sehän ei ole matka eikä mikään varsinkaan hyvällä säällä retkeillessä. Kesänkijärven lähellä oleva suomaisema on aina yhtä rakas, puiden takana kurkkii Kesänkitunturi. Laavulle päästyämme aurinko paistoi jälleen ja eväät ehti syödä rauhassa. Laavulle oli juuri tuotu lisää polttopuita ja vessatkin oli kunnostettu sitten viime käyntimme helmikuussa, joten mikäs siellä oli ollessa.

Täysillä vatsoilla oli mukava jatkaa jälleen takaisin Seitapolun metsäpolulle ja kohti Kellokasta. Tiellä vastaamme tuli sammakko, joka pelkäsi meitä ihan hirvittävän paljon – ressukka. Vaikka en ihmettelekään, sen verran kovaa ääntä meidän poikakolmikko pitää liiankin usein metsässä kulkiessamme. Matkanvarrelta löytyi kivoja keppejä, jotka muistuttivat mm. pyssyjä ja dinosauruksia. Äidin olikin turvallista jatkaa eteenpäin, kun oli omat henkivartijat mukana suojelemassa.

 

”Seidoille uhrattiin yleisimmin lahjauhreja, joiden avulla yritettiin saada uhrin saaja noudattamaan uhraajaan toivomuksia.”

 

Metsäpolun loppua uumoilee lähenevä puronsolina. Tiestä erkanee Kesänkijärven kiertävä Hillapolku ja Seitakierros jatkuu puron vieressä pitkospuita pitkin. Puro ja ympäröivä tiheä metsä houkuttelivat ötököitä enemmän ja huitominen alkoi jälleen. Reitti oli uusi, vieras ja pitkän tuntuinen ja lapset alkoivatkin tässä vaiheessa hieman väsyä. Tutun näköiset maisemat hämäsivät ja epäuskoinen ääni kysyi vieressäni: ”Eihän kuljeta vielä Velhopolkuakin?” Pitkospuut jatkuvat jonkin aikaa, mutta lopulta risteyksessä oleva kyltti ohjaa kulkijat kohti Kellokasta.

Tuttuja kiviportaita ylöspäin kulkeminen vaati hieman voimia, ainakin kantorinkka selässä. Ukkonen alkoi jälleen jyristä ja suonlaidalle päästessämme alkoi putoilla sadepisaroita. Tällä kerralla emme jääneet leikkimään Kellokkaan pihalle, vaan kiirehdimme suoraan autoon. Kävelykilometrejä oli jälleen kertynyt tarpeeksi yhdelle päivälle.

Kursivoidut lainaukset ovat Seitakierroksen varrelta olevista Seita-tauluista.

 

Seuraathan jo Kukkahattuäitiä Facebookissa.

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Varkaankurun Velhopolku (3,5 km) Ylläksellä on tuttu ja turvallinen luontopolku, joka pituuden puolesta sopii loistavasti myös pienten lasten kanssa kuljettavaksi. Olemme kulkeneet reitin useita kertoja ja on ollut erityisen ihana nähdä, miten Muru on vuosien varrella kasvanut: Ensimmäisen kerran poika matkusti luontopolulla rinkassa reilun vuoden ikäisenä, seuraavana kesänä tomera taapero joutui tekemään oikein töitä, että pääsi kiipeämään porrasaskelia ylöspäin. Ja tänä kesänä 5-vuotias paineli isoveljen kanssa kaukana edellä.

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Luontopolku lähtee Luontokeskus Kellokkaan pihalta johdattaen pienetkin lapset jo alussa taianomaiseen seikkailuun: Kuinka monta lintua lähistöltä voikaan löytää? Ja mitä ihmettä, jättihämähäkkikö on seittinsä kutonut puiden väliin? Hieman isommat lapset saattavat jäädä ihmettelemään kiukkuista akka-patsasta ja sen pystyssä olevaa sormea. Jokaiselle jotain ja iloinen tunnelma on taattu. Karu ja yksinkertaisen kaunis suomaisema johdattaa retkeilijät eteenpäin kohti taigametsää. Helppokulkuista ja siistiä metsätietä kävellessä voi kuunnella lintuja, ihmetellä muurahaisia ja ihastella ympäröivää metsää.

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Jonkin ajan kulutta tie alkaa laskeutua hieman jyrkähkösti alaspäin ja lähenevän puron solinaa voimistuu. Viimeiset metrit ennen puroa laskeudutaan kivisiä portaita pitkin. Etenkin pienten lasten kanssa alamäkeä kulkiessa saattaa joutua hieman toppauttelemaankin innostuneita kulkijoita. Kiviportaiden askelmat ovat syvät, niissä joutuu itsekin kulkemaan rauhallisesti, yksi askel kerrallaan. Lyhyt laskeutuminen palkitaan ja edessä avautuu kaunis ja rehevä puromaisema. Nyt ollaan todellisella taikapolulla, Velhopolulla.

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Aiemmin kuultu puron etäinen solina on nyt paikoitellen jopa kuohunaa. Turhat ajatukset jäävät taka-alalle, nyt on lupa kulkea rauhassa ja ihastella maisemia. Nauttia yhteisestä ajasta seurueensa kanssa. Reitti jatkuu pitkospuita pitkin puron läheisyydessä kulkien: milloin kävellään puron vieressä, milloin katsellaan sen kulkevan sillan alta. Ja paikoitellen erkanuttaankin siitä hieman, kadotetaan se hetkeksi näköetäisyydeltä. Missään vaiheessa puron ääntä ei kuitenkaan kadota, rauhoittavan solinan kuulee koko ajan. Puron läheisyydessä kulkevalla osuudella löytää kesäisin myös paljon hyttysiä, joten hyttyskarkote ei ole lainkaan liioiteltua. Meillä lapset pitivät tänä vuonna hyttyshattuja, nuorin oli rinkassa rattaiden hyttyssuojan alla.

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Pikkuhiljaa pitkospuut alkavat nousta ylöspäin, askelmia tulee enemmän. Pienelle lapselle askelmat voivat olla hankalampia, niitä joutuu kiipeämään oikein voimiensa takaa. Aikuiselle askelmat ovat helppoja, nousu ei ole liian suuri. Reitti alkaa nousta yhä ylemmäs, pitkospuut vaihtuvat kiviportaiksi. Tie johtaa vanhan tulistelupaikan ohi ja alkaa nousta kohti kotaa. Lämmin kota tarjosi oivan tauon kävelystä ja hyvän eväspaikan. Eväiden syöminen oli tälläkin kerralla yksi retken kohokohta ja antoi lapsille energiaa kulkea luontopolku loppuun.

Varkaankurun Velhopolku, Ylläs
Varkaankurun Velhopolku, Ylläs

Kodan jälkeen tie muuttuu jälleen: Ensin kuljetaan aukeassa tunturimaisemassa, mutta pian laskeudutaan jälleen vihreään metsään. Polun loppupäässä oli aiemmin Lintukoto ja tietoiskuja jakava Hirvi-hahmo, mutta lapsien suureksi pettymykseksi ne oli nyt purettu pois. Toivottavasti molemmat korvattaisi joko samanlaisilla tai edes samantapaisilla maamerkeillä, jotta alusta asti lapset huomioiva-ajatus jatkuisi loppuun asti. (Luontokeskus Kellokas jakoi 9.8. Facebookissa päivityksen, jossa näkyi kunnostettu Lintukoto ja kerrottiin, että paikalle ollaan rakentamassa pöllöpolkua. Lapset olivat tiedosta riemuissaan.)

Velhopolku päättyy samaan paikkaan mistä se alkaakin: Kellokkaan pihaan. Jos nuorimmilla kulkijoilla riittää vielä energiaa, luontokeskuksen pihalta löytyy leikkipaikka keinuineen. Velhopolulta lähtiessämme takapenkiltä kuuluu kerta toisensa jälkeen: ”Voidaanko tulla tänne uudelleenkin?”

 

Seuraathan Kukkahattuäitiä jo Facebookissa.

 

Tähtipolku, Ylläs

Kesänkitunturin kupeessa kiertävä Tähtipolku oli meille uusi tuttavuus. Viime kesänä kiipesimme Pirunkurua ylös, mutta erinäisistä syitä jouduimme ylhäällä kääntymään takaisin. Tällä kerralla päätimme kulkea reitin kokonaan ja mikäs se oli kulkiessa, auringon paistaessa ja lämpötilankin hipoessa lähes hellelukemia. Esikoinen ja Pätkä juoksivat milloin edellä, milloin jäivät ihastelemaan metsän aarteita. Pätkä oli rinkassa selässäni, ensimmäistä kertaa näin pitkän matkan. Tähtipolku on merkitty helposti seurattavilla oransseilla, tähtikuvioisilla merkeillä.