Helppo perunarieska

Perunarieska

Perunarieska on helppo ja nopea leipä, johon on helppo upottaa ylijäänyt perunamuusi. Meillä sitä muusia jää vain aika harvoin yli, ellen erikseen tee isompaa satsia. Eli perunarieskahimo on osattava ennakoida etukäteen tai sitten tehdä erikseen muusia. Onneksi perunamuusijauhe on keksitty ja ainakin Lidlissä myytävällä muusijauheella valmistaa hyvän makuista muusia. 

Teen itse perunarieskan aina pellin kokoiseksi levyksi, mutta halutessaan ohjeella voi tehdä myös pieniä pyöreitä rieskoja.

 

Perunarieska

3 dl perunamuusia

1 muna

1 tl suolaa

3 dl vehnäjauhoja

 

Laita uuni lämpenemään 275'C:een.

Sekoita perunamuusin joukkoon muna ja suola (suolan määrää voi vähentää, jos muusissa on reilusti suolaa). 

Lisää joukkoon jauhot, aluksi sekoittamalla, lopuksi kevyesti vaivaamalla. Älä vaivaa liikaa.

Levitä taikina pellille ja taputtele jauhojen avulla tasaiseksi, haluamasi paksuiseksi levyksi. 

Pistele pinta haarukalla ja paista n. 8 min, kunnes pinta saa hieman väriä ja siihen tulee ruskeita läikkiä.