Vuosi 2017: väsymystä, rakkautta ja vertaistukea

Enää kolme päivää ja tämäkin vuosi on paketissa, kotiäitiyttä on takana jo melkein kaksi vuotta. Aika on mennyt välillä liiankin vauhdikkaasti, minkä huomaa erityisesti Pätkän kasvussa ja kehityksessä. Ja silti päivät ovat välillä madelleet, viikot tuntuneet pitkiltä lasten riehuessa ja riidellessä. Tylsää hetkeä ei ole tainnut montaakaan tulla vastaan, vaikka lapset niin usein vakuuttavatkin. Pitäisi varmaan opetella delegoimaan kotitöitä heille enemmänkin, jos tylsää meinaa aina vain olla.

Kelohonka, Ylläs - Kukkahattuäiti-blogi.jpg

Vuoden kiiruhtaessa loppua kohden myös väsymys tuntuu lisääntyvän, sekä lasten että erityisesti äidin. Olo on melko uupunut, vetämätön. Ajatus ei tunnu enää kulkevan, mitään ei jaksaisi oikein tehdä. Tämä jatkuva harmaus on varmasti osasyyllinen, sillä yhtenä päivänä aurinko kurkki hetken ja olo oli heti energisempi. Kuitenkin kulunut vuosi on verottanut energiaa ja innolla jo odotan, että tämä vuosi loppuu ja uusia alkaa. Sillä toivon, että uusi vuosi toisi jälleen uuden alun ja uusi alku tarkoittaisi myös pirteämpää ja energisempää oloa.

Väsymykseltäni en ole kauheasti jaksanut kirjoittaa blogiin mitään sen syvällisempiä mietteitä, mutta toisaalta, tarvitseeko kaikkien ajatusten niin syvällisiä aina ollakaan? Eikö välillä voisi vain olla ja nauttia elämästä, ilman että purkaa kaikki ajatukset ja asiat pieniksi atomeiksi ja syynää jokaisen erikseen. Se jos mikä on hyvin raskasta puuhaa, kokemuksen syvällä rintaäänellä kerron.

Tavoitteena on jatkaa blogia myös ensi vuonna, mitä kaikkea vuosi sitten tuokaan tullessaan. Kun aloitin Kukkahattuäiti-blogin pitämisen, halusin kirjoittaa äitiydestä. Asiasta, mikä on itselleni tärkeä ja ajankohtainen. Edelleen haluan samaa. Jossain välissä pelkäsin, että valitan liikaa. Mutta yksi saamani palaute kertoi, että on mukava kuulla, että muissakin perheissä on samanlaista. Siis kaaosta. Ja pitkään pohdittuani ja asiaa pyöriteltyäni (kyllä vain, en taida mitään muuta oikein osatakaan) totesin, että juurikin näin.

On kiva, jos omat kokemukseni tuovat edes jollekulle lukijalle jonkinlaista vertaistukea. Sillä juuri sitä me äidit usein tarvitsemme, vertaistukea. Vertaisutukea ihmisiltä, jotka tietävät, mitä on oikeasti olla äiti. Miten ihanaa ja samalla järjettömän raskasta se voikaan olla. Miten paljon lapsiaan voikaan rakastaa ja samalla olla todella raivoissaan heidän käytöksestään. Miten väsynyt voikaa olla valvottujen öiden, huolien ja murheiden, huolenpidon ja rakastamisen taakan alla. Ja miten yksinäistä äitiys voi välillä ollakaan. Toivoisin, ettei kukaan joutuisi jäämään yksin äitiyteen liittyvien tunteidensa kanssa, vaan jokaisella olisi joku, jonka kanssa niistä puhua. 

 

Kiitos kaikille tästä vuodesta JA IHANAA VUOTTA 2018!

 

(Väsymys on ollut kaverinani myös viime vuonna. Lue lisää: Väsyneen äidin sähellykset)


Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa? Sinne päivittyy ajatuksia ja kuvia äitiydestä ja lapsiperhekaaoksesta. Väsymys ei ole kiellettyä, Kukkahattuäiti elää rehellistä lapsiperhekaaosta kolmen pojan äitinä.