Saako äidillä olla omaa aikaa?

Talvinen tie, Kolari - kukkahattuaiti.com.jpg

Kun viettää kaiket päivät lasten kanssa, välillä toivoo, että saisi olla yksin. Ilman lapsia. Saisi tehdä, mitä haluaa. Saisi vain olla. Istua ilman kiirettä. Lähteä itsekseen jonnekin, ehkä pistäytyä jopa kahvilassa. Pistäisi elämän risaiseksi, ostaisi erikoiskahvin ja jopa leivoksen. Nauttisi rauhassa, ilman että pienet kädet ilmestyvät yhtäkkiä lautaselle. Eikä kahvin seasta löytyisi varmasti mitään ylimääräistä, kuten leivänpaloja. Tällaiset haaveet auttavat jaksamaan lapsiperhekaaosta. Sitten joskus, kun on mahdollista, tekisin näin. Vai tekisinkö? En, todistetusti:

Sen kerran, sen harvinaisen kerran, kun mahdollisuus omaan aikaan keskellä päivää yllättäen ilmeni, mitä tapahtuikaan? Mikään kahvila ei näyttänyt houkuttelevalta. Kaikki näyttivät pieniltä, tuolit ja pöydät kävelykäytävän varrella. Silmissä siinsi kahvikuppi ja kiva lehti, kotona. Sillä vaikka pää meinaakin välillä seota lapsiperhekaaoksen keskellä ja jaksaminenkin on usein koetuksella, kotiin tulee nopeasti ikävä. Ei tällainen puoli-maalla asuva kotikissa osaa nauttia omasta ajastaan, ei ainakaan kaupungissa. Vaikka miten kiertelin kauppakeskuksessa, mikään paikka ei houkuttanut, korkeintaan kampaaja. Jos olisi ollut vapaata, olisinko mennyt? Ehkä, mistä sen tietää.

Arjenluksusta, kahvikone - kukkahattuaiti.com.jpg
Niin että vaikka nyt olikin mahdollisuus olla yksin, ei se oikein houkuttanut.

 

Vai olisinko kuitenkaan raaskinut, kun pitäisi joululahjojakin alkaa ostella. Kyllähän nuo hiukset vielä menevät, ponnarille vaan. Ja uusia vaatteitakaan ei oikein raaskisi ostaa, kun lapset taitavat niitäkin pian tarvita. Säästää rahat niihin tarpeellisimpiin. Kyllähän vanhoilla vaatteilla pärjää, ei kotona mitään erikoista muutenkaan tarvitse. Vaikka olisihan se kiva tuntea olonsa edes joskus ihmiseksi mäkättävän zombin sijaan. No mutta seuraavan kerran sitten. Ellei lapset tarvitse silloinkin jotain... Ehkä olisi syytä opetella ajattelemaan myös itseään.

Niin että vaikka nyt olikin mahdollisuus olla yksin, ei se oikein houkuttanut. Paikkakin oli liian meluisa, mieluimmin olen yksin. Menen kävelylle tai metsään. Kuuntelen luontoa ja mahdollisesti nautin jopa hiljaisuudesta. Ihmisvilinä ei ole oikea paikka rentoutua, ei minulle. Ja omatuntokin alkoi hieman jo koputtaa, kun olin ollut useamman tunnin pois kotoa. Eihän niin voi tehdä, jättää lapsia kotiin isänsä kanssa ja lähteä itse asioille, rauhassa.

Tai hetkinen, kyllähän äidilläkin on siihen oikeus. Joskus joutuu oikein muistuttamaan itseään omista oikeuksistaan. Ehkä liiankin usein. Tänä kyseisenä päivänä sen kuitenkin muistin ja tilaisuuden tullen lähdin vielä viettämään omaa aikaa kuntosalille. Se on minulle sopiva paikka.

 

Osaatko sinä nauttia omasta ajasta?

 

Seuraatko Kukkahattuäitiä jo Facebookissa? Sinne päivittyy tavallisen, välillä väsyneen äidin kuvia ja mietteitä tavallisesta lapsiperhearjesta. Kiiltokuvamaisuus jää suosiolla muille, Kukkahattuäiti elää rehellisesti lapsiperhekaaoksen keskellä.