Miten se kuukausi taas vaihtui?

Syksyinen kanerva, Kukkahattuäiti-blogi.jpg

Lokakuu tuli ja meni, ihan noin vain. Humps. Kuukausi kului taas vauhdilla, jätti jälkeensä vain hölmistyneen olon: Mihin aika taas katosi? Miten se voi mennä niin nopeasti? Ja mitä ihmettä viime viikkoina tapahtuikaan. Joku viisas on sanonut, ja muut viisaat toistaneet, että vaikka päivät lasten kanssa kotona saattavat tuntua pitkiltä, loppupeleissä se ajanjakso on hyvin lyhyt. Voi veljet, miten maailmaan mahtuukin näitä viisauksia, niitä joiden paikkansapitävyyden tuntuu huomaavan vasta jälkikäteen.

Koska tottahan se on. Aika kuluu, vaikka välillä päivät tuntuvat pitkiltä kuin nälkävuodet. Aamuntunnit tuntuvat jo romahduttavan väsyneen äidin ja kuitenkin pitäisi jaksaa kahlata iltaan asti. Jaksaa kuunnella päivästä toiseen samaa kinastelua ja riitelyä, huutoa niistä samoista autoista ja leluista. Katsella, miten lapset juoksevat toistensa perässä ympäri taloa samalla, kun itse laskee aluksi tunteja, lopuksi minuutteja siihen, että mies tulee kotiin.

Ja sitten on niitä toisenlaisia päiviä, onneksi. Päiviä, jolloin illalla itsekin ihmettelee, miten päivä olikaan niin kiva ja mukava. Kun voi onnittela itseään, että on jaksanut rakentaa lasten kanssa linnan Duploista ja on vielä istunut pitkään leikkimässä sillä.

Sillä joka ilta hyvää yötä toivottaessani tajuan, että huomenna he ovat jälleen yhden päivän vanhempia.

 

Oli päivä millainen tahansa, joka ilta lapsia nukuttaessani huomaan, että kyynel meinaa karata silmäkulmasta. Sillä joka ilta hyvää yötä toivottaessani tajuan, että huomenna he ovat jälleen yhden päivän vanhempia. Että mennyt päivä on tosiaan melkein ohi, vaikka aamulla se tuntuikin pitkältä ja kello mateli eteenpäin. Mutta silti päivä taas on illassa, melkein huomaamatta. Tämä sama ajatus putkahtaa päähän illasta toiseen. Joka ilta lastenhuoneessa kertaan päivän tapahtumat ja ihmettelen, miten aika meni taas niin nopeasti.

Vaihtunut kuukausi jätti jälleen muistelemaan, mitä kaikkea viime kuussa tapahtuikaan. Mitä teimme, missä kävimme. Oppiko taapero jotain uutta, opinko itse jotain? Mikä kosketti tai liikutti? Mistä jäi hyvä mieli? Tapahtuiko jotain surullista ja jos tapahtui, tarvitseeko se muistaa?

 

Kalenteria selatessa ja tapahtumia muistellessa lokakuu vaikuttakin olleen tunnerikas kuukausi, sillä lokakuussa:

 

- Leikkasin nuorimman poikani hiukset ensimmäistä kertaa lyhyemmiksi

Hiustuppo toisensa jälkeen poika muuttui isomman ja isomman oloiseksi. Meillä ei tosiaan ole enää ihan pientä lasta totesin ja katselin 1v 7kk ikäistä taaperoani, joka ei leikeiltään ehtinyt huomata, miten haikea mieli äidillä hetken olikaan.

 

Kesänkitunturi, Ylläs - Kukkahattuäiti-blogi.jpg

 

- Vietimme jälleen viikon Äkäslompolossa

Vaikka paikka on ihana ja rakas, tai ehkä juuri sen takia, lomien suunnitteleminenkin on nykyään hankalaa, koska tietää, että kun sinne menee, sieltä joutuu jälleen kerran lähteä myös pois. Tällä kerralla lupasin kuitenkin Murulle ennen lomaa, etten murehdi loman aikana kotiinlähtöä ja vaikka tiukkaa teki, pidin lupaukseni. Nautin siis viikon ajan siitä, että sain olla siellä, nautin luonnosta ja tuntureista ja nautin perheeni seurasta. Ja viikon jälkeen pakkasin tavarat ilman, että itkin. Sillä tiedän, että palaamme sinne taas heti kun mahdollista.

 

- Satoi ensilumi

Lasten riemuksi siitä nautittiin tänä syksynä kahteen kertaan: ensin Ylläksellä ja sitten loman jälkeen kotona. Vaikka lumipyry aiheuttikin sen, että rattaiden työntäminen auraamattomilla teillä on hyvin raskasta, ensilumi aiheuttaa vuodesta toiseen saman ihastuksen ja tunteen kuin minkä tunsin jo lapsena.

 

Kelohonka, Ylläs - Kukkahattuäiti-blogi.jpg

 

- Oli mummin kuoleman vuosipäivä

Paljon olisi vielä sanottavaa ja kysyttävää. Paljon sellaista, mikä on nyt myöhäistä.

 

- Esikoinen ja Muru esittivät hennon toiveen: saisivatko he pikkusiskon

Asia jäi mieleen hyvin vahvasti ehkä sen vuoksi, että tähän asti kumpikin on vannottanut, että eihän meille vain tule enää enempää lapsia. Nyt kelkka oli kuitenkin kääntynyt ja pikkusisko olisi ehkä maailman paras asia – telkkarin ja pelien jälkeen tietenkin. Mitä tuohon nyt sitten sanoa...

 

- Evakon laulu Vain Elämää-ohjelmassa kosketti syvältä ja vielä syvemmältä

En muista, että olisin koskaan itkenyt yhtä paljon minkään muun laulun aikana. Ikinä. Ja voi hyvin olla, etten tule koskaan itkemäänkään. Se kosketti ja syvästi. Syystä tai toisesta.

 

Lokakuu on nyt paketissa, muistot tallessa. On aika jatkaa eteenpäin. Aika jatkaa kulkuaan, juoksuaan ja jännittyneenä jään odottamaan, mitä kaikkea marraskuu tuokaan tullessaan. Se ainakin on varmaa, että joulua ei meillä ihan vielä aleta valmistella. Ehkä.

 

Kuluiko muilla lokakuu yhtä vauhdikkaasti? Mitä jäi mieleen?

 

Seuraathan jo Kukkahattuäitiä Facebookissa?