Taaperon perässä pysyminen muistuttaa maratonia

Arkipäivän kaaos

En ole koskaan osallistunut maratonille, en edes neljäsosa sellaiselle tai lyhyemmällekään. Juoksumaratonille siis. Taaperon perässä pysyminen muistuttaa tällä hetkellä kuitenkin päättymätöntä maratonia. Vauhti ei ole hengästyttävä, mutta muuten kyllä hengästyttää ja toisinaan kurkkua kuristaakin se työnmäärä, mikä pitää tämän äidin liikkeessä koko päivän. Ainoa hengähdyshetki on päiväuniaika ja sekin on ennalta määräämätön aika. Päiväunia nukutaan 30min-2 tuntia. Koko ajan joutuu olla kuitenkin valmiustilassa, koska vauhti alkaa taas. Elimistö ei sinä aikana osaa oikein rentoutua, koska tietää, että kohta kiihdytetään jälleen.

Pätkä on viime viikkoina kunnostautunut oikein tosissaan tavaroiden tutkimisessa ja tuntuu ehtivän joka paikkaan – samaan aikaan. Yhdeltä kaapilta kun nostaa pois, poika on jo seuraavalla. Tavaroita ei ehdi nostaa omalle paikalleen, kun selän takaa kuuluu joko putoavan esineen ääni tai vaihtoehtoisesti kiljuvien isoveljien huuto. Turhan valikoiva ei kannata olla, Pätkä on tuntunut huomanneen, kaikki käy. Lelukorit on tutuin tapa aloittaa tavaroiden levittäminen, pikkuautot kulkevat helposti paikasta toiseen samalla, kun touhottaja kulkee puolijuoksua uuteen paikkaan. Pikkuautoja on myös helppo levittää eri paikkoihin: viikonloppuna pikkuauto löytyi jääkaapista, toinen pyykkikorista. Pyykkikoriin tuntuu olevan kiva jemmata muitakin leluja, kuten kuminen lelukäärme. Ja kun oikein yrittää, sinne saa nostettua myös pelastusliivin, ainakin reunalle roikkumaan.

Kylpyhuoneessa ollessa voi samalla käydä kurkkaamassa, josko pesukoneessa tai kuivausrummussa olisi jotain. Jos ei löydy mitään, sinne voi onneksi laittaa itse tavaroita. Suihkunurkkaus ja letku sekä saunanovi houkuttelevat aina. Vessanpönttöä on kiva käydä rummuttamassa ja pesuainakaapin ovea täytyy aina kokeilla, edes pikkuisen. Jospa äiti joku kerta päästäisi sinne. Kun lähtökomento kuuluu, pyykkikorista voi napata muutaman pyykin mukaan, ihan vain ohimennen.

Sormiruokailijan sotkuinen paikka

Keittiössä on kaikkea kivaa, mutta erityisiä aarteita löytyy pöydän alta, oman tuolin läheltä. Ellei äiti ole sitten ehtinyt imuroida herkkuja, viimeisimmän ruoan jälkeen. Ihmeen usein sitäkin imuria meillä käytetään, eikö äiti ymmärrä, että välipalanaposteltavat löytää helpoiten syöttötuolin alta. Leivänpalojen kanssa on myös helppo kävellä ympäri kotia ja murustella muruvanaa peräänsä. Eikös Hannussa ja Kertussakin tehty niin? Olohuone elektroniikkoineen on kuitenkin todellinen ihmemaa, ainakin meillä. Ihan periaatteesta kaikkia tavaroita ei ole nostettu Pätkän ulottumattomille, joten telkkarin ja tietokoneen sekä pleikkariohjainten kanssa saa olla jatkuvasti tarkkana, ettei pienet sormet käy räpeltämässä niitä.

Helpommalla varmasti pääsisi, kun nostaisi kaiken sellaisen korkealle, mitä Pätkän ei tarvitsisi ottaa. Mutta lasten on opittava, ettei kaikkeen saa koskea. Vaaralliset esineet on tietenkin asia erikseen, mutta monia muita sellaisia tavaroita, joita Pätkä ei saa ottaa, on kuitenkin pojan ulottuvilla. Ja kyllä Pätkä tietää jo, mihin ei saisi koskea. Ilme on vekkuli, kun pienet sormet kurottavat ottamaan kiellettyjä tavaroita. Ja karkuunkin on todella kiva juosta kaukosäädin kädessä.

Eteisessä on jos minkälaisia kenkiä, joihin voi piilottaa tavaroita tai repiä pohjallisia irti. Erityisesti äidin kumisaappaat tuntuvat olevan kestosuosikki, mistä löytyy usein autoja tai hukkaan joutuneita pikkutavaroita. Pienet tavarat täytyy pitää piilossa, mutta usein isoveljiltä unohtuu muutama yksinäinen legopalikka tai arpakuutio lattialle. Tietääpä ainakin, että Pätkä näkö on kunnossa, kun niin nopeasti ehtii nappaamaan pieniä tavaroita lattialta ja sängyn alta. Ja uusi palapeili on ihmeellinen: peilistä näkyvä poika heiluttaa aina yhtä paljon käsiä kuin Pätkäkin. Ja ai että miten kiva kilinä peilistä kuuluu, kun sitä naputtaa palikalla.

Väsyttääkö ajatus? Tässä oli vasta muutama minuutti normipäivästä Pätkän perässä. Siinä sivussa täytyisi pitää koti edes jotenkuten järjestyksessä. Lähinnä oman jaksamisen ja mielenterveyden vuoksi. Ruokaa on tehtävä useita kertoja päivässä ja miten ihmeessä sitä pyykkiä voi tulla niin paljon päivässä? Jatkuvaa touhuamista, riitojen sovittamista, omien ajatusten keskeytymistä. Välillä haluaisi vain istua rauhassa, katsella vierestä tuota kaikkea touhuamista.

Onneksi Pätkä jaksaa välillä leikkiä lattialla autoilla, junaradalla, palikkalaatikolla tai katsella kirjaa. Tietenkin leikin sujuminen vaatii yleensä äidin siihen viereen. Jonkunhan niitä leluja on ojenneltava tai otettava ojennettuja leluja vastaan. Autoista on kiva rakentaa rivejä ja jonoja ja syöksähtää sitten niiden päälle tönien autot mahdollisimman kauaksi. Liian pitkään ei lattialla kuitenkaan kannata istua, vaan sitten mennään taas tutkimaan paikkoja. Sama tutkiminen jatkuu myös ulkona, sieltä löytyy paljon kaikkea kivaa. Ja jos käy niin tylsä tuuri, että äiti sitoo rattaisiin, aina voi kuitenkin katsella ohi kulkevia autoja, taivaalla lentäviä lintuja ja lentokoneita tai isoveljien juoksemista, säheltämistä ja kinaamista. Onneksi äidillä ei aika käy pitkäksi, vaikka nuorimmainen istuisikin kiltisti rattaissa, siitä pitävät vanhemmat lapset huolen.

Illalla, kun lapset on saatu nukkumaan, keittiö siivottu ja pyykit viikattu olo on kuin maratonin juosseella. Tai voin vain kuvitella, että olo on sellainen. Nuutunut, mutta myös ylpeä:Selvisin! Jälleen yksi päivä on pulkassa. Nyt saan levähtää.

Asuuko teillä yhtä utelias taapero vai saako tavarat olla rauhassa?

 

Seuraa Kukkahattuäitiä Facebookissa.