Yhden yön yksinhuoltajuus

Tapahtuipa tässä muutama viikko sitten, että mies lähti työmatkalle, yhdeksi yöksi. Se ei varmastikaan monista kuulosta oikeastaan miltään. Tiedän, että toisissa perheissä mies saattaa olla useinkin työmatkalla ja yksi matka saattaa kestää viikon tai pidempäänkin. Tiedän myös, että vuorotyötä tekevät miehet ovat periaatteessa pois koko päivän, jolloin kotona oleva äiti huolehtii kaikesta.En vain oikeasti tajua, miten naiset jaksavat. Vai jaksavatko? Onko kyse pakon sanelemasta tilanteesta? Asiasta, mihin on vain sopeuduttava, vaikka suututtaisi kuinka.

Esikoisella oli luokan pikkujoulut miehen työmatkan aikana, mutta ne jäivät nyt väliin. Oletin juhlien olevan koko perheelle, myös sisaruksille, mutta eivätpä olleetkaan. Mikä oli oikeastaan hyvä, sillä en olisi millään sinne jaksanut kaikkien kolmen lapsen kanssa kävellen lähteäkään. Enkä oikeastaan muutenkaan. Lapset pitivät sen sijaan omat pikkujoulut kotona. Spiderman- ja Batmanpukuihin sonnustautuneet pojat istuivat tyytyväisinä sohvalla leffaa katsellen. Olisi illan huonomminkin voinut viettää. Omasta väsymyksestäni huolimatta ilta sujui ihmeen hyvin.

Lapset tottelivat kerrankin ja suostuivat menemään nukkumaan normaaliin aikaan. Nuorimmainenkin nukahti helposti, joten pystyin lukemaan rauhassa vanhemmille lapsille iltasadun. Helpohkosta illasta huolimatta tilanne ainoana lapsista vastuussa olevana rasitti melkoisesti. Isän poissaolo vaikutti eniten nuorimmaisen yöuniin ja yö sujui vielä normaalia levottomammin.

Miehellä on säännöllinen toimistotyö, mihin ei juurikaan kuulu matkustamista. Edellinen työmatka oli viisi vuotta sitten. Pitkien ajomatkojen vuoksi mies ehtii olla kotona vain muutaman tunnin lasten hereilläoloajasta, mutta hän on kuitenkin kotona sen tärkeimmän ja kriittisimmän ajan: illan ja lasten nukkumaanmenoajan. Iltaa kohden ainakin meidän pojat tuntuvat villiintyvän päivästä toiseen ja toisen aikuisen apu on lähes välttämätöntä. Ainakin äidin hermojen kannalta.

Miten te äidit oikein jaksatte ja pärjäätte illat, jos mies on töissä? Erityisesti te, joilla on perheessä useampi lapsi ja nuorin on vasta vauva? Miten selviätte iltakaaoksesta järjissänne, varsinkin jos lapsenne ovat vilkkaita ja eläväisiä, kuten omat poikani ovat? Ja miten ehditte itse syödä iltapäivällä? Hotkaisetteko ruoan kaikesta ympärillä olevasta kaaoksesta huolimatta vai jätättekö syömisen myöhempään?

Tietenkin kyse on myös tottumuksesta. Jos mies olisi usein pois nukkumaanmenoaikaan asti, sekä minä että lapset olisimme tottuneet siihen. Aivan kuten totuimme tilanteeseen esikoisen ollessa vauva, jolloin mies vielä opiskeli ja työskenteli iltaisin. Silloin oli tuttua olla pojan kanssa kahdestaan kotona myöhään iltaan asti. Toimistotyön säännöllisyys on kuitenkin totuttanut koko perheen tiettyyn rytmiin ja se rytmi muuttui nyt poikkeuksellisesti yhdeksi yöksi.

Tämä työmatka muistutti, miten onnekas oikeasti olenkaan. Tarkoitukseni ei ole hehkuttaa, miten hyvin meillä asiat onkaan. Muistutus oli vain itselleni enemmän kuin aiheellinen, sillä varsinkin nyt väsyneenä - ja oikeastaan muutenkin - suhtaudun elämään enemmänkin pessimistisesti, parhaimmillaan realistisesti. En aina valitettavasti näe tai tajua, miten hyvin asiat ovatkaan. Säännöllisin väliajoin pyrin muuttamaan ajattelutapaani positiivisemmaksi, mutta lipsun aina takaisin vanhaan ja tuttuun ajatusmalliin.

Nostan (kukka)hattua kaikille niille äideille, jotka hoitavat lapsiaan yksin miestensä työmatkan tai vuorotyön ajan. En ole aiemmin ehkä tajunnutkaan, miten rankkaa se voi olla ja miten onnekas olenkaan, kun joudun hyvin harvoin laittamaan kaikki kolme lastani yksin nukkumaan ja sen jälkeen siivoamaan kodin loppuun, tiskaamaan tuttipullot ja olemaan yksin hälytysvalmiudessa, mikäli joku lapsista herää illan tai yön aikana. Vaikka hoidankin meillä lähes aina yöheräämiset kaikkien lasten kanssa (juuri miehen pitkistä ajomatkoista johtuen), on aina helpottava tietää, että toinen on kotona ja lähellä. Että lähellä on tuki ja turva.