Päivällähän äiti ehtii helposti kävelylle

Vauva vain rattaisiin ja pitkälle kävelylle - eikö?

Yritin viime viikolla käydä reippaalla kävelyllä nelivuotiaan kerhon aikana. Välillä se onnistuukin, sillä kertaa jäi kuitenkin haaveeksi: nuorimmainen ei halunnut nukkua, eikä rattaissa ollut muutenkaan kivaa. Tuttikin oli kotona, tietenkin. Siinä pienen kiukkupussini huutoa kuunnellessa, tuskanhien valuessa pitkin selkää yritin työntää meidät mahdollisimman pian kotiin. Samalla kirosin mielessäni jostain lukemaani asiaa:

Vauvan kanssa on helppo liikkua: laita vauva vaunuihin nukkumaan ja lähde kävelylle. Saat itsekin raitista ilmaa ja liikuntaa ja mielialasi kohenee.

Kaunis ajatus. Toisilla voi toimiakin. Kuulostaahan se helpolta: laitat vain vauvan vaunuihin ja loppu sujuu kuin tanssi. Vauva nukkuu vaunuissa ja itse voit nauttia ulkoilmasta ilman häiriötekijöitä. Kävelyvauhdinkin saat valita ihan itse. Voi ehkä onnistua esikoisen kanssa. Ehkä. Jos vauva suostuu nukkumaan vaunuissa ja rattaissa. Tai ylipäänsä viihtyy niissä ilman koko matkan kestävää itkua ja kirkumista.

Mutta mitäs sitten, kun lapsia on enemmän kuin yksi? Kun mukana kulkee perässävedettävää mallia edustava, joka löytää matkalla kaikkea mielenkiintoista. Tai joka ei jaksa kävellä enää yhtää-ää-ään, koska kotiovelta on jo miljoona kilometriä tai ainakin kymmenen metriä. Tai joka päättää karata heti, kun selkänsä erehtyy kääntämään. Siinä vaiheessa kävelylenkin tekeminen ei olekaan niin helppoa, huoletonta ja ihanaa. Siihen päälle vielä vaunuikäisen huuto, niin johan äidin hermoja taas kerran koetellaan.

Jos on edes joskus työntänyt vaunuissa lasta, joka ei todellakaan halua olla niissä, tietää tarkalleen, millaista kidutusta se saattaa pahimmillaan olla. Ja vaikka vaunuissa oleva viihtysikin, ne muut mukana olevat lapset eivät välttämättä helpota asiaa. Yksikään, joka tuollaisia kävelylenkkejä on kokenut, ei lauo suustaan tyhmiä kommentteja siitä, miten helppoa äitien onkaan käydä vaunujen kanssa kävelyllä. Samaan kategoriaan menee äidille tarkoitetut jumppa-/kuntoiluneuvot, joihin kuuluu useampikin vaunukävely viikon aikana. Mihin ne isommat lapset säilötään siksi ajaksi? Ja kuinka nopeasti joku tekee lastensuojeluilmoituksen vaunuissa kirkuvasta lapsesta, jota äiti työntää kuulokkeet korvilla?

Varsinkin aurinkoisena päivänä olisi pakko päästä edes hetkeksi ulos


Ajatus vaunulenkeistä on hyvä, mutta kuinka monella toteutus toimii? Realistisessa maailmassa on toivoa päästä edes muutaman sata metriä kotiovelta kauemmas ennen kuin joku alkaa kitistä tai kiukutella. Hyvinä päivinä määränpäähän pääsee ilman sen enempiä kiristyksiä, uhkailuja tai lahjontoja. Välillä jopa niin, että kaikki ovat hyvällä tuulella. Huonompina päivinä seurueen voi kuulla jo kaukaa, sekä lapset että äidin.

Pitäisikö siis pysyä vain kotona ja heittää hanskat tiskiin ulkoilun (ja kuntoilunkin) suhteen? Varsinkaan useamman kotona olevan lapsen kanssa kotiin lukittautuminen ei tunnu järin houkuttelevalta vaihtoehdolta. Kun seinät uhkaavat kaatua niskaan, kiukuttelevan ja itkevän lapsen kuunteleminen ulkona saattaa tuntua kuitenkin pienemmältä pahalta. Siinä vaiheessa on itse päätettävä, kumpi sitten on pienempi paha: oma mökkihöperyys vai lasten mahdollinen kiukuttelu ja kirkuminen ulkona. Ja jos sinne ulos edes pääsee lähtemään, ainahan voi tehdä kompromissin ja kävellä lähimpään puistoon keinuttamaan lapsia.