Lasten joulusekoaminen

Käsi ylös, jos teillä vilistää tällä hetkellä kotona yli-innokkaita joulun odottajia. Meiltä niitä löytyy kaksi ja kolmas touhottaa ryömien veljien perässä. Välillä tuntuu, että kotona olisi vähintään 10 lasta, jotka hyppivät jännityksestä seinillä. Miten tätä sähellystä ja hullunmyllyä jaksaa enää hetkeäkään?! Lasten joulusekoaminen ei ole uutta, sama tapahtuu joka vuosi. Innostus kasvaa yliaktiivisuudeksi ja lopulta päämäärättömäksi riehumiseksi sitä mukaan, kun joulukalenterin luukut vähenevät. Omat voimani hupenevat vähintään samaa vauhtia kuin lasten sekoaminen tapahtuu, yleensä huomattavasti nopeammin.

Joulukuun alkupäivinä jutustellaan lasten kanssa rauhassa joulusta ja suunnitellaan vielä lahjatoiveita, vaikka kirje joulupukille olisi ehdittykin jo lähettää. Itsenäisyyspäivään asti kaikki on vielä yleensä hallinnassa. Tai niin hallinnassa kuin miten ylipäänsä lasten kanssa on mahdollista (eli aivan liian leväperällään erityisherkän perfektionistin mielestä, mutta siitä joskus paremmilla energiamäärillä lisää). Itsenäisyyspäivänä askartelurumba alkaa: lippuja, kortteja ym. Suomen syntymäpäivää juhlistavaa. Ei siinä mitään, tietenkin saa askarrella. Kun vain muistaisi siivota tavarat poiskin. Koska äiti ei jaksa aina siivota. Siitä alkaa meillä oikeastaan jäljellä olevien päivien laskenta.

Ja ne jäljellä olevat päivät on tietenkin laskettava ja tarkistettava lukuisia kertoja päivän aikana. Sehän voisi vaikka muuttua välillä. Vai eikö? Kotia koristellaan, jos jaksetaan. Tänä vuonna Esikoinen ja Muru hoitivat koristelun: ikkunoissa on lumihiutaleita ja karkkikeppejä. Äiti ei jaksanut, sitäkään. Yli-innokkaat koristeiden tekijät eivät olleet millänsäkään, vaikken siihenkään puuhaan osallistunut Pätkää kävelyttäessäni. Ovat varmasti jo tottuneet siihen, ettei äiti jaksa. Kahdestaankin koristeiden tekeminen sujui hyvin, mitä nyt sakset löytyivät pikkuveljen ulottuvilta lattialta ja paperisilppua pitkin kotia. Laske kymmeneen, ennen kuin taas alat valittaa.

Joulukuusen koristelu taitaa olla ratkaisevin tekijä lasteni joulusekoamiselle. Niin oli tänä vuonnakin, kun kuusi viime sunnuntaina kasattiin (tekokuusi): Siis joulu on ihan oikeasti tulossa, kun kuusikin jo laitetaan. Jee, hurraa! Mä haluun laittaa nää koristeet. (Odota, että saadaan kuusipaikalleen.) Voinko viedä tän pikkukuusen meidän huoneeseen? (Odotatko hetken, että pääsen auttamaan. Mä laitan ensin nää valot kuuseen.) Äiti auta, Pätkä repii meidän kuusta! (Enkö mä sanonut, että odota.) Ja sitä rataa. Koristeet löysivät tiensä kuuseen, ryömivälle pikkuveljelle laitettiin ystävällisesti koristeita alimmillekin oksille...

Ja jouluviikko vasta onkin hirveetä sähellystä ja riehumista, vuodesta toiseen. Koska koska koska. Vielä viisi yötä. Enää neljä. Äiti kohta on joulu. Sohvalla hypitään kiellosta huolimatta. Esikoinen ja Muru tappalevat ja kinaavat kaikesta. Siis ihan kaikesta. Kun silmä välttää, Esikoinen nostaa Pätkän sohvalle syliinsä. Muuten kiva, mutta 8kk Pätkä touhottaa vaan siihen malliin, että sohvalle nostaminen on sallittua vain, kun aikuinen on vieressä. Mutta hei, kun äidin silmä välttää, kaikki on ilmeisesti sallittua. Koska kohta on joulu. Argh!

Hermot menee ja on mennyt liiankin monta kertaa viime päivien aikana. Jos olisin yrittänyt stressitöntä joulua, pieleen olisi mennyt viimeistään tässä vaiheessa. Oma joulufiilis on jossain täysin kateissa ja kotona vallitseva kaaos saa toivomaan edes pientä lepotaukoa arjesta. Autiosaari kutsuu jälleen tätä äitiä. Tekisin mitä vain, että voitaisi lähteä jouluksi Äkäslompoloon. Sielläkin lapset riehuisivat, mutta pääsisivät edes ulos riehumaan. Täällä on harmasta ja märkää ja niin liukasta, ettei ulos ole juurikaan asiaa. Äkäslompolossa on talvi ja lunta ja siellä saisin itsekin mielenrauhan. Lasten joulusekoamisesta huolimatta. Jouluksi sinne ei ole mahdollisuutta lähteä, mutta helmikuussa päästään. Päiviä laskiessa...

Jännitys alkaa olla meilläkin nyt huipussaan, onhan jouluaatto jo ylihuomenna. Joulusekoaminen on tältä joululta jo tapahtunut, jouluaatto ei kinaamista, tappelua ja riehumista tämän hetken tilanteesta enempää lisää. Jännistystä ja innostusta täytyy ymmärrettävästi (ainakin yritän ymmärtää, vaikka ärsyttäisi miten) purkaa. Tänä vuonna olen yrittänyt kuitenkin olla uhkailematta sillä, ettei joulupukki tuo tuhmille lapsille lahjoja. Riehuva lapsi eiole tuhma, vain ihan saamarin ärsyttävä. Ja vaikka miten uhkailisin, lahjoja tulee kuitenkin sama määrä. Eli paljon. Eikä lasten tarvitse pitkään enää odottaakaan, enää kaksi yötä ja on joulu.

Jos teiltä löytyy kotoa yli-innokkaita joulunodottajia, voimia!  Ja oikein ihanaa joulua kaikille, lasten mahdollisesta joulusekoamisesta huolimatta!