Muuttokuume

 Tätä tietä olisi ihana saada ajaa omaan kotiin. (Maisematie)

Tätä tietä olisi ihana saada ajaa omaan kotiin. (Maisematie)

Nykyinen kotini on kolmastoista paikka, missä asun. On siis tullut muutettua muutamia kertoja elämän aikana. Nykyinen koti eroaa edellisistä kuitenkin suuresti: Tämä on ensimmäinen paikka, mikä tuntuu oikeasti omalta kodilta. Kaikki kolme edellistä aikuisikäni asuntoa ovat olleet vain asuntoja. Paikkoja, missä asua. Tietenkin koteja, mutta eivät Koteja. Paikka, missä oikeasti viihtyy ja on hyvä olla. Turvallinen paikka, missä voi olla oma itsensä.

Muuttokuume on vaivannut jo pitkään, koska vaikka rakastankin kotiamme, se on alkanut käydä hieman ahtaaksi. Varsinkin nyt, kun lapsia on kolme. Vielä mahdumme suhteellisen sopuisasti tähän 80m² kotiimme, mutta kuinka kauan? Uutta kotia ei ole vielä löytynyt, eikä mikä tahansa edes kelpaa. Itse remontoimamme koti, toimiva pohjaratkaisu ja suojaisa takapiha eivät vaihdu ihan mihin tahansa. Eikä sopivaa taloa ole etsimisestä huolimatta löytynyt.

Sopivan talon löytymistä rajoittaa ehkä myös se pieni tekijä, että en itse haluaisi muuttaa mihinkään muualle kuin Äkäslompoloon Ylläkselle. Kaksi täydellisintä taloa olen viimeisen kahden vuoden aikana löytänyt juuri sieltä. Toisen talon kuvauksessa kerrottiin, että keittiön ikkunasta avautuu tunturimaisema.

Oikeasti, mikään ei olisi ihanampaa ja mahtavampaa kuin katsella oman kodin ikkunasta tuntureita. Äkäslompolo on nimittäin oman kotimme lisäksi lähes ainoa paikka, missä oikeasti viihdyn ja missä on hyvä olla. Turvallinen paikka, missä voin olla oma itseni. Koti. Enkä ole ainoa, koko perheemme olisi täysin valmis muuttamaan sinne. Viimeksi eilen nelivuotias mietti, miten saisimme siirrettyä nykyisen kotimme mukana. Pakettiauto oli ensimmäinen vaihtoehto, mutta rekkaan poika lopulta päätyi. Sopiva paikkakin oli jo mietitty valmiiksi: Jounin Kaupan parkkipaikalle mahtuisi hyvin. Esikoinen mietti asiaa hieman realistisemmin: Äiti hei, jos meidän (keskimmäinen rivitalo)asunto siirrettäisi pois, me vietäisi naapureilta seinät mukana. Niinpä, ei taida olla mahdollista siirtää jo valmiiksi ihanaa, joskin huonetta tai kahta liian pientä, kotia mukana Lappiin. Sieltä pitäisi siis löytää uusi koti. 

 Huomaisikohan kauppias, jos siirtäisimme kotimme kaupan parkkipaikalle

Huomaisikohan kauppias, jos siirtäisimme kotimme kaupan parkkipaikalle

Mutta... Ja iso mutta onkin: siellä pitäisi varmaan elääkin jollain. Muullakin kuin sienillä, marjoilla ja ehkä satunnaisella kalasaaliilla. Eli jonkinlaista työtä olisi saatava. Tai sitten keksittävä tarpeeksi hyvä liikeidea ja lähteä yrittäjäksi. Vielä ei ole rohkeus riittänyt lähteä toteuttamaan unelmaa ja muuttaa Äkäslompoloon vain sillä takeella, että työ kestäisi talvikauden ajan. Varmaan jotain aina löytyisi, mutta kyse olisi suuresta elämänmuutoksesta isolla E:llä. Ja se pelottaa, tietenkin. Jossain vaiheessa on kuitenkin uskallettava, jos Ylläkselle oikeasti halutaan asumaan.

Tunteilla ajateltuna pitäisi lähteä heti kuin taloudellinen tilanne mitenkään antaa myöten. Elämä ei ole pitkä ja sitä eletään vain tämän kerran, mieluimmin sitä eläisi siellä, missä oikeasti haluaa. Paikassa, missä koko perheen on hyvä olla. Järki ei tilannetta kuitenkaan käsittele ihan tuolla tavalla. Ja mitä enemmän tilannetta järjellä ajattelee, sitä kaukaisemmalta haaveelta Äkäslompoloon muuttaminen tuntuu.

Uskaltaisiko sitä lähteä, jos ei olisi lapsia? Välillä tulee mietittyä asiaa näinkin, mikä tietenkin on melkoisen turhaa jossittelua, mutta toisaalta ihmisluonteeseen kuulunee pohtia asioita mitä jos-näkökulmasta. Olisiko Äkäslompoloon tullut koskaan kuitenkaan mentyä ilman lapsia? Ensimmäinen matkamme sinne oli nimittäin monen sattuman summa: Kesällä 2012 oli tarkoitus mennä Saariselälle lomalle, mutta lasten sairastuttua vesirokkoon matka siirtyi. Jostain syystä päädyttiinkin lähtemään Ylläkselle. Ja hyvä että lähdettiin, koska se oli rakkautta ensisilmäyksellä.

Rakastan Äkäslompoloa, rakastan siellä vallitsevaa rauhaa ja luontoa. Rakastan karua tunturimaisemaa, rakastan hiljaisuutta. Rakastan Äkäslompoloa kesällä ja talvella. Koskaan ennen en ole mihinkään paikkaan kiintynyt näin syvästi ja se tekee sieltä lähtemisen kerta toisensa jälkeen vaikeammaksi. Nykyään Ylläksen loman suunnitteleminenkin on itselleni haastavaa, koska tiedän, että viikon loman jälkeen joudun jälleen hyvästelemään sielunkotini.

Kiireistä arkea on helpompi jaksaa, kun on jotain, mistä haaveilla. Olen kuitenkin päättänyt, että tämä haave tulee joku päivä toteutumaan: Joku päivä meidän perhe pakkaa tavaransa ja muuttaa Äkäslompoloon!