Lapsiperhearjesta ja äitiydestä kirjoittaminen




Oman kirjoitustyylin löytäminen on vaikeaa. Olin tyytyväinen ensimmäiseen kirjoitukseeni, mutta sen jälkeen tekstit alkoi mennä ehkä liiankin yksityiskohtaisiksi sepustuksiksi arjesta. En vielä tiedä, onko se hyvä vai huono. Toisaalta mietin, minkälaista tekstiä haluaisin kirjoittaa, toisaalta sitä, minkälaista haluaisin itse lukea. Vielä kun löytäisi sen hyvän ja itselle parhaan näkökulman kirjoittaa asioista. Lapsiperhearjesta voi kirjoittaa omasta näkökulmasta, kertoa omista tunteista. Tai sitten kertojatyylisesti kertoa, mitä on tapahtunut. Rehellisellä ja avoimella tavalla äitiyteen liittyvistä tunteista kirjoittaessa asioita pitänee kuitenkin uskaltaa tarkastella omasta näkökulmasta. Mihin olenkaan ryhtynyt?

Oma kirjoitustyyli löytynee todennäköisesti vain ajan kanssa. Vaikka kirjoittaminen on ollut vuosia paras tapa selkeyttää ajatuksia, rehellisesti asioista kirjoittaminen ei ole koskaan onnistunut. On paljon helpompi kirjoittaa lähinnä diipadaapaa päivän tapahtumista kuin kirjoittaa rehellisesti tunteistaan. Parhaiten se onnistuu, kun ensimmäinen lause ei ala sanalla minä. On helpompi kirjoittaa esim. äitinä oleminen on välillä todella vaikeaa kuin Minusta on välillä todella vaikeaa olla äiti.

Toiset haluavat lukea yksityiskohtia muiden elämästä, toiset haluavat kirjoittaa yksityiskohtaisesti omasta elämästään. Lapsiperhearjen yksityiskohdista voi olla hauskakin lukea. Huomata, miten samanlaista, tai sitten erilaista, elämä toisessa lapsiperheessä voikaan olla. Vertaistukea voi löytää lukemalla muiden kirjoituksia, saipa sitä myös muualta tai ei. Kaikista tunteista ei ole helppo puhua edes sen läheisimmän ihmisen kanssa, joten voi olla lohdullistakin lukea, että muillakin äideillä on välillä vaikeaa ja rankkaa. Että muissakin perheissä valvotaan ja huudetaan. Sen jälkeen on taas helpompi jaksaa omaa arkea ja huomata jälleen kerran, miten rakkaita ne omat lapset ovatkaan ja miten ihana on seurata heidän kasvamistaan.

Itseäni ahdistaa toisinaan lukea muiden elämästä, mutta ahdistus johtuu lähinnä siitä, että vertaan itseäni muihin ja omaa elämääni muiden elämään. Typerää ja turhaa, mutta minkäs teet. Kun on verrannut itseään lähes koko elämänsä muihin, ajatusmallia on vaikea muuttaa. Kun tähän lisää vielä sen, että muiden mielipiteillä on väliä ja liian usein tulee mietittyä, mitä muut ajattelevat, omana itsenä on todella vaikea olla ja itsensä kanssa vaikea elää. Voi vain kuvitella, miten hankala muiden on sitten elää tällaisen ihmisen kanssa.

Miksi on niin vaikea elää omaa elämäänsä tyytyväisenä ja onnellisena? Liian usein annan muiden ihmisten mielipiteiden vaikuttaa elämääni negatiivisella tavalla. Pienet ja mitättömät asiat saattavat pilata päivän jäädessään kummittelemaan takaraivoon. Jokainen elää kuitenkin omaa elämäänsä, muiden mielipiteiden ei pitäisi siihen vaikuttaa. Jokaisen pitäisi uskaltaa olla omanlaisensa, oma itsensä. Uskaltaa tuntea, mitä tuntee. Uskaltaa elää, miten haluaa. Haluaisin uskaltaa olla sellainen äiti kuin olen. Sellainen vaimo kuin olen. Sellainen ihminen kuin olen. Uskaltaa nauttia elämästä, olla onnellinen. Uskaltaa olla minä.