Aamut ovat hankalia






Miten aamut voikaan olla niin hankalia niin usein? Hieman vaihtelevasti liian moni aamu alkaa huonosti. Ennen aamupalaa saadaan monesti vanhempien poikien kanssa riita aikaan ja vasta aamupalan jälkeen olo saattaa alkaa helpottaa. Tosin jos olen liian väsynyt yön jäljiltä, olo helpottaa usein vasta iltapäivällä. Yritän olla kiukuttelematta lapsilleni, mutta liian usein käy juuri niin. Ja tunnen olevani suurin luusee

En ole koskaan ollut aamuihminen. En tykkää herätä, enkä todellakaan jaksaisi heti sängystä noustua puhua kenenkään kanssa. Tässä yksi asia, mistä riidellään lasten kanssa. Jos esikoisella on hyvä aamu ja hän on virkeä, hän puhuu ja paljon. Selittää omia asioitaan, kyselee kaikenlaista, arvuuttelee ja on tietävinään kaiken. Iloinen puheensorina heti aamusta ei kuitenkaan tee omaa oloani iloiseksi ja aivan liian usein (= lähes joka aamu) kivahdan pojalle vastauksen ja lopuksi pyydän olemaan hetken hiljaa. Miksi? Miksi teen niin? Miksen pysty kuuntelemaan lastani? Olisin itse vaikka sitten hiljaa, mutta antaisin hänen puhua, jos kerran on hyvä ja iloinen mieli?

Aikaisemmin luulin, että olen aamuisin kiukkuinen, jos en ehdi syödä aamupalaa ennen kuin pitää alkaa auttaa lapsia. Testasin senkin tänään, eikä kyse valitettavasti ollut siitä. Siinä mielessä valitettavasti, että olisi helpompi aloittaa aamu mukavasti, jos kiukku katoaisi aamupalalla. Seuraavaksi pitänee kokeilla kahvia, sillä sitä ei ole tullut pitkään aikaan keitettyä itselle heti aamusta. Välillä mies on jättänyt kahvinkeittimen päälle töihin lähtiessään, mutta silloinkaan en välttämättä ole kahvia ehtinyt / tajunnut juoda.

Haluaisin aloittaa aamuni rauhallisesti. Nousta sängystä rauhassa, ilman että kukaan herättää. Tämä ei tule tapahtumaan aikoihin, tietenkään. Vauva on nostettava sängystä, kun hän herää. Itkuun on vielä inhottava nousta, mutta onneksi vauva herää yleensä aamuisin hyvällä tuulella. Hymyilevä vauva on ihana nostaa sängystä ja monena aamuna taidan olla paremmalla tuulella, jos herään vauvan iloiseen jokellukseen ja nousemme samaan aikaan.

Viime viikkoina vauva on heräillyt jo aikaisin aamulla (siis kuuden maissa ja jälkeen) kitisten, mutta on nukahtanut uudelleen, kun olen antanut tutin. Tosin tuttia saa käydä antamassa 10-20  minuutin välein, joten eihän siinä enää ehdi itse kunnolla nukahtaa. Yritän kuitenkin viivyttää päivän aloittamista mahdollisimman paljon, koska päivät tuntuvat välillä niin pitkiltä lasten kanssa. Tässä taitaakin olla suurin syy aamukiukkuuni (tosin ei ainoa).

Arkisin päivät tuntuvat kuluvan melkein aina saman kaavan mukaan, aina samalla tavalla. Nykyään vanhemmat poikani heräävät ensimmäisinä tai siis miestä seuraavina. Mies lähtee töihin klo 7, pojat heräävät välillä jo kun ovi käy, välillä n. 7.30 tai vähän jälkeen. Ja kun vanhemmat pojat heräävät, minäkin herään. Mikä siinä on, ettei lapset saa makuuhuoneen ovea hiljaa auki, saati vessanovea edes kohtuullisen hiljaa kiinni? Varsinkin nelivuotias kolistaa vessaan mennessään niin kovaa, että jo siinä vaiheessa tekisi mieli mennä naputtamaan asiasta. Aamuisin en sitä jaksa kuitenkaan tehdä, mutta muuten taidan sanoa liiankin kärkkäästi asiasta. Kun ei vain jaksaisi kuunnella sitä kolinaa.

Olen viime päivinä antanut poikien katsoa aamuisin ipadia sängyssä, jotta saan itse jatkaa vielä hetken nukkumista. Ilmeisesti sisäinen kukkahattutäti on aamuisin unessa, sillä ollessani itse vielä sängyssä, en pode koskaan huonoa omaatuntoa siitä, että annan poikien katsoa ohjelmaa. Tosin siinä vaiheessa kun herään, tätikin on jo hereillä ja pään sisälläni käy kauhea naputus. Osittain aamukiukku voi johtua siitäkin, että harmittelen, kun olen antanut poikien katsoa tunninkin ipadia heti päivän aluksi. Ja liian usein myös huomaan, että varsinkin nelivuotiaan pitäisi ensin syödä aamupala ennen kuin alkaa katsoa ohjelmaa. Ainakin siitä kiukkuamisesta voisi päätellä niin.

Aamuisin meillä tapellaan, kinastellaan ja riidellään samoista asioista joka päivä: hampaidenpesu, vaatteet ja aamupala. Varsinkin nelivuotiaan hampaiden peseminen on ärsyttävää, sillä poika ei siitä tykkää. Hampaita ei saisi pestä ennen aamupalaa, mutta muuten se unohtuu ja muistan itsekin sen vasta iltapäivällä. Poika ei suostu pesemään hampaita itse, vaan minun on pestävä. Ja joka kerta saa pyytää pysymään paikallaan, etten töikkisi pitkin suuta. Sylkeä pitäisi koko ajan ja minä naputan myös koko ajan: Älä sylje vielä, kaikki tahna lähtee. Pysy paikallasi, en pysty muuten pestä.

Välillä hammastahnaa valuu esim. pojan kädelle tai menee poskelle ja tästä seuraa kovaäänistä parkumista. Ja tätä seuraa se, että itsellä menee hermot täysin ja vaihtoehtoina on joko kylpyhuoneesta poistuminen tai pojalle huutaminen ja liiankin kovakourainen hampaiden peseminen. Onneksi osaan sentään nykyään poistua paikalta, vaikkakin paiskaten hammasharjan pöydälle ennen sitä. Oma olo on tämän jälkeen täysin nolla, miksi taas suutuin pojalle. Hampaidenpesu onnistuu parhaiten niin, että halaan poikaa tämän seistessä vessanpöntöllä. Tämä olisi varmasti parempi tapa pestä hampaat ja lupaan, että huomenna hampaat pestään niin!

Vaatteista tulee myös ihan liian usein tappelu, etenkin esikoisen kanssa. Pojalla on herkkä tuntoaisti ja päivästä riippuen vaatteet saattavat tuntua päällä todellakin pahalta. Yritän ehtiä pestä aina niitä muutamia käyttökelpoisia vaatteita, mutta välillä se ei ole mahdollista tai sitten se hyvä paita on vielä henkarissa kuivumisen jäljiltä. Jos hyviä vaatteita ei löydy laatikosta, alkaa kiukuttelu. Toistuvasti muistutan, että jos laatikosta ei löydy vaatteita, niitä on todennäköisesti joko kuivausrummussa tai henkarissa. Kiukuspäissään poika ei tätä neuvoa koskaan muista, vaan itkupotkuraivarit pitää vetää ensin ja sitten vasta kysyä, olisiko jossain vaatteita. Yritän saada puhtaat pyykit vietyä laatikkoon mahdollisimman pian, mutta jos päivä on huono, olen liian väsynyt tai ei tunnu olevan aikaa, vaatteet saavat jäädä kuivausrumpuun. Saahan ne haettua sieltäkin. Miksi minun pitää aina viikata puhtaat vaatteet ja viedä ne paikalleen???

Liian usein joku itkee aamulla. Usein se joku olen minä. Olo tuntuu monesti toivottomalta: miten jaksan alkavan päivän, kun väsyttää muutenkin niin kauheasti? Miten jaksan energiset poikani ja sen melun, mikä leikkiessä aiheutuu? Mitä tekemistä keksin tälle päivälle? Ainoa auto on tosiaan miehellä käytössä, joten kesälomatekemisemme on ollut hyvin rajattua. Pojat ovat tainneet iloita eniten siitä, kun saivat ostaa omalla rahallaan lelut ja kotiin ostettiin mansikoita. Pojat tyytyvät onneksi vielä melko yksinkertaiseen tekemiseen, takapihan trampalla hyppiminen on kivaa, vaikkakin aiheuttaa joka kerta riidan. Välillä haluaisin pystyä tarjoamaan lapsille muutakin kuin mitä pystyn. Pystyykö esikoinen nauttimaan kesälomastaan, jos on lähes aina vain kotona? Onneksi sentään on mökki, missä lapset pääsevät usein viikonloppuisin touhuamaan.

Tänään oli todella huono, suorastaan paska, aamu. Olin kiukkuinen jo herätessäni ja vaikka ehdin syödä ajoissa, olo ei parantunut. Purin pahaa oloani huutamalla vanhemmille pojilleni ja lopulta kaikki itkivät. Tänään oli taas aamu, jolloin olisin kovasti toivonut, että pystyisin tarjoamaan pojilleni enemmän. Että pystyisin viemään heidät johonkin kivaan paikkaan. Sen sijaan olimme kotona riitelemässä. Meillä kuitenkin selvitetään riidat pian ja pojat tuntuvat unohtavan ne melko nopeasti. Itse en unohda; miten olenkaan voinut olla jälleen hirviö-äiti lapsilleni. Jotain kivaa tähän päivään on vielä mahduttava. Vielä ei ainakaan sada, joten taidamme lähteä ostamaan jäätelöt läheisestä kaupasta.