3kk neuvolakäynti






Vauvalla oli viime viikolla 3kk neuvolakäynti (Miten aika voikin kulua niin nopeasti? Vastahan tuo syntyi!). Tiedossa oli rokotuksia, joten otin nelivuotiaalle mukaan muutaman oman lelun, jotta hän voisi tarvittaessa mennä käytävälle leikkimään rokottamisen ajaksi. Esikoinen ehti kuitenkin aamulla pelotella nelivuotiasta siitä, miten paljon vauvaa sattuu pistäminen ja miten paljon tämä tulee itkemään, joten nelivuotias ei suostunut tulla lähellekään terveydenhoitajan huonetta. Hetken maanittelun jälkeen tämä jäi aulan sohvalle leikkimään ja menin vauvan kanssa kahdestaan. Järjestely ei oikeastaan haitannut, sillä terkkarin luona on aina helpompi olla kahdestaan vauvan kanssa. 
 
Edellisellä kerralla nelivuotiaalla oli korvakontrolli ennen vauvan neuvola-aikaa ja lääkäri onnistui putkea korvasta onkiessa tökätä kipeästi korvaan. En muista, koska nelivuotias olisi itkenyt niin lohduttomasti ja niin pitkään, itku loppui vasta kotona. Vauvan neuvolakäynti menikin lähinnä isompaa lohduttaessa, ja huulta purressa, jotten olisi ärähtänyt pojalle. Ymmärrän, että sattui, mutta terveydenhoitajan arvosteleva katse (tai siltä se ainakin tuntui: Miten tuo saa tilanteen hoidettua? Huomaanko merkkejä väsymyksestä? jne.) ei auttanut tilannetta. Vauva saatiin kyllä mitattua silloin, mutta mikään hyvä fiilis käynnistä ei jäänyt. (Putki onneksi irtosi parin viikon kuluttua lääkärikäynnistä, joten enää ei tarvitse viedä nelivuotiasta ronkittavaksi ainakaan putken vuoksi.)

Vauva oli kasvanut taas kovasti edellisestä käynnistä, pituus oli 62,5cm ja paino melkein 6,5kg. Ei ihme, että 62cm vaatteet ovat alkaneet jäädä pieniksi. Poika on painavampi kuin kahvakuulani (6kg), joten ehkäpä pitäisi alkaa jumpata vauva sylissä. Nostoja ei ainakaan vielä ole voinut tehdä, niskan hallinta on ollut vauvalla hieman hakusessa Tosin kun terkkari nosti vauvaa käsistä pitäen, pää tuli kyllä perässä. Ei olla kotona uskallettu aikaisemmin käsistä juurikaan nostaa, kun on näyttänyt siltä, ettei vauva jaksa vielä kannatella päätään näin nostettaessa. Kun se kuitenkin jo onnistui, viikonloppuna harjoiteltiin oikein urakalla: vauva on tavattoman ilahtuneen näköinen, kun nostan hänet ylös sängystä käsistä pitäen. Äiti oli jälleen kerran liian varovainen.

Terkkari testasi myös, ottaako vauva lelun käteensä. Helistimen nähdessään vauva nosti kyllä kädet ylös kurkottaen lelua kohti. Koordinaatio ei kuitenkaan riittänyt leluun tarttumiseen, eikä terkkari siihen toista tilaisuutta antanut, mikä tuntui oudolta - jos vauva yrittää ottaa kiinni, miksei lelua voi pitää hetken tarvittavalla etäisyydellä? Meillä oli samanlainen hymynaamahelistin kotona ja sen vauva jo muutaman kerran sai otettua käteensä. Helistin katosi kuitenkin salaperäisesti muutama viikko sitten ja vaikka käänsin kaikki laatikot ylösalaisin, en löytänyt sitä.

Hymynaamahelistimistä pyydetään esim. huutonetissä melko paljon ja kynnys toisen helistimen ostamiseen oli aika korkea. Perjantaina kuitenkin päätin, että uusi helistin ostetaan, kunhan löytäisin siedettävän hintaisen. Huhuilu paikallisella facebook-kirppiksellä tuotti nopeasti tulosta: joku oli nähnyt kirppiksellä sellaisen helistimen ja ehdin käydä sen vielä perjantai-iltana sieltä hakemassa. Nyt meillä on jälleen vauvalle helistin, johon on helppo tarttua. Ja eiköhän se kadoksissa oleva helistinkin löydy, viimeistään sitten, kun vauva ei sitä enää tarvitse.


Uusi hymynaamahelistin löytyi kirppikseltä

Vauvan päänympärys oli kasvanut ilmeisesti liikaa edellisestä kerrasta ja kulkee pluskäyrällä. Nelivuotiaalla on sama juttu, päänympärys on normaalia suurempi. Aikanaan neuvolalääkäri oli asiasta huolissaan, vihjaili jopa aivoihin liittyvään paineeseen saaden minut tietenkin hermostumaan täysin. Kun lääkäri sanoo jotain tällaista, harvoin osaa kysyä ihan kaiken tarvittavan. Ja kun tietoa alkaa sitten itse etsiä netistä, eihän sieltä mitään infoa meinaa löytää. Ensimmäiset 10 hakutulosta (vähintään) on nykyään mammapalstojen linkkejä, joihin ei kannata mennä ainakaan silloin, kun jostain tarvitsisi oikeasti tietoa. Hermostuneet mammat haukkuvat toisiaan provosoiden toistensa mielipiteitä. Oikea asia hukkuu näihin kommentteihin ja lukijan ahdistus kasvaa.

Koska keskimmäisen pojan päänympärys on aina ollut yläkäyrällä, en huolestunut kolmikuisen päästä. En myöskään käsitä noita käyriä, joita seurataan neuvolassa aina niin tarkkaan. Varsinkin, jos vauva kasvaa tasaisesti samalla käyrällä (=omalla käyrällään), miksi ihmeessä kasvua pitää verrata muihin ja johonkin keskiarvoon? Tämä ajatustapa on Suomessa muutenkin pielessä. Aina pitää verrata kaikessa muihin. Kukaan ei saa olla omanlaisensa, pitäisi mennä massan mukana. Keskiarvosta poikkeavaan puututaan heti ja neuvolatädit saavat naputtamisen aiheen.

Tällä kertaa meillä oli sijainen oman terkkarimme ollessa lomalla. Sijainen oli onneksi rennompi, eikä yrittänyt väkisin keksiä jotain neuvottavaa asiaa. En tykkää käydä neuvolassa, siellä tulee aina tunne, että ei osaa kasvattaa lastaan tarpeeksi hyvin. Aina löytyy jotain huomautettavaa ja jos ei meinaa löytyä, jokin pieni asia etsimällä etsitään. Kyllä, kyseessä on neuvola, kertoohan jo nimikin, että sieltä saa neuvoja. Mutta miksi niitä pitää antaa sellaisella minä-tiedän-paremmin-olenhan-alan-ammattilainen-äänensävyllä? Toinen, mitä en ole koskaan ymmärtänyt neuvolassa käydessä, on isään suhtautuminen. Niillä muutamalla kerralla, kun mies on ollut mukana neuvolassa tai terkkarit ovat käynyt kotonamme vauvojen synnyttyä, mies on onnistuttu sivuuttamaan täysin. Äiti hoitaa usein lapsia isää enemmän, mutta ei se ole syy olla huomioimatta isää ja puhua ihan kuin tämä ei olisi samassa huoneessa tai ei ainakaan ymmärtäisi ollenkaan, mistä on kysymys. Olisi mielenkiintoista kuulla, ovatko muut kokeneet vastaavaa.

Nelivuotiaan lisäksi itsekin jännitin rokottamista. Edellisenä päivänä oltiin haettu varmuuden vuoksi suppoja kotiin, jos rokotuksista tulisi jotain. 2kk iässä annettu rotarokotus ainakin aiheutti vauvalle kovat vatsakivut ja vaikka vauva ei normaalisti usein puklaa, rokotuksen jälkeen maitoa tuli useaan kertaan ylös - ja paljon. Rokottaminen sujui onneksi hyvin, vaikka onkin aina yhtä inhottavaa. Puristin vauvaa sylissäni pitäen itse silmät kiinni ja yritän olla itkemättä, sillä minuun sattuu, kun lastani pistetään. Pistämistä seuraava lohduton itku iskee kuin veitsenpisto; voi miten lapseni kärsiikään. Tekee mieli napata vauva syliin ja lähteä pois. Hillitsin kuitenkin itseni ja pakenemisen sijaan varasin seuraavat ajat vauvan kirkuessa.

Nelivuotias onnistui järjestämään vielä pienen jännitysnäytelmän kotiin lähtiessä, sillä hän ei ollut enää aulassa, mihin oli jäänyt. Kävin välissä katsomassa, että kaikki oli kunnossa ja silloin poika oli hieman pelästyneen näköinen, koska viereisestä huoneesta kuului dopplerilla kuunneltavat sydänäänet. Nelivuotias oli kerran raskausaikanani mukana neuvolassa ja ääniherkkänä pelästyi sydänääniä suuresti. En ajatellut asiaa ollenkaan tällä neuvolakerralla, joten en ollut osannut myöskään varoittaa poikaa. Sydänääniä enemmän poikaa pelotti kuitenkin pikkuveljen rokottaminen, joten en edelleenkään pakottanut tulemaan huoneeseen.

En ehtinyt kunnolla edes pelästyä ennen kuin näin iloisen nelivuotiaan ulkona. Pojalla oli ilmeisesti aika käynyt pitkäksi, joten hän oli lähtenyt ulos ja hakenut vaunut valmiiksi. Koska en ehtinyt pelästyä, en myöskään suuttunut. Poika oli tallessa, se on pääasia. Ja neuvolan edusta on niin rauhallinen paikka, joten on hyvin epätodennäköistä, että siinä olisi voinut sattua mitään. Seuraavalla kerralla pitänee kuitenkin kerrata säännöt.

Illalla vauvalla nousi rokotuksesta kuume. Vanhemmilla pojillani ei muistaakseni noussut 3kk annetusta rokotuksesta lämpö, suppoa laitettiin vain varmuuden vuoksi. Nyt kuitenkin supolle oli tarvetta heti. Ensimmäistä kertaa mittasin kuumeen pepusta, jostain syystä en ole sitä tehnyt vanhempien poikieni kanssa. Olipa yllättävän helppoa, helpompaa kuin pienestä kainalosta. Isommalta voikin mitata kuumeen korvasta, vauvan korva on kuumemittarille kuitenkin vielä liian pieni. Rotarokotuksesta tuli myös vatsakipuja ja vauva itki tuskissaan ennen nukahtamista ja oli yönkin normaalia levottomampi, joten itsekään en saanut kunnolla nukuttua.

Rokotukset kiusasivat vauvaa useamman päivän ja viime yöhön asti meillä nukuttiin normaalia huonommin. Vauva oli päivisinkin normaalia huonommalla tuulella ja heräili öisin hyvinkin usein. Asiaan saattoi vaikuttaa myös lämmin sää ja se, että la-su välinen yö oltiin mökillä eli vieraammassa paikassa. Oli niin tai näin, eilen illalla oma jaksaminen alkoi olla aika kortilla, kun edellisenä yönä nousin n. puolen tunnin välein silittämään kitisevää vauvaa, korjaamaan peittoa tai syöttämään nälkäistä. Viime yönä nukuttiin kuitenkin taas paremmin.