Pulloruokinta - huonon äidin tunnusmerkki?

Kaikki lapseni ovat kasvaneet äidinmaidonkorvikkeella. Imetin esikoista kahtena ensimmäisenä päivänä sairaalassa, sen jälkeen en ole imettänyt ketään lapsistani. Ja esikoisenkin imettäminen johtui lähinnä siitä, etten nuorena ensisynnyttäjänä uskaltanut pitää tarpeeksi tiukasti puoliani pulloruokinnan suhteen. Lääkäri istui jopa pitkään sänkyni vieressä yrittäen kääntää päätäni pulloruokinnan aloittamisesta.

Päätin ennen ensimmäisen poikani syntymää, etten aio imettää. Kyllä, päätin itse niin. Kyse on omasta päätöksestäni, maitoa tulisi kyllä (sekin on testattu, nuorimmaisen kanssa estolääke ei nimittäin toiminut ja maito nousi n. kahden viikon kuluttua synnytyksestä). Se, että olen itse päättänyt olla imettämättä, saa monet äidit näkemään punaista. Mitä, miten tuo kehtaa valita korvikkeen antamisen pullosta imettämisen sijaan?! Toiset äidit eivät pysty imettää, vaikka haluaisivat ja tuo ei edes yritä. Huono äiti!

Ajatus imettämisestä aiheutti ahdistusta ennen esikoisen syntymää ja kokeilukerrat vahvistivat päätökseni. Imettäminen ei ole minun juttuni. Tiedän kyllä imettämisen hyvät puolet ja sen, miten ravintorikasta äidinmaito on. Kyse on kuitenkin omasta valinnastani.

Olen joutunut puolustelemaan päästöstäni uudelleen ja uudelleen. Esikoisen kanssa lääkäri tosiaan yritti pitkään puhua imettämisen puolesta ennen kuin suostui antamaan maidonnousunestolääkkeen. Hän puhui, muttei kuunnellut omaa kantaani asiasta. Keskimmäisen kanssa kerroin jo neuvolassa päätöksestäni ja sairaalassa lääkkeen sai huomattavasti helpommin. Nyt nuorimmaisen kanssa jouduin kuitenkin taas puolustelemaan päätöstä enemmän, sekä neuvolassa että sairaalassa kätilöopiskelijan kanssa. Lääkkeen sain, mutta se ei tällä kertaa tosiaan auttanut. Voinpahan sanoa tietäväni oikeasti maidonnousun aiheuttaman kivun.

Vaikken imetä, se ei missään tapauksessa vähennä rakkauttani vauvaa kohtaan. Jaksan hoitaa vauvaani paremmin, kun en ole ahdistunut syöttämisestä. Tärkeintä on, että vauvalle annetaan ruokaa ja tämä kasvaa. Ja kun annan korviketta pullosta, näen koko ajan, että vauva syö hyvin ja saa tarpeeksi ruokaa. Välillä törmää väittämään, että jos vauva syö pullosta, äidin ja vauvan välinen läheisyys kärsii. En ymmärrä tätä. Vauva syö sylissäni, pitää usein kiinni sormestani ja voin katsoa häntä silmiin. Vauva tuntee olevansa turvassa sylissäni ja syö siinä rauhassa. Minä voin ihailla suloista poikaani. Molemmat olemme tyytyväisiä.

Vaikka olen itse tehnyt päätöksen, etten imetä, olen silti potenut asiasta huonoa omaatuntoa jokaisen lapseni kohdalla. Sairaalassa annettava maidonnousunestolääke on aina yhtä vaikea niellä. Olenko edelleen täysin varma päätöksestäni? Teenkö hallaa vauvalleni, kun en imetä häntä?

Kun maito nousi reilu kaksi kuukautta sitten, usean päivän ajan ainoat ajatukseni olivat: Olenko tehnyt väärän päätöksen ja jos olen, voisinko vielä korjata sen? Onko tämä merkki siitä, että imettäminen tulisi sittenkin aloittaa? Tai jos ei imettäminen, pitäisikö kuitenkin alkaa pumpata maitoa ? Etsin netistä tietoa pumppaamisesta ja selvitin sairaalasta, että maitoa voisi antaa vauvalle estolääkkeestä huolimatta. Siitä huolimatta epäröin ja pohdin. Ajatus imettämisestä tai edes pumppaamisesta ei tuntunut oikealta. Lopulta jatkoin korvikkeen antamista ja jäin odottamaan maidontulon tyrehtymistä.

Koska vauvani syö pullosta, myös muut voivat tarvittaessa syöttää vauvaa. Muut ovat tässä tapauksessa mieheni. Eilen oli ensimmäinen kerta, kun uskalsin jättää esikoisen hetkeksi syöttämään vauvaa olohuoneen lattialle. Nelivuotias oli pakko käydä päästämässä vessasta ja vauva kirkui nälkäänsä. Olohuoneeseen palatessani kohtasin suloisen näyn: veljekset tuijottivat toisinaan onnellisen näköisinä, esikoinen pullo kädessä, vauva maitoa nauttien.

Kun annan vauvalle maidon tuttipullosta, pystyn tarvittaessa kävelemään samalla kun vauva syö. En tosin tiedä, onnistuuko se myös imettäessä, ei ole tullut koskaan kysyttyä keneltäkään. Pystyn hätätapauksessa (siis lähinnä silloin, kun nelivuotias tarvitsee apua jossain, yleensä ruokailuun liittyen) pitämään tuttipulloa oikeassa asennossa leuallani samalla kun pidän vauvaa toisella kädellä sylissäni ja toisella kädellä kaadan maitoa, annan paperia tai nostan lautasen mikrosta.

Käytämme MAMin koliikkipulloja, joiden tuttia täytyy imeä maitoa saadakseen. Tästäkin syystä oli helppo jättää seitsemänvuotias syöttämään hetkeksi vauvaa lattialle, sillä maito ei mene kovin helposti väärään kurkkuun. Vanhemmilla pojillamme oli käytössä tavalliset tuttipullot ja tutit. Sellaiset pullotutit, joissa on reikä ja maitoa suihkuaa/kaatuu heti, kun tutissa olevan reiän kääntää alaspäin. Nelivuotiaan kanssa maitoa tuli ainakin aluksi liian paljon kerralla ja hän pulautteli kovasti. Emme kuitenkaan tajunneet siirtyä koliikkipulloihin hänen kanssaan. Nyt kun kyseiset pullot on todettu hyviksi, en luopuisi niistä mistään hinnasta.

MAMin koliikkipulloissa on sekin loistava asia, että ne voi steriloida mikrossa.Tämä auttaa kovasti etenkin mökillä ollessa. Kolmekuisella ei myöskään ole ollut juurikaan vatsavaivoja, liekö syy juuri näissä koliikkipulloissa? Tuttipullosta pystyy syöttämään tarvittaessa melkein missä vain. Kaikki eivät halua imettää julkisella paikalla (siitä käydään muutenkin jatkuvasti kovasti keskustelua), mutta pullosta voi istahtaa syöttämään penkille kuin penkille. Myös liikkuvassa autossa (no, auto kulki juhannusruuhkassa sen 5km/h) syöttäminen onnistuu, kolmekuinen osaa kääntää päätään jo sen verran takakenoon. Nuoremman vauvan syöttäminen siten, että vauva on turvakaukalossa kiinni ei välttämättä onnistu.

Olen opettanut vauvan syömään reissussa korviketta huoneenlämpöisenä, mikroa kun ei ole aina saatavilla. Huomaa, ettei se ole vauvan mielestä yhtä hyvää kuin lämmitetty, sillä imemis- ja nielemistahti on normaalia hitaampaa. Mutta vauva saa kuitenkin syötyä aina tarvittavan määrän ja saa mahansa täyteen ja se on tärkeintä.

Pulloruokinnan ainoa varjopuoli taitaa olla jatkuva vedellä läträäminen: tuttipullojen peseminen ja keittäminen vaatii jonkin verran aikaa ja voimia. Enemmän siihen taitaa voimia mennä, suurin osa ajasta kuluu siinä kun odottaa, että vesi alkaisi kiehua. Hellamme päällä onkin ollut viimeiset kuukaudet uusi sisustuselementti: 10 litran kattila. Pullonosien onkiminen kiehuvasta vedestä ei aina myöskään ole maailman helpointa. Kuumat vesipisarat roiskuvat sormille ja manaukset lentävät keittiössä. Miehen kanssa onkin tehty työnjako: minä huolehdin pullojen pesemisen ja keittämisen päivällä (tietenkin) ja yleensä mies keittää pullot iltaisin.

Vaikka olen joutunut puolustella pulloruokintapäätöstäni, potenut asiasta välillä todella huonoa omaatuntoa ja syyttänyt itseäni huonoksi äidiksi, tiedän tehneeni jälleen kerran oikean päätöksen. Pulloruokinta on meidän juttumme!