Juhannus mökillä



Tämän tekstin kirjoittaminen on vaikeaa. Toisaalta mieleni tekisi vain kertoa mukavasta juhannuksenvietosta kauniissa suvisäässä. Kuitenkin lupasin edes yrittää kirjoittaa rehellisesti lapsiperhearkeen ja äitiyteen liittyvistä tunteista.


Vietimme juhannuksen mökillä miehen vanhempien kanssa, samalla tavalla kuin useana aikaisempanakin kesänä. Sää oli hyvä ja aurinko paistoi joka päivä, mikä oli todella kivaa ja mahdollisti sen, että seitsemän- ja nelivuotias pääsivät juoksentelemaan ulkona. Pääsin itsekin ulos vauvan kanssa, vauva joko vaunuissa, sylissä tai kantorepussa.

Automatka mökille kestää meiltä kotoa pari tuntia. Tai normaalisti matkaan menee sen verran, tällä kertaa kesti tuplasti, sillä juututtiin tietenkin juhannusruuhkaan. Jossitteleminen ei auta mitään, ei varsinkaan näin jälkikäteen, mutta jos jos ja jos, niin olisimme todennäköisesti välttäneet ruuhkan ja päässet aikaisemmin perille. Syytän ruuhkaan juuttumisesta itseäni, en muita.

Mies pääsi torstaina lähtemään töistä normaalia reilusti aikaisemmin ja ehti kotiin jo hyvissä ajoin alkuiltapäivästä. Jos olisimme päässeet lähtemään melko nopeasti miehen tultua, olisimme välttäneet ruuhkan. Lähtöön meni kuitenkin aikaa, koska en ollut pakannut kaikkia tavaroita ja isommat pojatkin olivat vielä lepäämässä. Jos olisin pakannut edellisenä iltana tai edes aamupäivällä kaiken, olisimme päässeet aikaisemmin lähtemään. Olin kuitenkin suunnitellut pakkaavani loppuun vasta välipalan jälkeen, koska luulin lähtevämme vasta alkuillasta ruoan jälkeen, siihen aikaan kun yleensä pääsemme työpäivän jälkeen lähtemään.

Se, ettei kaikkea ollut pakattu, ei miestä haitannut. Minua haittasi: minähän olen päivisin kotona, kyllä olisi pitänyt pystyä jossain välissä lasten kanssa pakkaamaan. (Sama ajatus vallitsee kaikessa: olen kotona, minun täytyy tehdä. Joku huutaa komentoja päässäni, omatunto kolkuttaa ja voimat hupenevat. Kuitenkin vaadin itseltäni koko ajan enemmän. Siis minä, mies ei todellakaan.) Nyt jälkikäteen on taas helpompi nähdä, miten tilanne olisi voinut mennä. Olisin voinut pakata miehen kanssa vaikka yhdessä loppuun ja ottaa tarvittaessa välipalan pojille autoon mukaan. Olisimme päässeet lähtemään hyväntuulisina.

Sen sijaan hermostuin ja stressaannuin siitä, etten ollut ehtinyt pakata kaikkea valmiiksi ennen miehen tuloa. Jos en olisi hermostunut, olisin saanut kaiken tehtyä huomattavasti nopeammin ja olisimme päässeet aikaisemmin matkaan. Stressi lamaannutti kuitenkin taas kerran, enkä pystynyt enää ajattelemaan selkeästi, joten pakkaaminenkaan ei onnistunut. Mies hoiti onneksi vauvaa samalla, kun säntäilin ympäriinsä kuin päätön kana. Pieneen asiaan (suurin osa tavaroista oli kuitenkin jo pakattu tai jätetty mökille edellisellä kerralla) meni liiankin kauan, eikä liian kireäksi virittyneet hermoni rentoutuneet ollenkaan. Tämä ei todellakaan ollut loistava lähtötilanne juhannusviikonlopulle.

Ruuhkaan juuttuminen ei lieventänyt hermostuneisuuttani, varsinkin kun vauva heräsi nälkäisenä tietenkin heti, kun vauhti loppui. Jouduimme esikoisen kanssa vaihtamaan paikkoja ruuhkan keskellä, sateessa. Onneksi vauva syö pullosta, joten syöttäminen onnistui ilman turvakaukalosta irrottamista.

Isommat lapset jaksoivat ihmeen hyvin istua ja odottaa, että matka jatkuisi. Ihmettelimme, miten osa autoilijoista voikaan olla niin tyhmiä. Ruuhka aiheutui siitä, että kaksikaistainen tie vaihtui yksikaistaiseksi ja ohituskaistalla olevat autot joutuivat tunkemaan jäljelle jäävälle kaistalle. Kun tietenkin sitä ohituskaistaa pitää ajaa ihan viimehetkille asti, kyllähän siinä säästää aikaa, eikö? Eihän suurella automäärällä jo valmiiksi täydelle kaistalle siirtyminen tietenkään onnistu ilman, että jono pysähtyy, kun eteen tunkee toinen. Ihmiset ja niiden järkeily... Argh!

Iltapäivällä alkanut sade loppui onneksi ennen kuin pääsimme venerantaan (mökki on saaressa). Hermoilin autossa sitä, miten vauvan saisi pidettyä kuivana lauttamatkan ajan. Pelastusliivit päällä vauva on sellainen topattu paketti, ettei tätä pysty sylissä pitää ihan kaikissa asennoissa: vaihtoehtoina on lähinnä makuuasento naama taivasta kohti tai sitten pystyasento olan yli. Jotenkin järvenylitys jälleen onnistui ja perille päästiin. Ja koska ei satanut, hermoiluni menivät jälleen hukkaan. Koskahan oppisin, että etukäteen hermoilu on turhaa enegiankulutusta?

Vauvalle oli mukana uusi matkasänky. Edelliset mökkireissut hän nukkui vaunuissa, jotka osoittautuivat liian kapeiksi yöunia varten. Ostimme Verkkokaupasta Milla & Måns-matkasängyn jonka pohjan saa kahteen tasoon. Olin todella tyytyväinen sänkyyn, kolmikuisen kanssa yläasento on itselle huomattavasti selkäystävällisempi. Vauvakin taisi tykätä sängystään, sillä nukkui yöt paljon paremmin kuin pari viikkoa aikaisemmin mökillä ollessamme; silloin herättiin muutaman tunnin välein. Yöheräämiset on kotona siedettäviä, vieraassa paikassa ei niin siedettäviä. Varsinkin kun tietää, että samassa rakennuksessa on muita (appivanhemmat) ja yritän saada vauvalle pullon suuhun ennen itkun alkamista, jotta muut eivät heräisi.

Mökki on tosiaan saaressa, luonnon ja metsän keskellä. Koivuja, mäntyjä, mustikanvarpuja - perussuomalainen luonto. Tänä vuonna meidän perhe on saanut seurata kuikkaperhettä pienen töyhtöpäisen poikasensa kanssa. Edellisellä mökkireissulla pari viikkoa aikaisemmin seisoimme vanhempien poikieni kanssa rannassa katsomassa, kun poikanen etsi toisen vanhempansa (en tunnistanut, oliko äiti vai isä) kanssa toista vanhempaa. Voi sitä riemua sekä poikieni että itsenikin kasvoilla, kun kadoksissa ollut tuli kalan kanssa kauempaa järveltä.

Järvimaisema

Ja vielä parempaa: juhannuksena mies bongasi makuuhuoneen ikkunan yläpuolelta linnunpesän, jossa oli neljä pienenpientä poikasta. Poikasten päät näkyivät hieman, nälkäiset nokat avoinna kohti taivasta. Pesää oli pakko kurkata joka kerta ohi kulkiessa ja joka kerta pienet nokat koskettivat suuresti sisintäni. Linnunpoikaset olivat samanlaisia kuin nälkäinen vauvani, joka avaa suunsa odottaessaan nälkäisenä ruokaa. Välillä meinasi tulla kyyneleet silmiin: mitä jos lintuemolla sattuu jotain? Koko perheemme viihtyy parhaiten luonnon keskellä ja mökkisaari tarjoaa siihen mahtavat puitteet.

Linnunpesä ikkunan yläpuolella

Vauvan kanssa tuntuu kuitenkin haastavalta olla mökillä. Suurin syy tähän on kylläkin se, että olen itse todellinen kotikissa; kotoa lähteminen on hyvin vaikeaa. Pystyn lähtemään töihin, kauppaan, leikkipuistoon jne. Mutta jos jonnekin lähdetään yöksi, stressaannun suuresti. Kotona tunnen olevani turvassa, pystyn pitämään langat käsissäni ja toimimaan tutulla tavalla arkiasioita hoitaessa. Kotona on useita paikkoja, mihin vauvan voi hetkeksi laskea sylistä ja kaikki tarvittava löytyy omilta paikoiltaan melko läheltä - kotimme kun on sen 80m².

Emme käyneet mökillä vielä silloin, kun vanhemmat poikani olivat vauvoja, joten vasta nyt joudumme harjoittelemaan siellä olemista näin pienen kanssa. Joka kerta sinne mennessä vien lisää tavaraa, jotta vauvan hoitaminen olisi helpompaa. Ja joka kerta joudun pakkaamaan vauvalle oman kassin, jotta vaipat, tuttipullot, korvike, vaatteet, itkuhälytin ym. tulevat varmasti mukaan. Nyt kolmannen kerran jälkeen siellä alkaa onneksi olla jo tarvittava: sänky, vaunut ja sitteri odottavat mökillä, niitä ei onneksi tarvitse sinne enää raahata.

Parhaiten mökillä pärjäisi, kun menisi vain tilanteesta seuraavaan. Ei pohtisi asioita liikaa, ei yrittäisi liikaa, ei stressaisi turhasta eikä yrittäisi kontrolloida kaikkea. Nauttisi luonnosta, nauttisi hiljaisuudesta. Nauttisi siitä ilosta ja riemusta, mikä seitsemän- ja nelivuotiaan kasvoilla on, kun he saavat juosta ympäri mökkiä toisiaan jahdaten. Nauttisi vauvan hämmästyneestä ilmeestä, kun tämä ihmellen katselee ympärilleen. Kontrollifriikille täydellisyydentavoittelijalle todellinen haaste.

Kolmantena päivänä istuin kameran kanssa poikiani katsellen. He seisoivat nauraen järvessä, loiskuttivat vettä toistensa päälle ja juoksivat sitten saunaan lämmittelemään. Kolmantena päivänä pystyin iloitsemaan heitä seuratessani, kolmantena päivänä stressini alkoi hellittää. Ja kolmantena päivänä piti lähteä kotiin. Tällä kertaa ruuhkalta vältyttiin ja vauva nukkui rauhallisena koko matkan.