Sivut

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kohti uusia tuulia





Olen tykännyt kirjoittamisesta vaikka kuinka kauan. Ja lähes yhtä kauan kirjoittaminen on ollut aika vaikeaa. Eri asia on tietenkin esseet ja koulutyöt, joita on tullut elämän aikana kirjoitettua melkoiset määrät - ja kohta kirjoitan lisää, jipii. Mutta omat tekstit, ilman että kukaan antaa aihetta, onkin sitten toinen juttu. Vaikka miten haluaisin kirjoittaa, kirjoitus on usein vain pintapuolinen raapaisu aiheesta. Perfektionisti minussa ei koskaan ole tyytyväinen, mikään ei ole tarpeeksi hyvä.

Kun reilu kaksi vuotta sitten perustin Kukkahattuäiti-blogin, halusin kirjoittaa äitiydestä. Muutaman kirjoituksen kirjoitin, sitten aloin empiä: osaanko, onnistuuko, onko tarpeeksi hyvä? Kiinnostaako edes ketään? Sillä vaikka en blogia perustanutkaan ketään muuta varten, pieni ääni jossain syvällä huusi, että jos ei tule kommentteja, seuraajia ym., olen epäonnistunut. Ja se aiheutti tietenkin stressiä. Sillä mistä kirjoittaisin niin, että muita kiinnostaa? Meidän arkielämästä kirjoittaminen tuntui tylsältä, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se olisi varmaan ollut juuri se asia, mistä olisi pitänytkin kirjoittaa. Minun itseni kannalta katsottuna, olisin saanut ajatuksia ehkä vähän selkeämmiksi, jaksanut yllättävän pitkään jatkunutta kotiäitiaikaa hieman paremmin.

Pitkään meni, ennenkuin tajusin myös sen, että olen muutakin kuin äiti. Haluan olla muutakin kuin äiti. Äitiys on vienyt mukanaan, vetänyt niin syvälle, että olen kadottanut itseni sinne. En edes muista, mikä alkoi vetää sieltä pois, mutta sen tiedän, että tämä matka on vasta aluillaa. Ja koska elämässäni on muitakin uusia tuulia, erityisesti syksyllä alkavat opintoni, päätin uskaltaa tehdä sen, mitä olen jo pitkään miettinyt: Aloitin kokonaan uuden blogin, Annan matkassa. Tällä kertaa en vedä tarkkoja rajoja, mistä kirjoittaa ja mistä ei. Ihastuttava, jännittävä, pelottavakin matkani on alkamassa, enkä tiedä ollenkaan, mihin olen menossa. Mutta sen tiedän, että teen matkaani yhdessä perheeni kanssa, sekä äitinä, vaimona että omana itsenäni. Tiedän myös sen, että stressinsietotaitojen etsiminen jatkuu varmasti vielä pitkään. Mutta tiedän myös sen, että ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan tulevaisuus näyttää valoisalta.

Kukkahattuäiti-blogi jää tänne ja katson, josko sitä tulisi jatkossa vielä päivitettyä. Nämä eivät ole hyvästit, vaan mahdollisuus uudelle alulle. Tule ihmeessä mukaan Annan matkalle; mitä kaikkea lastentarhanopettajan opintojen aloittaminen tuokaan mukanaan, unohtamatta haavetta Äkäslompoloon muuttamisesta.


Ihanaa kesää kaikille!

Anna


 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.