Sivut

perjantai 13. heinäkuuta 2018

Kohti uusia tuulia





Olen tykännyt kirjoittamisesta vaikka kuinka kauan. Ja lähes yhtä kauan kirjoittaminen on ollut aika vaikeaa. Eri asia on tietenkin esseet ja koulutyöt, joita on tullut elämän aikana kirjoitettua melkoiset määrät - ja kohta kirjoitan lisää, jipii. Mutta omat tekstit, ilman että kukaan antaa aihetta, onkin sitten toinen juttu. Vaikka miten haluaisin kirjoittaa, kirjoitus on usein vain pintapuolinen raapaisu aiheesta. Perfektionisti minussa ei koskaan ole tyytyväinen, mikään ei ole tarpeeksi hyvä.

Kun reilu kaksi vuotta sitten perustin Kukkahattuäiti-blogin, halusin kirjoittaa äitiydestä. Muutaman kirjoituksen kirjoitin, sitten aloin empiä: osaanko, onnistuuko, onko tarpeeksi hyvä? Kiinnostaako edes ketään? Sillä vaikka en blogia perustanutkaan ketään muuta varten, pieni ääni jossain syvällä huusi, että jos ei tule kommentteja, seuraajia ym., olen epäonnistunut. Ja se aiheutti tietenkin stressiä. Sillä mistä kirjoittaisin niin, että muita kiinnostaa? Meidän arkielämästä kirjoittaminen tuntui tylsältä, vaikka näin jälkikäteen ajateltuna se olisi varmaan ollut juuri se asia, mistä olisi pitänytkin kirjoittaa. Minun itseni kannalta katsottuna, olisin saanut ajatuksia ehkä vähän selkeämmiksi, jaksanut yllättävän pitkään jatkunutta kotiäitiaikaa hieman paremmin.

Pitkään meni, ennenkuin tajusin myös sen, että olen muutakin kuin äiti. Haluan olla muutakin kuin äiti. Äitiys on vienyt mukanaan, vetänyt niin syvälle, että olen kadottanut itseni sinne. En edes muista, mikä alkoi vetää sieltä pois, mutta sen tiedän, että tämä matka on vasta aluillaa. Ja koska elämässäni on muitakin uusia tuulia, erityisesti syksyllä alkavat opintoni, päätin uskaltaa tehdä sen, mitä olen jo pitkään miettinyt: Aloitin kokonaan uuden blogin, Annan matkassa. Tällä kertaa en vedä tarkkoja rajoja, mistä kirjoittaa ja mistä ei. Ihastuttava, jännittävä, pelottavakin matkani on alkamassa, enkä tiedä ollenkaan, mihin olen menossa. Mutta sen tiedän, että teen matkaani yhdessä perheeni kanssa, sekä äitinä, vaimona että omana itsenäni. Tiedän myös sen, että stressinsietotaitojen etsiminen jatkuu varmasti vielä pitkään. Mutta tiedän myös sen, että ensimmäistä kertaa pitkään, pitkään aikaan tulevaisuus näyttää valoisalta.

Kukkahattuäiti-blogi jää tänne ja katson, josko sitä tulisi jatkossa vielä päivitettyä. Nämä eivät ole hyvästit, vaan mahdollisuus uudelle alulle. Tule ihmeessä mukaan Annan matkalle; mitä kaikkea lastentarhanopettajan opintojen aloittaminen tuokaan mukanaan, unohtamatta haavetta Äkäslompoloon muuttamisesta.


Ihanaa kesää kaikille!

Anna


 

tiistai 26. kesäkuuta 2018

Matka kohti unelma-ammattiani on alkanut


Vähintään 17 vuotta haaveilua ja unelmointia. Unelma-ammatti kulki mukana vuodesta toiseen, piti vähintään alitajunnasta tiukan otteen. Sitten joskus, entä jos, olisinpa, voisinpa. Jossittelu ja haaveilu olivat tiukasti toisissaan kiinni. Unelma tuntui kaukaiselta, epätodelliselta. Ehkä se kulkisi elämässä mukana, antaisi voimaa jaksaa tasapaksua arkea ja työtä, jolla ei tuntunut olevan tarkoitusta. Koska enhän minä voisi unelmani eteen mitään tehdä. En uskaltaisi.




Opettajuus tuntui omalta jutulta lapsesta asti. Ystäväperheen pojat eivät varmasti suuresti riemastuneet, kun 8-vuotiaana ilmoitin topakasti, että nyt leikittäisi koulua - taas. Leikkimatkalaukku pulpetiksi, kynät ja paperit eteen ja pikkusiskolle aakkosia opettamaan. Kummasti muut leikkijät katosivat nopeasti, kun tiukkapipoinen opettaja alkoi mäkättää viivotin kädessä jotain muka-tosi-tärkeää-faktaa. Itselle jäi mahtavat muistot noista leikeistä, leikkioppilaistani en ole niinkään varma.

Tykkäsin jo lapsena kovasti pienistä lapsista. Mitä pienempi taapero, sitä ihanampi ja suloisempi. 3-vuotiaan kanssa pystyi jo tekemään vaikka mitä, sehän ymmärsi ja mikä tärkeintä, sitä ymmärsi. Ainakin joskus. Nuoremmat sisarukseni kasvoivat, eivätkä ymmärrettävästi suostuneet enää näyttelemään pieniä taaperoita, mutta onneksi perheleireillä ym. oli minua reilusti nuorempia lapsia, joiden kanssa sain touhuta ja jotka tykkäsivät touhuta minun kanssani. Niin paljon, että yhden synttäreilläkin kävin vieraana.

Tet-paikkaa 8. luokalla ei kauaa tarvinnut miettiä: päiväkotiin. Kaksi viikkoa vahvistivat tulevaisuudensuunnitelmiani; kyllä se paikkani päiväkodissa olisi. Ymmärsin lapsia, tykkäsin touhuta heidän kanssaan. Luin kirjoja ja pidin sylissä. Ja nautin joka hetkestä. Oli tylsä mennä takaisin kouluun sen jakson jälkeen. Mutta päätin, että tulevaisuudessa työskentelisin vielä siellä.

Elämä ei kuitenkaan mene aina niin kuin on suunnitellut, ei mennyt nytkään. Monessa tienhaarassa valitsin polun, joka vei kauemmas unelmastani. En kadu juurikaan valintojani, uskon että näin kuuluikin mennä. Tapasin mieheni, perustimme perheen. Opiskelin ammatin, mistä ei tulevaisuudessa ole mitään haittaa. Haalin elämänkokemusta - ja jatkoin aina vain haaveiluani. Suoritin jopa kursseja, joista voisi olla tulevaisuudessa hyötyä unelma-ammatissani. Ja siltikään en uskaltanut tehdä muuta haaveeni eteen. En moneen, moneen vuoteen.

Vuosi sitten kesällä jokin kuitenkin muuttui. Tiesin, etten voisi enää palata vanhempainvapaalta samalle alalle kuin missä olen vuosia työskennellyt. Määräaikainen työsuhteenikin päättyi, jäin lasten kanssa kotiin pidemmäksi ajaksi kuin oli alunperin tarkoitus. Ja haaveeni nosti päätään jälleen, mutta tällä kerralla uskalsin kuunnella sitä. Uskalsin tehdä asian eteen jotain.


Vakava-koe


Koko kevään uurastin pääsykokeisiin liittyen. Tajusin, etten pystyisi siihen yksin, en kotona ollessani, en olemassa olevilla voimavaroillani. Liityin siis pääsykoevalmennukseen. Ensin opettelin oppimaan. Vasta 32-vuotiaana opin kunnolla, miten voinkaan oppia enemmän, muistaa paremmin. Välillä itketti, kun oli niin hankalaa. Opettelin menemään epämukavuusalueelleni ja myös pysymään siellä hetkiä. Välillä heräsin aamulla ennen viittä, jotta ehdin opiskella muutaman tunnin ennen kuin lapset heräsivät. Iltaisin jatkoin opiskelua vielä sen jälkeen, kun lapset olivat jo nukkumassa. Muistiinpanoja, mind mappeja ja muistilappuja kertyi korkeat pinot. Valmennuskurssin aikataulussa pysyminen vaati välillä suuria ponnisteluja, myös muulta perheeltä. Ja minä nautin kaikesta. Kevät oli ihanaa aikaa - sain tehdä jotain, mistä oikeasti nautin: opiskella.

Puurtaminen ja uurastus jatkuivat kesäkuun puoleenväliin. Kirjallisista kokeista selvittyäni aloitin soveltuvuuskokeeseen valmistautumisen. Jälleen maksoin hieman valmennuksesta. Ja se kannatti, ehdottomasti. Sain paljon kysymyksiä, joiden avulla miettiä, pohtia ja pähkäillä. Kuka minä olen? Miksi haluan alalle? Mitkä ovat heikkouteni ja vahvuuteni? Piti mennä pintaa syvemmälle, oikeasti sukeltaa sisimpäänsä. Kaikki sieltä löytyvä ei ollut niin mieluista, esiin tuli paljon muutakin kuin vain alaan liittyviä asioita. Tutustuin itseeni paremmin, siitä aion jatkaa edelleen.






Yksi suuri etappi kohti unelmaani oli eilinen, kun sain tiedon, että minulle myönnettiin opiskelupaikka Helsingin yliopistosta. Syksyllä meidän perheen arki muuttuu suuresti, sillä tämä äiti lähtee opiskelemaan kasvatustieteitä ja joku päivä valmistun unelma-ammattiini: lastentarhanopettajaksi.


Muistakaa, että unelmista ei kannata päästää irti - 
ne voivat oikeasti toteutua, kunhan uskaltaa tehdä töitä niiden eteen!





torstai 21. kesäkuuta 2018

Parasta juhannuksessa

Juhannus ei ole koskaan ollut lempijuhlani. Oikeastaan se tuntuu aika turhalta. Olen yrittänyt muuttaa asennettani, sillä vuodesta toiseen sitä kuitenkin vietetään mökillä. Jos ei nyt suoranaisesti juhlita, niin kyllä se kuitenkin poikkeaa hieman ainakin perusviikonlopusta - ehkä. Ehkä idea onkin siinä, että juhannus katkaisee mukavasti kesäkuun. Antaa ehkä ylimääräisen vapaapäivän niille, joilla loma on jo ollut tai vasta edessä.

Mökillä juhannusta viettävät toivovat varmaan aika usein, että juhannuksena ei sataisi ainakaan koko aikaa. Ja kyllä itsekin sitä toivon, koska mökillä on huomattavasti mukavampi olla, kun pystyy touhuamaan ulkona. Ja vaikka ulkoilu sateessa onkin varuste- ja asennekysymys, ei se aina mitään herkkua lasten kanssa ole. Ja kyllähän sade rajoittaa ainakin, mitä ulkona voi tehdä.




Ehdottomasti paras asia juhannuksena on kuitenkin saunan lämmittäminen. (Tykkään siitä puuhasta kyllä muulloinkin kuin juhannuksena.) Sauna on hieman etäämpänä mökistä, joten kun lähden lämmityshommiin, mies jää vastuuseen lapsista ja minä saan hetken omaa aikaa. Ehkä se onkin yksi syy, miksi siitä niin suuresti nautin.




Puulämmitteisen saunan lämmittäminen on muutenkin aivan toista kuin kotona sähkökiukaan päälle laittaminen. Puut pitää hakea ulkoa ja koska halkojen pilkkominen kirveellä ei ole vielä hanskassa, valikoin aina pienimmät puut. Puut pitää kantaa ulkoa saunaan ja varoa, ettei kolauta päätään matalaan oviaukkoon - kyllä, kokemusta on siitäkin ja se sattuu. Peltien avaaminen käy venyttelystä, sen verran korkea osa on, mutta ne täytyy muistaa aina avata - jep, ensimmäisellä kerralla yksi pelti jäi kiinni ja meillä oli hyvin savuinen sauna. Ja lopulta, kun puut on saanut kasattua tulipesään, voi vain pitää peukkuja, että tuli syttyisi samantien. Sen verran harvoin tulee puita sytytettyä, että joka kerta, kun tuli kunnolla roihahtaa, tunnen suurta iloa: onnistuin





Tulipesää on muistettava vahtia tarpeeksi usein, ettei seuraavalla kurkistuskerralla löydä vain hiillosta. Kyllä, sekin on useamman kerran tehty. Ja lopulta, kun on polttanut usean pesällisen puita, pääsee heittämään häkälöylyt, sulkemaan pellit ja kertomaan perheelle, että nyt voi mennä saunaan. Tähän asti saunan lämmittäminen on rentouttavaa, antaa välillä hetken omaa aikaa ja näkee konkreettisesti työnsä tuloksen. Saunominen kolmen vilkkaan pojan kanssa onkin sitten asia erikseen, siinä on usein rentoutuminen kaukana. Mutta toisaalta, saunassa istuessa ehtii höpötellä, ihmetellä ja suunnittella tulevaa. 



Mahdollisimman rentouttavaa juhannusta kaikille! 




maanantai 18. kesäkuuta 2018

Yöheräämiset ovat verrattavissa kidutukseen, ainakin pahimpina aikoina

(Julkaistu alunperin 2.5.2018)

Edellisessä postauksessa kerroin, miten hankalaa on ollut löytää jos nyt ei ihan täydellinen, niin ainakin hyvä tyyny. Edes täydellinen tyyny ei kuitenkaan takaa hyviä yöunia, jos kotoa löytyy yökukkuja, -itkijä tai jotain siltä väliltä. Käsi ylös, keneltä löytyy. Jep, niin meiltäkin. Ja kun tarpeeksi valvoo, olo on sen mukainen. Samoin oma kuva.




Taidan ottaa nyt suuren riskin, kun kirjoitan meidän kaksiveen nukkumisesta. Nimittäin tuntuu ainakin, että jos erehdyn mainitsemaankaan ääneen, että poika nukkuu yöt hyvin, eikä herää ollenkaan, niin ainakin seuraavana yönä herätään sitten edellistenkin öiden edestä. Ehkä vain kuvittelen (mitä en kyllä valitettavasti tee), mutta varmuuden vuoksi täytyy koputtaa puuta, kop kop, ja toivoa, etten nyt ainakaan pahenna öitä entisestään. Toisaalta, koska meillä ei taas viime aikoina ole kokonaisia öitä nukuttu, ei ole pelkoa niiden pilaamisesta.

Jonkin aikaa meillä nukuttiin jopa kokonaisia öitä, vaikkakaan ei kovin montaa putkeen. Oli kuitenkin hölmistynyt olo aamulla, kun tajusi nukkuneensa yön heräämättä. Itselläni siis, ainakin. Yksiveeltä oli turha edes kysyä. Sitten tapahtui taas jotain, hämärästi väsymykseltäni muistelen, että käytiin poitsun kanssa 2v. neuvolassa ja se riitti: reilun kuukauden olen taas herännyt joka yö. Kerta yössä olisi vielä ihan ok, mutta se kerta ei tunnu tyydyttävän pojan äitikaipuuta/janoa/pahan unen jättämää tylsää oloa/muuten vain keskellä yötä heräämistä. Ei, poika on näemmä päättänyt, että on paras aloittaa joko äidin huuteleminen (mikä tuntuu ihanalta mihin tahansa muuhun aikaan päivällä, sillä poika oppi vasta jokin aika sitten sanomaan äiti) tai sitten itkeminen tai kitiseminen mahdollisimman aikaisin alkuyöstä, että ehtii äiti herätä mahdollisimman monta kertaa. Klo 23 on mitä ihanteellisin aika aloittaa, viimeistään. Ja oikein kauheina öinä siitä jatketaan monen tunnin ajan, noin puolen tunnin-tunnin välein.



Aamuyöt on monesti sentään rauhoitettu, joten mitä mä valitan. Saanhan yleensä sentään nukkua ainakin neljä tuntia putkeen. Ja uskokaa tekin, jotka ette ole joutuneet valvomaan lasten kanssa (ilmeisesti sellaisiakin onnenpekkoja on olemassa?), niin neljä tuntia unta yhteen putkeen on parempi kuin ei sitäkään. Nimittäin senkin olen testannut, kuten olen aiemminkin kertonut: kuusiveen korvakierre kesti melkein kaksi vuotta aikanaan ja senkin jälkeen nukkuminen oli hankalaa. Ja kaksivee nukkui vauvana TODELLA huonosti, pahimpina öinä herättiin yli 20 kertaa. Joten siihen nähden nykyinen tilanne ja keskimäärin 2-3 kertaa yössä sängystä nousemisen ei pitäisi tuntua pahalta. Vaan tuntuu se silti.

En voi periaatteessa olla lapselle vihainen, kun toinen ei osaa vielä puhua ja kertoa, mikä on hätänä. Kuukauteen on mahtunut myös paljon flunssaa ja kahden yön korkeat kuumepiikit, mitkä omalta osaltaan on vaikuttaneet uniin. Nyt epäilen hampaidentuloa, koska poika valittaa korvakipua, mutta tulehdusta ei ole. Tai sitten päivän touhut menee uniin ja se herättää. Tai sitten jotain muuta, mistä sitä tietää. Sen tiedän kuitenkin, että yöheräämiset on jollain tavalla verrattavissa kidutukseen ja jos jostain syystä ikinä milloinkaan pitäisi jotakuta kiduttaa, tiedän keinon jo valmiiksi. 

Miten teillä nukutaan? Vai nukutaanko?

 

Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa? Sinne päivittyy ajatuksia ja kuvia äitiydestä ja lapsiperhekaaoksesta: Kukkahattuäiti elää rehellistä lapsiperheelämää kolmen pojan äitinä.



Löysinkö vihdoin sen oikean tyynyn?

(Julkaistu alunperin 2.5.2018)

Sopivan tyynyn ostaminen ei ainakaan itselleni ole koskaan ollut helppoa. Itseasiassa se on yksi hankalimmista ostettavista - rintsikoiden ja farkkujen lisäksi. Eikä päätöstä tee helpoksi lista ominaisuuksista, joita tyynyltäni toivon (=vaadin): Sopivan tyynyn täytyy olla tarpeeksi pehmeä, muttei liian upottava. Se ei myöskään saa olla liian kova, vaan sen täytyy muotoutua tarvittaessa tarpeeksi. Liian matalalla tyynyllä on huono nukkua ja niska itkee aamulla, samoin tapahtuu myös liian korkealla tyynyllä. Täytteen tulee pysyä tarpeeksi tiiviinä, sillä mikään ei ole niin inhottavaa kuin tyyny, missä täyte on myttääntynyt muutamaksi kovaksi kasaksi ja niitä kasoja yrittää illalla muokata nukkumiskelpoiseksi alustaksi. (Tällaisiin tyynyihin törmää liian usein hotelleissa, mikä on mielestäni uskomatonta, kun suuri osa hotellissa oloon menee kuitenkin juuri nukkumiseen.)



Käytin monta vuotta Tempurin Original tyynyä, mutta jossain vaiheessa totesin sen olevan lähes käyttökelvoton omiin tarpeisiini: Tyyny muotoutuu pään mukaan, mutta muotoutuminen vaatii tietenkin sen, että tyynyn päällä makaa tarpeeksi pitkään, jotta lämpö alkaa vaikuttaa. Tietenkin yöllä on tarkoitus nukkua, mutta jos vauva herättää useita kertoja yössä, tyyny on joka kerta sänkyyn palatessa lähtömuodossa ja taas joutuu hetken kärsimään kovemmasta, muotoutumattomasta tyynystä. Lopulta tyyny löytyi nurkasta.

Toivoin toissa jouluna joululahjaksi täydellistä tyynyä. Joko en ollut ollut tarpeeksi kiltti tai sitten joulupukillakin oli hankaluuksia valita sopivaa tyynyä, koska jäin nuolemaan näppejäni. Piti siis yrittää itse etsiä sopiva tyyny, kurjuus. (Miksei joulupukki voi tuoda meille aikuisillekin yhtä helposti lahjoja kuin lapsille? Ajatelkaa, lapsi kirjoittaa toivelistan ja muutama viikko myöhemmin kuusen alle, eteen ja viereen ilmestyy kasoittain lahjoja. Ei voi helpompaa tapaa olla tavaran saamisessa. Ja ne on ilmaisia, kuten meidän murut asian on useinkin ilmaisseet.)

Meidän kunnasta ei mitään erikoisempia tyynyjä saa ja koska tavalliset tyynyt olen jo vuosia sitten todennut liian lyhytikäisiksi ja huonoiksi, oli pakko etsiä tyynyä jostain muualta. Ja mistä kotiäiti saa helposti tyynyn jos ei netistä. Ei välttämättä kaikista paras idea, kun miettii, mitä sanoin aluksi tyynyn ostamisen hankaluudesta. Ainakin veikkaan, että on helpompi käydä etsimässä tyynyä jossain kaupassa, missä sitä voi myös kokeilla. Jos siis ehtii ja pääsee jonnekin kauppaan tyynyä testaamaan. Ei se netin kautta välttämättä kuitenkaan mahdotonta ole, ainakaan kaikilla. Ja monessa nettikaupassa tyynyillä oli myös palautusoikeus, joten testaaminen onnistui kotonakin. (Huom! Palautusoikeus kannattaa tarkistaa ennen tilaamista, joka paikassa sellaista ei tyynyillä ole.)

Ensin kokeilin Tempurin Sonata tyynyä, mitä ei nykyään taideta enää edes myydä. Puolikuun muotoinen tyyny oli tarpeeksi pehmeä, mutta niin oudon mallinen, ettei se meinannut pysyä pääni alla selällä maatessa. Liian erikoinen tyyny minulle, joten sen joutui palauttaa. Seuraavaksi testasin tyynyä (valmistajaa en enää muista), jonka täytettä sai tarpeen mukaan lisätä tai vähentää - ei ollut hyvä. Oikean täytemäärän löytäminen ei onnistunut. Milloin tyyny tuntui liian korkealta, milloin liian matalalta. Taas sai kävellä postiin tyynyä palauttamaan. Kahden epäonnistuneen kokeilun jälkeen testasin kaikkia kotoa löytyviä, vuosia sitten ostettuja muotoiltuja tyynyjä. Eipä niistäkään mikään tuntunut kovin hyvältä. Lopulta päätin kokeilla jotain vähän tavallisempaa ja ostin Tempurilta toisen tyynyn. Tarpeeksi pehmeä tyyny sai jäädä, vaikkei sekään täydelliseltä tuntunut. Vaan minkäs teet, kun ei enää jaksa kokeilla ja palauttaa.





Alkuvuodesta käytiin GoExpo-messuilla, missä sattui olemaan Tempurin edustaja paikalla. Ilmeisesti olin jatkanut tyynystä valittamista edelleen, sillä mies kannusti testaamaan, josko sieltä löytyisi joku hyvä tyyny. Ja ihmeiden ihme, löytyi. Millenium tyyny tuntui samantien hyvältä, hieman oudosta muodostaan huolimatta. Tyynyn keskellä on sisennys, mihin niskan saa helposti rentoutumaan. Tyyny ei muotoudu lämmöstä, joten se tuntuu yhtä hyvältä jokaisen yöllisen heräämisen jälkeenkin. Ideana on, että tyynyn keskellä nukutaan selällä ja hieman korkeimmilla sivuilla sitten kyljellä. Toiminee varmaankin, jos nukkuessa osaa valita oikean paikan. Ja ilmeisesti kroppa osaa valita, sillä tyynyn ostamisen jälkeen niska ei ole enää aamuisin ollut kipeä (muutamaa ensimmäistä viikkoa lukuunottamatta, jolloin vasta totuttelin tyynyyn.) S kokoinen tyyny on selälläni nukkuessa juuri sopivan korkuinen, mutta kylkiasennossa se saisi olla hieman korkeampi. Täydellistä tyynyä ei kuitenkaan taida olla olemassa, joten tämä on tarpeeksi lähellä täydellistä - ainakin tällä hetkellä.

Huomasin, että Tempurilla on nyt tyynyt tarjouksessa, joten jos uuden tyynyn hankinta on ajankohtainen, kannattaa käydä kurkkaamassa tempur.fi.

 

Minkälainen tyyny on mielestäsi paras?



Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa? Sinne päivittyy ajatuksia ja kuvia äitiydestä ja lapsiperhekaaoksesta: Kukkahattuäiti elää rehellistä lapsiperheelämää kolmen pojan äitinä.






Juhliin kertakäyttäastioita? Kyllä kiitos!

(Julkaistu alunperin 22.4.2018)

Yhteistyössä Vegaoo.fi verkkokaupan kanssa


 
Suosin juhlissa ehdottomasti kertakäyttöastioita (anteeksi luonto ja maapallo). Ne helpottavat vaan niin paljon, ei siitä pääse mihinkään. Ainoa juhla, missä ei olla käytetty kertiksiä viimeisten kuinkahan monen vuoden aikana on kuusiveen ristiäiset. Sekin johtui ehkä eniten siitä, että juhlapaikan vuokrahintaan kuului astiat. Nuorimmaisen ristiäiäisissä kertakäyttöastiat oli käytössä, mikä johtui kuitenkin siitä, että juhlat jouduttiin lopulta järjestää kotona, poiketen alkuperäisestä suunnitelmasta.

Miksi käytän kertakäyttöastioita, vaikka ne eivät varmastikaan ole kovin luontoystävällisiä? Koska ne helpottavat vaan niin paljon juhlien järjestämistä. En nimittäin ollenkaan tykkää järjestää juhlia. (Lasten synttärit järjestän lähinnä velvollisuudentunnosta. Vaikka tietenkin lapseni saavat synttärijuhlat, eihän niitä voisi jättää järjestämättä, ärsyttää itseä miten paljon tahansa.) Juhlajärjestelyt stressaavat joka kerta enemmän tai vähemmän. Nykyään sentään vähän vähemmän. Toinen syy on se, että meillä ei ole kotona tarpeeksi astioita. Eli jos kertikset jätettäisi pois laskuista, joutuisin tiskata ihan koko ajan, mikä tukkisi meidän keittiöistä ison osan ja sotkisi pahimmassa tapauksessa myös osan tarjottavista - pöytätilaa kun on lähinnä tiskialtaan vieressä. Jos siis saan pienellä muutoksella enemmän aikaa seurustella vieraiden kanssa, niin otan sen, kiitos vain.



 "Vegaoo.fi verkkokauppa on osa manner-Euroopassa toimivaa emoyhtiötämme, joka on erikoistunut naamiaisasujen ja -tarvikkeiden myyntiin.
 -Vegaoo.fi


Yleensä juhliin valikoituu ne tylsän tavalliset, valkoiset kertakäyttöastiat, lähinnä edullisimman hinnan vuoksi. Joskus on vähän panostettu ja ostettu jotain kukka- ym. kuvioisia, useinkaan ei. Talvella sain kuitenkin mielenkiintoisen yhteistyöehdotuksen Vegaoo.fi verkkokaupasta. Yritys on vasta rantautumassa Suomeen, mikä ainakin osittain selittikin sen, etten ollut siitä aiemmin kuullut. Jo pikainen vilkaisu nettisivuille herätti kuitenkin kiinnostuksen: sieltä löytyy lähes kaikkea, mitä juhlien järjestämiseen voi toivoa. Eli juuri niitä kertiksiä, muun muassa. Jos olisin toisen tyyppinen ihminen, suuri roolivaate- ja asustevalikoima olisi varmasti herättänyt enemmänkin kiinnostusta. Naamiaiset ei kuitenkaan ole mun juttu, lähinnä ne tuntuvat kiusallisilta.




Vegaoo.fi verkkokaupasta valikoitui mm. kertiksiä, servettejä ja ilmapalloja kahden lapsen tulevia synttäreitä silmälläpitäen. Kyllähän kertikset vähän kalliimpia tässä paikassa olivat kuin esim. meidän Citymarketissa, mutta erityisesti jos haluaa teemajuhlia järjestää, täältä saa helposti tilattua kaikki kerralla (vink, vink). Tulevat synttärisankarit saivat aluksi olla mukana valitsemassa ja suuri ongelma tuntui olevan, mitä valittaisi. Autot 3, Ryhmä Hau, Pipsa Possu, Barbapapa ym.? Molempia kuunnellen sain tilauksen tehtyä ja paketti tuli kotiinkuljetuksena vajaa viikko myöhemmin.




Huhtikuun alussa meillä siis juhlitiin 2v. ja 6v. synttäreitä Cars 3-lautasilla ja mukeilla, Monsterit yliopisto-serveteillä ja värikkäillä ilmapalloilla. Synttärisankarien iloisista ja tyytyväisistä ilmeistä päätellen tarvikevalinnat osuivat nappiin. Ja keksin vielä yhden syyn käyttää kertakäyttöastioita: joka juhliin on mahdollista hankkia uudenlaisia astioita.

Tavarat saatu bloginäkyvyyttä vastaan.


Käytetäänkö teillä juhlissa kertakäyttöastioita?



Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa? Sinne päivittyy ajatuksia ja kuvia äitiydestä ja lapsiperhekaaoksesta. Väsymys ei ole kiellettyä, Kukkahattuäiti elää rehellistä lapsiperhekaaosta kolmen pojan äitinä.


 

Äiti, se(kin) on sun syytä!

(Julkaistu alunperin 22.3.2018)

Asia kuin asia, meidän viisivuotias löytää siihen syyllisen. Monesti etenkin pikkuveli joutuu syntipukiksi, mutta nyt poika on alkanut syyttää mitä kummallisimmistakin asioista minua. Äärimmäisen ärsyttävää, koska mulla ei yleensä ole näihin asioihin osaa eikä arpaa.




Mm. seuraavanlaisiin asioihin on meillä äiti syyllistynyt viime aikoina:

- Piha oli liian liukas ja juostessa kaaduttiin. Äitii!
(Eihän se hiekottaminen tietenkään huoltoyhtiön homma ole. Ilmeisesti mun olisi pitänyt hakea hiekkasäkki vaikka sitten rattaiden kanssa.)

- Ruoka oli liian kuumaa. Äitii!
(Muutama sekunti sitten varoitin, että ruoka saattaa olla vielä kuumaa, kun se otettiin juuri kattilasta. Nälkä taisi kuitenkin viedä huomiokyvyn tai sitten äiti on vaan tyhmä.)

- Isoveli kiusasi eilen illalla. Äitii!
(Mähän en ollut eilen edes kotona illalla. Miten ihmeessä se voisi olla mun syytä? Ja mikset sanonut iskälle, kun se oli teidän kanssa kotona??)

- Laatikossa ei ole puhtaita housuja. Äitii!
(Mitenhän monta kertaa pitää pyytää tuomaan likaiset vaatteet kylppäriin? En keräile niitä pitkin kotia, joten silloin ne ei myöskään muutu puhtaiksi itsestään.)

- Astuin riehuessa lelujen päälle ja nyt jalkaan sattuu. Äitii!
(Kyllä kyllä, ihan tahallani levitin korikaupalla leluja taas lattialle. Tai hei, se taisitkin olla sinä ja pikkuveljesi.)

- Kirjoittaminen ei onnistu. Äitii!
(Kiva, että olet kiinnostunut kirjaimista ja kirjoittamisesta, mutta kun mä tein sulle juuri mallikirjaimen. Etkä voi verrata itteäs 9v. isoveljeen. Ja nykyään kirjaimet onnistuu jo tosi paljon paremmin kuin vaikka ennen joulua, muistatko niitä silloin?)

- Pikkuveli rikkoi junaradan. Äitii!
(Kyllä, olen osasyyllinen pikkuveljen olemassa oloon, mutta junaradan rikkominen ei ole mun syytä.)

- Ilmastonlämpeneminen aiheuttaa sen, että talvella ei välttämättä ole enää lunta, vaan sataa vettä. ÄITII!!!
(Syyttäköön vaan, en jaksa enää puolustautua...)


Syytetäänkö teillä sisaruksia vai äitiä? Vai jotakuta muuta?




Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa? Sinne päivittyy ajatuksia ja kuvia äitiydestä ja lapsiperhekaaoksesta. Väsymys ei ole kiellettyä, Kukkahattuäiti elää rehellistä lapsiperhekaaosta kolmen pojan äitinä.

lauantai 16. kesäkuuta 2018

Jalassani roikkuva takiainen - taaperoni

(Julkaistu alunperin 25.1.2018)

Jalassani roikkuu tätä nykyä - tai jälleen kerran - takiainen, joka tuntuu olevan lähes kasvanut kiinni siihen. Heti aamulla herättyään hän varmistaa, että olen varmasti tallessa. Ruoka-aikoina hän pystyy istumaan sentään omassa tuolissaan, varsinkin jos istun siinä vieressä. Keskittyneesti hän kauhoo ruokaa suuhunsa, kunnes veljien kanssa hönääminen muodostuu tärkeämmäksi tehtäväksi. Ruoan jälkeen hän muistaa kuitenkin hyvin pian prioriteetti ykkösen: äidin jalassa roikkumisen. Jalan lisäksi myös käsi, paidanhelma ja hiuksetkin käyvät- tärkeintä että äidistä saa jotenkin kiinni.





Isoveljiä takiaiseni ei millään päästäisi lähelleni, sylistä puhumatta. Huuto kuuluu pitkälle, veli yritetään tönäistä pois: Äiti on mun! Veljien syliin on kuitenkin välillä kiva mönkiä ja onpa heidän kanssaan ihana touhuta ja riehua. Silloin äitikin saa puuhailla omiaan (= tehdä kotitöitä), kunhan takiainen välillä käy vain tarkistamassa, että äiti on edelleen tallessa. Johonkinhan tuo voisi vaikka kadota, ilmeisesti.

Takiaisvaihe tulee ja menee, mikä siihen lienee vaikuttavan. Nyt se on jälleen tullut, nyt äidin pitäisi asua lastenhuoneen lattialla tai sohvalla takiaisen kyljessä kiinni. Läheisyys tuntuu ihanalta, hetkittäin. Toisina hetkinä jalassani kiinni roikkuva, paidanhelmasta kiskiva, tahtoaan kiljuva takiainen ahdistaa. Kotityöt on tehtävä, ruokaa on laitettava ja vessassakin käytävä, tuumasi takiaiseni siihen mitä tahansa.

Joskus tulee kuitenkin päivä, jolloin takiaiseni jättää jalkani pysyvästi. Päivä, jolloin saan tehdä mitä tarvitseekin. Saan liikkua ilman että takiaiseni pyytää viereensä istumaan, kömpii kainalooni, nojaa olkaani. Päivä, jolloin huomaan takiaiseni olevan jo (liian) iso poika. Joten kaikesta ahdistavuudestaan huolimatta yritän nauttia 1v 10kk ikäiseni takiaisvaiheista - kun niitä vielä on.


Asuuko teillä takiaista, isoa tai pientä?



Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa? Sinne päivittyy ajatuksia ja kuvia äitiydestä ja lapsiperhekaaoksesta. Väsymys ei ole kiellettyä, Kukkahattuäiti elää rehellistä lapsiperhekaaosta kolmen pojan äitinä.

Saako äiti pelätä koiria?

(Julkaistu alunperin 23.10.2017)




Koirat ovat suloisia, koiranpennut varsinkin. Jopa koirapelosta kärsivä myöntää tämän melko varmasti. Kaikki eivät kuitenkaan halua tehdä lähempää tuttavuutta häntää heiluttavien haukkujien kanssa. Kaikki eivät ole koiraihmisiä. Ja osa pelkää koiria. Paljon. Oma pelkotilani vaihtelee jaksoittain, vaikkakin ihan viime kuukausina se on selvästi lieventynyt – jopa pysyvästi, vihdoinkin?


“Kaikki eivät ole koiraihmisiä. Ja osa pelkää koiria.

Hihnassa olevat koirat eivät yleensä ole niin pelottavia, riippuen tietenkin rodusta. Silti joka kerta juoksevan tai haukkuvan koiran nähdessäni vilkaisen omistajaa, varmistan että koira on varmasti tukevassa otteessa. Että olen itse varmasti turvassa. Vapaana juoksevat koirat pelottavat eniten. Varsinkin ne, jotka tulevat aivan viereen. Haistelemaan tai jopa hyppimään. Ei ole väliä, onko pomppiva karvaturri iso vai pieni, pelko saa vallan. Jähmetyn. Sydän pomppii kovaa, haluaisin vain juosta karkuun. Aikuisena kuitenkin ymmärrän, että juosta ei voi. Nuorempana yritin liikkua koirasta poispäin, siinä koskaan onnistumatta. Paikallaan on vaikea pysyä, kun itsesuojeluvaisto käskee paeta.

Koiria pelkäävää on turha kehottaa pysymään paikallaan. Kun pelko saa vallan, siinä on vaikea kuunnella järkeä. Ympärillä juokseva, hyppivä ja haukkuva koira tuntuu todellisesta koostaan riippumatta valtavalta. Pakokauhun iskiessä muu maailma mustenee, keskiössä on vain pelko ja pelonaiheuttaja.

Koiranomistajat harvoin tuntuvat ymmärtävän, että osa pelkää kuollakseen heidän suloista lemmikkimuruaan. Koiranomistaja tuntee koiransa, tuntee sen luonteen. Koirapelkoinen näkee koiran terävät hampaat ja nopeat liikkeet. Pahinta on törmätä vapaana olevaan koiraan, jota omistaja ei välttämättä edes pyydä luokseen.

Nykyään, monen kerran nöyryyttämänä kerron minua vapaana tervehtimään tulevan koiran omistajalle pelkääväni koiria. Häpeä ja nolous on unohdettava, mikäli haluan selviytyä tilanteesta edes jotenkuten kunnialla, purskahtamatta itkuun. Lähes joka kerta hölmistynyt omistaja hakee koiransa nopeasti pois. Ja lähes joka kerta näen hämmästyksen omistajan kasvoilla, onko tuo tosissaan? Pelkääkö tosissaan hänen pörrökultaansa. Ja liian usein kuitenkin tuntuu, että minun olisi syytä pahoitella sitä, että pelkään koiria. Että pyydän ottamaan vapaana liikkuvan temmeltäjän kiinni, koska pelkään niin paljon. Pitääkö koirapelkoa pahoitella?

Sillä mitä muuta pelkoa pitäisi pahoitella? Jos pelkää ahtaita tai korkeita paikkoja, hämähäkkejä tai pimeää, ihmiset tuntuvat ymmärtävän paremmin. Mutta jos pelkää koiria, oma pelkonsa on joko yritettävä pitää piilossa tai sitten sitä joutuu selittelemään posket punaisina uudelleen ja uudelleen. "Ei, koira ei ole koskaan purrut. Ei, en tiedä miksi pelkään koiria. Ja kyllä, ymmärrän ettei teidän koiraa tarvitse pelätä. Mutta pelkään silti ja paljon." Pahinta, mitä muut ihmiset voivat tehdä, on vähätellä tuota pelkoa. Ja silti sitä tapahtuu liian usein.

Koirapelkoni on kuitenkin vuosien varrella lieventynyt, ainakin jonkin verran ja ainakin välillä. Reilu 12 vuotta sitten tutustuin nimittäin ensimmäiseen koiraan, jota en alun jälkeen pelännyt. Mieheni vanhempien koira oli vuoden, kun tutustuimme, saman ikäinen kuin pikkuveljeni. Järkeilin, että koirakin oli vasta lapsi, jota ei tarvinnut pelätä. Yhteisiin vuosiimme mahtui vaikka mitä, kuten useita mökkireissuja. Koiraystäväni sai myös tutustua kaikkiin kolmeen lapseeni vauvasta asti. Viime keväänä tuo ystäväni nukahti kuitenkin ikiuneen.

Alkusyksystä appivanhemmat ottivat uuden koiran, pienen tuhisevan pennun. Vaikka järki sanoi, että uusi koira oli vielä vauva, ensitapaamisemme pelotti, kauhistutti. Siitä syystä otinkin itseäni niskasta, kävin katsomassa koiraa heti tulopäivänä ja omaksi hämmästyksekseni pidin ensimmäistä kertaa elämässäni koiraa sylissä. Suloista, ihanaa ja mahdottoman rauhallista koiravauvaa.


“Salasin pitkään pelkoni lapsiltani, mutta muutama vuosi sitten kerroin heille. Halusin näyttää, että äitikin voi ja saa pelätä jotain.

Salasin pitkään pelkoni lapsiltani, mutta muutama vuosi sitten kerroin heille. Halusin näyttää, että äitikin voi ja saa pelätä jotain. Juttelimme pitkään, miksi pelkään koiria ja mietimme, miten voisin olla pelkäämättä niitä. Aluksi hölmistyneet lapset ymmärsivät, että äiti pelkää koiria samalla tavalla kuin he pelkäävät jotain muita asioita. Se oli lapsilleni luonnollinen asia ja huomasin, että ehkä jopa helpottava: äiti todellakin pelkää jotain, mutta pystyy silti liikkumaan pelonkohteiden lähellä. Maailma ei kaadu siihen, jokaisella on oikeus pelätä jotain. Ja kun kertoo ääneen, että pelkää, osa pelosta saattaa kariutua jo siihen. 

Nyt minä olen se, joka sanoo lapsilleen, ettei uteliasta koiranpentua tarvitse pelätä. Uskallan ottaa koiran syliin ja viedä kauemmas jännittyneen taaperoni luota. Edelleen pelkään muita koiria, mutta uutta tulokasta en pysty pelkäämään. Ehkä mukana on jonkin verran myös äidin suojeluvaistoa: koiranpentu kun käyttäytyy hyvin samalla tavalla kuin omatkin lapseni. Sekin on vielä lapsi.

Onko koirapelko kuinka yleistä tai harvinaista, en osaa sanoa. Se on kuitenkin pelko siinä missä mikä tahansa muukin. Haluan muistuttaa, että koirapelkoa ei missään tapauksessa pidä vähätellä. Ei lasten, eikä aikuisten kokemaa. Siinä ei auta muiden vakuuttelut, rauhoittelut tai koiran lähelle pakottaminen. Ainoa, mikä auttaa, on aika. Ehkä. 


Pelkäätkö itse koiria tai tunnetko jonkun, joka pelkää?



Seuraathan jo Kukkahattuäitiä Facebookissa



Ylläslompolon luontopolku, Ylläs

(Julkaistu alunperin 9.10.2017)




Viime kesän lomareissulla käytiin kiertämässä Äkäslompolon puolen luontopolkujen lisäksi myös yksi luontopolku Ylläsjärven puolella. Ylläslompolon luontopolku sopii kierrettäväksi myös syksyllä, joten tämä julkaisu tuskin on vielä liian myöhäinen tälle vuodelle. Itseasiassa retkipäivämme lämpötila ei ollut ainakaan korkeampi kuin missä mittari tällä hetkellä huitelee, joten tämän luontopolun muisteleminen sopii oikein hyvin tähän viikkoon: seuraava reissumme Äkäslompoloon starttaa loppuviikosta.

Ylläslompolon luontopolku sijaitsee tosiaan Ylläsjärven puolella Ylläksellä. Tie luontopolulle kääntyy Ylläsjärventieltä Kolariin päin ajettaessa, kyltti Ylläslompolon lintutornille (2,5 km) ohjaa tieltä vasemmalle. Loppupätkä on kapeaa hiekkatietä ja vauhtia joutuu pudottamaan melkoisesti, jolloin ehtiikin ihastelemaan ympärillä olevaa kaunista suomaisemaa.






Luontopolku (2,5 km) ei ollut meille uusi vierailukohde, mutta viime käynnistä on vierähtänyt jo useampi vuosi. Tänä vuonna kävimme siellä viileänä heinäkuun alkupäivänä, jolloin pipot eivät olleet lainkaan liioittelua: mittari näytti +4°C ja edellisenä päivänä oli satanut paljon. Tästä syystä luontopolku oli paikoitellen hyvinkin kostea ja siellä sai kasteltua kengät melko märiksi. Syksyllä kannattaa varata jalkaan saappaat tai vedenkestävät kengät. Alkumatkan tihutti enemmän ja vähemmän vettä, joten tällä kerralla otin kaikki kuvat kännykällä, sillä en saa kameraa mihinkään suojaan kantorinkkaa kantaessa.








Luontopolku alkaa parkkipaikalta, mistä ei ole pitkä matka lähellä olevalle lintutornille. Tornista on upeat maisemat Yllästunturin suuntaan ja järven yli. Lintutorniin johtavat portaat olivat kuitenkin sateen jäljiltä sen verran liukkaat, etten uskaltanut lähteä kiipeämään jyrkkiä portaita kantorinkan kanssa. Esikoinen kävi ylhäällä, mutta tuli pian alas: ylhäällä oli liian kylmä. Lintutornilta matka jatkuu pitkopuita pitkin, järvi jää vasemmalle. Tuuli oli kova ja kylmä, joten järvimaisemaakaan emme jääneet ihastelemaan, vaan jatkoimme matkaa kohti metsää.








Metsänlaidassa on kota, missä olimme suunnitelleet syövämme eväät luontopolun kierrettyämme. Kodalla ei kuitenkaan ollut polttopuita ja se oli sisältäkin märkä, joten emme jääneet sinne. Kodan jälkeen, metsän keskellä on kyltti Luontopolulle, sitä lähdimme jälleen seuraamaan. Hetken käveltyämme edessä oli risteys: vasemmalla oli pieni järvi, oikealla jatkui luontopolku. Tie järvelle kulkee suon yli pitkospuita pitkin. Pitkospuut olivat kuitenkin melko huonossa kunnossa ja hetken pelkäsin horjahtavani suohon rinkassa heiluvan poikani kanssa. Pääsin kuitenkin järvenrantaan kuivin kengin. Järvi ei ole suuri, ympäröivä suo kiinnittää enemmän huomiota.








Ylläslompolon luontopolku kulkee välillä metsässä puunjuuria tai kaatuneita puita väistellen, välillä valtavia muurahaispesiä ihmetellen ja toisinaan kuljetaan suolla pitkospuita pitkin. Pitkospuiden huono kunto ihmetytti meitä useampaankin kertaan, viimeksi (v. 2013) käydessämme reitti oli paljon paremmassa kunnossa. Koko ajan sai olla erityisen tarkkana mihin astui, varsinkin lasten kanssa kulkiessa. Molemmat aikuiset saivat kasteltua kenkänsä, mikä ei kuitenkaan johtunut rikkinäisistä pitkospuista vaan edellisten päivien sateiden jättämistä lätäköistä.



Noin puolessa välissä luontopolkua on toinenkin kota. Ovi oli kuitenkin lukossa, joten tällä luontopolulla ei tosiaan ollut toimivaa tulistelupaikkaa. Hieman nälkäänsä valittaen lapset jatkoivat reitin kuitenkin loppuun asti ja lopuksi käytiin vielä katsomassa uudelleen lintutornia. 






Ylläslompolon luontopolku on sopivan pituinen reitti helppokulkuisessa maastossa. Se on kuitenkin tainnut jäädä hieman oman onnensa nojaan, sillä pitkospuiden lisäksi myös reitin varrella olevat tietoiskutaulut olivat monin paikoin hyvin kärsineitä. Suurelta osin metsän keskellä kulkeva luontopolku oli kuitenkin hyvä ulkoilureitti tihkusateen täyteiselle aamupäivälle.





Seuraa Kukkahattuäitiä Facebookissa

 

Äidin voimajuoma

(Julkaistu alunperin 29.9.2017)

Yhteistyössä Arctic Warriorsin kanssa




Lisäenergia on ainakin itselleni tarpeen lähes päivittäin ja silloin on helppo käydä herkkuhyllyllä rapistelemassa. Pitäisi kuitenkin muistaa, että melkein yhtä helppoa on myös valmistaa smoothie, jonka voimin jaksaa huomattavasti pidemmälle kuin suklaapatukalla – ja kroppa kiittää kyllä enemmän kuin suklaasta, ainakin pidemmän päälle.

Tykkään tehdä Smoothieita aineista, joita löytyy valmiiksi kotoa. Hyvin harvoin käyn erikseen ostamassa mitään. Nyt kun pakastin on lastattu jälleen täyteen marjoja, myös smoothieita voi tehdä niin usein kun ehtii ja jaksaa. Tällä ohjeella valmistuu raikkaan täyttävä ja lisäenergiaa tuova juoma, joka maistui hyvin myös meidän taaperolle - äidin lasista tietenkin.
Tämä smoothie sisältää aineksia, jotka auttavat jaksamaan, tuovat energisempää oloa ja auttavat kestämään stressiä paremmin:

Maustamaton jogurtti sisältää proteiinia ja kalsiumia, aineita joita keho tarvitsee aivojen mielihyvävälittäjäaineiden toimimiseen.

Pellavansiemenet sisältävät omega 3:a, kuituja ja hyviä rasvoja. Auringonkukansiemenet sisältävät myös hyviä rasvoja ja alentavat verenpainetta.

Mustikoissa ja puolukoissa on runsaasti antioksidantteja ja C-vitamiinia – molemmat ovat tärkeitä stressin lievityksessä.

Banaani sisältää B-vitamiinia, joka lisää stressinsietokykyä.
Sinni-eliksiirin sisältämä ruusujuuri ylläpitää henkistä ja fyysistä suorituskykyä ja nokkonen pitää mielen virkeänä.


Äidin voimajuoma

(2 annosta)

2 dl maustamatonta jogurttia
1 rkl pellavansiemeniä
1 rkl auringonkukansiemeniä
1 dl (pakaste)mustikoita
1 dl (pakaste)puolukoita
1 banaani
hunajaa makeuttamaan
2 tl Sinniä

Sekoita jogurtti ja siemenet keskenään tasaiseksi. Lisää marjat ja banaani, sekoita tasaiseksi. Lisää hunajaa oman maun mukaan sekä Sinni-eliksiiri ja surruta juomaa vielä hetki, jotta kaikki aineet ovat varmasti sekoittuneet ja juoma on kuohkeaa. Nauti herkullinen, energiaa tuova juoma heti.



Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa?

Arctic Warriors - lisää puhtia ja energiaa elämään

(Julkaistu alunperin 26.9.2017)

Yhteistyössä Arctic Warriorsin kanssa





Törmäsin Arctic Warriorsin tuotteisiin ensimmäisen kerran viime kesänä Luontokeskus Kellokkaassa Ylläksellä. Oltiin kierretty perheen kanssa juuri jokin luontopolku tai kiivetty tunturiin ja oma olokin oli jo hieman nuupahtanut. Kellokkaassa oli myynnissä Mahti-, Sinni- ja Puhtishotteja, joista erityisesti hunajashotti Puhti kuulosti siinä tilanteessa parhaimmalta lisäenergian tuojalta. Syystä tai toisesta shotti jäi kuitenkin ostamatta (liekö ympäri luontokeskusta poukkoilevilla lapsillani osuutta asiaan), mutta yritys jäi kuitenkin mieleen, osuvasta nimestään johtuen: Arctic Warrios.

Riemukseni sain nyt syksymmällä mahdollisuuden tehdä yrityksen kanssa yhteistyötä testaamalla jo Kellokkaassa ihastelemiani tuotteita: Mahtia ja Sinniä, joista sain pullot sekä Puhti-shotteja. Stressi saa välillä yliotteen ja lapsiperhe arki tuntuu hyvin raskaalta – enkä varmasti ole ainoa (koti)äiti, joka näin tuntee. Miten nämä luonnollisista raaka-aineista valmistetut yrttivalmisteet siis auttaisivat tavallista kotiäitiä jaksamaan paremmin lapsiperhekaaoksen keskellä? Ja olisiko vastutuskykyä vahvistava Mahti todella tarpeeksi tehokas pitämään koulusta ja kerhosta tulleet flunssapöpöt loitolla?




”Villeimmät yrtit tulevat pohjoisesta!”

 

Arctic Warriors on vuonna 2014 perustettu lappilainen luontaistuotealan yritys. Tuotteita voi tilata myös nettikaupasta. Yrityksen ydinajatus on valmistaa käsin Lapin puhtaimmista ja tehokkaimmista kasveista tuotteita, jotka auttavat meitä jaksamaan sekä normaalissa arkielämässä että myös elämän eteen tuomissa haasteissa. Juuri nuo puhtaat ja luonnolliset raaka-aineet herättivät kiinnostukseni, sillä haluan uskoa niiden toimivan paremmin kuin teollisten tuotteiden. Lapin luonto ja sen puhtaus ovat itselleni muutenkin tärkeitä asioita ja nämä tuotteet ja niihin liittyvä ideologia vakuuttivat heti, jo ennen testaamista.





Sinni – soturillista sitkeyttä

Ruusujuuresta ja nokkosesta valmistettu Sinni tukee henkistä ja fyysistä suorituskykyä. Tämän ominaisuutensa ansiosta tämä yrttieliksiiri pitäisi kuulua jo äitiyspakkaukseen. Äitiys jos mikä vaatii jatkuvaa toimivaa suorituskykyä – sekä fyysistä mutta erityisesti henkistä. Sinnin punasävyinen pullo antaa jo vinkkiä tulevasta makuelämyksestä: punertava siirappimainen eliksiiri maistuu kukkaiselta, mieleen tulee hyasintti. Maku on voimakas ja suuhun jää hetkeksi aikaa siirappimainen ja yrttisen vahva tunne. Soturin sitkeyskö siellä heräilee.

Sinniä voi nauttia 1-2 tl (tai 1-2 shottia) vuorokaudessa joko paljaaltaan tai esimerkiksi teen tai smoothien joukossa. Omaksi lempparikseni muodostui lisätä 1 tl Sinniä lempiteeheni Jasmiiniteehen. Kukkaismaku ei maistunut, mutta yrtit pääsivät varmasti vahvistamaan suorituskykyäni. Muutaman kerran kokeilin myös ottaa Sinniä suoraan lusikalla suuhun, kun stressitaso alkoi nousta hälyttävän korkeaksi. Stressi tuntuikin hieman hellittävän ja olo helpottavan, kun kukkaiseliksiiri valui kurkusta alas. Osittain syynä saattoi olla eliksiirin voimakas maku, joka herätteli keskittymään siihen hetkeen. Kukkainen olo valtasi hetkeksi ja stressin yliote hellitti. Oli vaikuttava tekijä mikä tahansa, ruusujuuresta ja nokkosesta valmistetusta Sinnistä ei varmasti ole ainakaan haittaa.




Mahti – lappilaista lujuutta

Vastustuskykyä vahvistava Mahti on valmistettu väinönputkesta ja nokkosesta. Sinisävyinen pullo eroaa hyvin Sinni-pullosta ja kertoo, että nyt puolustaudutaan, taistellaan kaikkia mahdollisia pöpöjä vastaan. Eikä anneta periksi. Mahti maistuu myös mahtavasti: hieman kellertävän värinen yrttieliksiiri maistuu vahvalta, vihreältä ja yrttiseltä – väinönputkiko siellä pistelee. Siirappimainen maku haihtuu suusta nopeasti jättäen kuitenkin jälkeensä pienen polttavan maun. Kurkussa asti tuntuva polte saa uskomaan kuten pullossakin todetaan: ”Mahti pitää taudit loitolla ja elinvoimaa riittää kuin narkauslaisella isännällä.”

Mahdin vuorokausiannos on 1 tl (tai 1 shotti), tehokuurina suositellaan 2 tl (tai kahta shottia) päivässä. Vastutuskykyä vahvistava vaikutus tehostuu, kun annosta pitää hetken suussaan. Oma suuni ei tätä kestänyt, mutta ehkä se ajan myötä harjaantuisi. Mahtia voi nauttia sellaisenaan, lisätä lempijuomaan tai vaikka puuron päälle. Useana aamuna söinkin puuroa mustikoiden ja Mahti-tujauksen kanssa. Puurossa yrttinen maku maistui paikoitellen, mutta huomattavasti laimeampana. Mukava tapa aloittaa päivä.

Testaus sattui sinänsä sopivaan aikaan: syksyn ensimmäinen flunssa iski koko perheeseen. Kun ensimmäiset flunssatuntemukset alkoivat painaa päälleni, lapset olivatkin jo enemmän ja vähemmän sairaina. Heti ensimmäisestä kurkunkutinasta ja käheydestä alkaen otin 2 tl Mahtia päivässä ja vaikka flunssa ei jättänytkään minua kokonaan välistä, se tuli hyvin lievänä. Vaikken yleensäkään saa flunssaa pahimmassa muodossa, iskee se normaalisti voimakkaammin kuin tällä kerralla.

Kun flunssa tuntui kokonaan kaikonneen, lopetin Mahdin ottamisen. Joko sama tai sitten jo uusi flunssa hyppäsi perheemme kimppuun kuitenkin pian ja jälleen tehostin vastustuskykyäni Mahdin voimalla – tällä kerralla säästyin kokonaan. Kaapissa on edelleen Mahtia odottamassa, koska seuraavana kerran täytyy ryhtyä taisteluun joko flunssaa tai jotain muuta pöpöä vastaan, sellainen tilanne tulee varmasti taas pian. Ainakin tavallista flunssaa vastaan eliksiiristä oli apua. Tämä Mahdin voima kannattaa jokaisen äidin todeta itse – sairaita lapsia on huomattavasti helpompi hoitaa, kun pysyy itse terveenä.



Puhti – lisävirtaa kiireiseen päivään


Puhti hunaja-yrttishotit sisältävät kotimaisen raakahunajan lisäksi ruusujuurta ja nokkosta eli periaatteessa hunajainen Sinni-tuote. Energisen oranssinen shottipakkaus suorastaan huokuu lisäenergiaa ja huutaa avaamaan ja maistamaan. Hunaja on ihanan kiteistä ja makean makuista, joten jo pelkkä makeus antaa varmasti lisäenergiaa. Yrtit eivät tuotteessa maistu, mutta suuhun jää kuitenkin hieman yrttinen tuntuma: Kyllä tämä herkku yrttejä varmasti sisältää.

Shotti on helppo avata taittamalla pakkaus keskeltä auki. Hunajaa tulee pieninä määrinä kerralla ja vaikka sitä onkin helppo puristaa ulos, välillä joutui puristamaan melko kovaakin, varsinkin saadakseen loput annoksesta. Hunajainen Puhti oli myös apu flunssan karheuttamalle kurkulle, sillä hunaja auttaa siihen muutenkin.

Puhtia voi nauttia paljaaltaan ja herkulliselta maistuukin. Lisäenergia on lähes taattua, ainakin hetkeksi. Maistoin Puhtia myös teen kanssa ja vaikka tykkäänkin makeasta teestä, vajaa pussillinen riitti makeuttamaan teetä tarpeeksi. Lopulla hunajalla voi vaikka herkutella teen jäähtymistä odotellessa.




Kaikki kolme testaamaani tuotetta: Sinni, Mahti ja Puhti on valmistettu käsin puhtaista lappilaisista raaka-aineista. Yrtit maistuvat enemmän tai vähemmän ja olo tuntuu ainakin hetken voimakkaammalta, energisemmältä ja keskittyneemmältä. Testasin itse, miten tuotteet auttavat jaksamaan lapseperhearjessa ja kotiin tulleiden pöpöjen selättämisessä. Stressi hellitti ainakin hetkittäin, olo oli välillä hieman energisempikin ja ainakin toistaiseksi flunssa ei saanut tästä äidistä kunnon otetta. Shotit kulkevat helposti mukana ja erityisesti Puhti-shotti kannattaa olla aina käden ulottuvilla, lisäenergian tarvetta kun voi olla hankala etukäteen ajoittaa.


Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa?


 

10 voimalausettani

(Julkaistu alunperin 14.9.2017)



Näiden voimalauseiden avulla on helpompi porskuttaa elämässä eteenpäin, tilanteesta toiseen. Etenkin stressaavista tai muuten negatiivisista tilanteista on helpompi irrottautua, kun mieleen muistuu jokin itselle tärkeä lause - voimalause.

- Et voi olla surullinen, jos sinulla on ilmapallo.

- Ihminen pystyy muuttumaan, jos oikeasti haluaa.
Se vaatii kuitenkin hyvin paljon rohkeutta.

- Kun voin itse hyvin, perheenikin voi paremmin.

- Uskalla käyttäytyä toisin kuin olet tähän asti käyttäytynyt.

- Maailmaan mahtuu puhetta.

- Stressaavassa tilanteessa ei tarvitse stressaantua.

- Takaisin luontoon, elämme vain kerran.
Hiiteen velvollisuudet!

- Me ollaan reloja, eikä kelata pahoja fiiliksiä.

- Stressi on vain tunne, se ei ole totta.

- Perhe pitää yhtä, AINA.


Oletko jo tykännyt Kukkahattuäidistä Facebookissa.


Kookospallot (sokeriton)

(Julkaistu alunperin 12.9.2017)




Bongasin Ulrika Hofferin kirjasta Parempia herkkuja ilman sokeria, gluteenia ja maitoa tämän ihanan kuuloisen ohjeen ja oli pakko kokeilla. Kookospallot ovat herkkua, vaikkakin harvinaista sellaista. Olen joskus vuosia sitten tehnyt Esikoisen kanssa kookospalloja, joihin on tullut kaurahiutaleita, sokeria, voita ym. Tällä kertaa kaikki nuo "normaalit" aineet jäivät kuitenkin pois ja tilalla on aineita, joita en ole aikaisemmin edes käyttänyt. Lopputulos on silti todella herkullinen - sen kertoo sekin, että ensimmäinen satsi katosi jääkaapista jo ennen kuin mies ehti töistä kotiin.

Tuunasin hieman kirjan ohjetta ja lisäsin kaakaojauhetta, jolloin valmistui suklaisempi kookospallo. Esikoinen mussutti näitä herkkuja kilpaa kanssani. Vaaleampi pallo maistui kuulemma toffeelta, tummempi tavalliselta kookospallolta. Molemmat olivat pojan mielestä herkullisia, itse tykkäsin ehkä hieman enemmän kaakaoversiosta. Nämä kookospallot ovat varteenotettava vaihtoehto, kun herkkuhimo iskee ja varmasti normaalia sokeriherkkua terveellisempikin.



 

 

Kookospallot (n. 15 kpl)

1 dl kookoshiutaleita + 1 dl kookoshiutaleita koristeluun
1 dl kivettömiä taateleita (varmista, ettei niihin ole lisätty sokeria)
2 rkl kylmäpuristettua kookosöljyä
2-3 rkl kaakaojauhetta (voi jättää halutessaan pois)
tilkka vettä

Jauha kaikki ainekset sauvasekottimella tai monitoimikoneella tasaiseksi, muista jättää 1 dl kookoshiutaleita koristeluun. Jos massa on liian paksua, lisää hieman vettä. Kaakaojauheen kanssa vettä tarvitsee hieman enemmän. Massan pitää olla kuitenkin mahdollisimman jämäkkää, jotta siitä saa pyöriteltyä palloja.
Pyöritä massasta muotoillut pallot kookoshiutaleissa ja säilytä jääkaapissa.




Kukkahattuäiti löytyy myös Facebookista.



Pehmeän rapea omenapiirakka

(Julkaistu alunperin 31.8.2017)




Omenapiirakka kuuluu ehdottomasti syksyyn ja odotan jo malttamattomana, koska saan ensimmäiset omenat mökiltä. Omenat tuoksuvat ihanilta, kaneli tuoksuu ihanalta ja ne yhdistämällä saa ihania herkkuja. Tämän piirakan pohja on pehmeä, pinta on rapea ja kaneli maistuu. Ja koska suosin muutenkin helppoja sekoitettavia reseptejä, tämänkin piirakan pohja sekoitetaan vain nopeasti. Piirakan voi halutessaan tarjota vaniljakastikkeen kanssa, mutta se on ihanaa sellaisenaankin.

Pohja:
1 muna
1 dl sokeria
1 dl juoksevaa margariinia
1 dl maitoa
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl ruisleseitä
1,5 tl leivinjauhetta
1 tl vaniliinisokeria
ripaus kanelia

Päälle:
4 - 5 omenaa
kanelia

Pinnalle:
0,5 dl juoksevaa margariinia
0,75 dl sokeria
2 dl kaurahiutaleita
ripaus kanelia

Sekoita muna ja sokeri kulhossa haarukalla. Lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet ja lopuksi juokseva margariini ja maito. Kaada voideltuun vuokaan.
Kuutioi tai viipaloi kuoritut omenat ja kaada pohjan päälle.
Sekoita pinnalle tulevat aineet keskenään ja ripottele omenien päälle.
Paista 200´C:ssa n. 25 minuuttia.

Taivaskeronkierros, Pallas

(Julkaistu alunperin 24.8.2017)



Pallas on jäänyt meille vieraaksi paikaksi, vaikka sinne ei Äkäslompolosta matkaa kauheasti olekaan. Viikon lomalla ei ehdi käydä edes kaikilla haluamillaan Ylläksen tuntureilla, luontopoluilla ym, joten Pallakselle ei ole tullut aiemmin lähdettyä. Tänä vuonna kahden Äkäslompolossa vietetyn kesälomaviikon aikana ehdimme vihdoin vierailemaan myös Pallaksella ja hyvä niin, oli kyllä ehdottomasti näkemisen arvoinen paikka.

Etukäteen katsottiin hieman, mille reitille lähdettäisi ja Pallastuntureiden korkeimmalle huipulle, Taivaskerolle (809m) kulkeva reitti kuulosti sopivalta. Taivaskeronkierros on 9 km pituinen, mutta sen verran helppokulkuinen reitti, että lapsetkin jaksoivat sen kävellä. Myöhemmin tosin huomasin, että reitti on määritelty keskivaikeaksi, syynä lienee muutamat jyrkemmät nousut ja laskut. Reitti lähtee Pallastunturin luontokeskukselta, mihin on helppo jättää auto parkkiin.






Starttasimme Taivaskeronkierroksen luontokeskuksen ja hotellin välistä, leveää pitkospuupolkua pitkin tunturimaiseman avautuessa eteemme ja sivullemme saman tien. Reitin voi kulkea myös toiseen suuntaan, hotellin takaa aloittaen. Pitkospuut ovat meidän viisivuotiaan Murun suuressa suosiossa, joten vaikka reitin pituus olikin tällä kerralla myös lasten tiedossa, ainakin Muru aloitti sen iloisena. Pikkuhiljaa polku alkaa nousta tunturia ylemmäs, aluksi hyvin loivasti.









Reitti on hyvin merkitty: aluksi tien reunalla näkyy ristimerkkejä lähes Taivaskerolle asti. Sen jälkeen reitillä pysyy hyvin sinisiä tolppia seuraamalla. Heinäkuun toisella viikolla järjestettiin Nuts Pallas-juoksutapahtuma, mihin oli tuotu opasmerkit jo valmiiksi, joten sinisten tolppien vieressä oli myös oransseja lippuja, joita siellä ei yleensä ole. Useassa kohdassa polku haarautuu hetkeksi kahteen suuntaan, mutta molempia reittejä pitkin pääsee aina samaan paikkaan. Lapsista olikin kiva lähteä mahdollisuuksien mukaan kulkemaan hetkeksi eri polkua kuin mitä me vanhemmat kuljimme ja odottaa sitten edellä.












Reitti on lähes Taivaskerolle asti siisti ja helppokulkuinen tunturipolku. Ympärillä näkyy tunturihuippuja, tunturikanervaa ja retkipäivänämme myös matalalla olevia pilviä. Välillä tunturit näyttävät olevan kokonaan pilven sisällä piilossa ja lapset yrittivätkin kiirehtiä huipulle, jotta pääsisivät pilven sisään. Viimeinen nousu ennen Taivaskeron saavuttamista kulkee rakkakiviä pitkin ja ennen rakkakiviä hieman polusta kauempana, avaralla nummella aukesi jälleen upea, kauas kantava maisema.








Taivaskero on helppokulkuista rakkakiveä. Sieltäkin löytyy kivikasoja, vaikka jokaisen retkeilijän tulisikin muistaa, ettei luonnontilaisen tunturin kiviin saa koskea, eikä niistä saa tehdä kasoja. Huipulta löytyy myös kyltti, mikä kertoo Olympiasoihdun lähteneen sieltä. Tästä aiheesta saikin mielenkiintoisen keskustelun lasten kanssa. Ylhäällä huipulla tuuli kovasti, mutta jäimme ison kivikasan viereen pitämään evästaukoa maisemia ihaillen. Pian matkaa oli kuitenkin taas jatkettava, sillä tuuli alkoi tuoda sadepilviä kovaa vauhtia lähemmäs.








Reitti huipulta alas jatkuu edelleen hyvin merkittynä. Välillä kuljetaan rakkakiviä pitkin, välillä tunturipolkua. Kaunis tunturimaisema ei katoa mihinkään, edessä siintää jo uusi nousu. Kurussa oli vielä lunta, edellisellä viikolla sitä oli satanut Pallaksella reippaamminkin. Lapset olisivat halunneet mennä kurua alas, mutta seurasimme kuitenkin mieluummin merkittyä reittiä. Tuuli toi sadepilvet nopeasti yllemme, mutta onneksemme vettä satoi vain hetken, emme kastuneet juurikaan.





Viimeinenkään nousu ei ole haastava, tasaista tunturitietä on helppo nousta. Ylhäältä näkee selkeällä säällä myös Yllästunturin, mikä ilahdutti hieman lapsia. He alkoivat tässä vaiheessa olla jo väsyneitä ja pettyneitä, kun eivät olleetkaan päässeet Taivaskerolla pilven sisään. Pettymys muuttui pian kuitenkin riemuksi, kun pilvet hotkaisivat meidän sisäänsä. Voi sitä riemua, mikä vanhemmista pojistani pääsikään sumun keskellä.









Alas luontokeskukselle päästyämme törmäsimme vielä Pätkän riemuksi porotokkaan. Yksivuotiaamme oli poroista innoissaan ja katseli niitä pitkään sylissäni. Poika oli tämänkin reitin kulkenut rinkassa, joten poroja oli kiva katsella niin, että pystyi itse kääntymään kunnolla. Väsyneinä mutta tyytyväisinä lähdimme kohti Yllästä – takaisin tulisimme varmasti.


Seuraatko jo Kukkahattuäitiä Facebookissa?