Sivut

torstai 25. toukokuuta 2017

Raparperipiirakka




Kohta sitä taas taas, raparperipiirakkaa. Meidän pihalla ei raparperia kasva, mutta saan isältäni sitä varmasti tänäkin kesänä hakea. Luotto-ohje on kaivettu jo laatikosta odottamaan, milloin ensimmäisen piirakan saisi pyöräytettyä.


Raparperipiirakka 

Pohja:
75 g margariinia
1/2 dl sokeria
1 muna
1 1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl vaniliinisokeria
1 tl leivinjauhetta

Täyte:
n. 3 dl raparperia paloiteltuna
1 prk kermaviiliä
1/2 dl sokeria + maun mukaan raparperin sekaan
1 tl vaniliinisokeria
1 muna

Vaahdota margariini ja sokeri. Lisää muna ja sekoita tasaiseksi. Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet. Taputtele taikina piirasvuoan pohjalle ja reunoille. 

Sekoita raparperipalojen sekaan sokeria maun mukaan ja levitä raparperinpalat taikinan päälle.

Sekoita kermaviiliin muut täytteen aineet ja kaada seos raparperipalojen päälle. Paista 200'C:ssa n.25 minuuttia.



Seuraa blogia Bloggerissa ja Facebookissa.

8 kommenttia:

  1. Nam! Raparperi on meidän suurta herkkua, mutta suureksi harmiksi taisi viime keväänä istutettu yksilö tehdä talven aikana pihaltamme katoamistempun. Onneksi kuitenkin anoppila pelastaa ja päästään herkuttelemaan :D

    VastaaPoista
  2. Oi, raparperipiirakkaa minäkin täällä odottelen, nam! Mun blogissa muuten lapsiperheille kiva arvonta menossa:)
    http://puolitoistakerrostakotia.blogspot.fi/2017/05/ti-ti-nallen-taloon-lippuarvonta.html

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toivottavasti sitä saadaan pian. :)

      Täytyykin käydä kurkkaamassa kilpailu. Ti-ti Nalle ei ole koskaan ollut meidän poikien suosikki, mutta itse tykkäsin kovasti lapsena.

      Poista
  3. Tätä meilläkin tehdään, paksummalla pohjalla vaan. Lapsiin ei oikein uppoa, mutta mä voisin syödä yksin koko piirakan :D Punaherukoista tehty versio on vähintään yhtä hyvää.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Punaherukoista en olekaan kokeillut tehdä, kun meidän pensaat jouduttiin hävittää tuholaisen vuoksi jo useita vuosia sitten. Täytyy kuitenkin pitää mielessä, jos marjoja joskus jostain saa.

      Poista
  4. Meillä kyllä kasvaa pihassa (anopin jäljiltä) iso kasa raparperia. En vain ole koskaan perehtynyt sen tarkemmin siitä leipomaan mitään... Meillä kun se on anoppi joka touhuaa yleensä nuo piirakat... Mutta jospas sitä tänä kesänä repäisis ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla. :) Ota lapset mukaan leipomiseen, meillä ainakin tykätään pilkkoa raparperia, esikoinen varsinkin. Esikoisesta on jossain kuvakin, kun istuu keittiönpöydällä vajaan vuoden ikäisenä raparperia maistellen (vaikka sitä ei kai saisikaan alle 1-vuotiaalle antaa).

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.