Sivut

keskiviikko 10. toukokuuta 2017

Vauvavuoden ajatussumu


Kun pää on täysin tyhjä...

Tiedättekö sen tunteen, kun pää on täysin tyhjä? Kun ajatukset on jumahtaneet täysin paikalleen, ilman mitään elonmerkkejä. Kun oikeaa sanaa ei meinaa löytää edes hakemalla ja lasten nimet menee jatkuvasti sekaisin. Kun tuntee kadottaneensa itsensä jonnekin äitiyden ja pyykkivuoren pohjalle ja elämä pyörii vain lasten ja kodinhoidon ympärillä. Kuulostaako kenestäkään tutulta vai olenko ainoa äiti, joka tuntee näin?




Sillä vaikka lapseni ovatkin tärkeitä ja rakkaita ja vievät ymmärrettävästi suurimman osan ajasta, kotiäitinä kun olen, omatkin ajatukset olisivat hyvin tervetulleita. Tunne, että minä olen vielä olemassa. Olisi ihana, että pystyisi ja osaisi jutella jostain muustakin kuin vain lapsista. Olisi ihana, että päässä kulkisi vielä illallakin ajatuksia. Omia haaveita, toiveita ja unelmia. Niitä, joiden avulla jaksaa. Niitä, joita ei tarvitse jakaa välttämättä kenenkään kanssa. Niitä, joista voi halutessaan puhua miehen kanssa ilman, että tarvitsee ensin selittää, mitä sana unelma tai haave tarkoittaakaan. Ajatuksia, jotka eivät liittyisi mitenkään lapsiin, kotitöihin tai jatkuvaan kaaokseen.

Vaikka välillä olisikin jotain sanottavaa, aihe mistä puhua tai kirjoittaa, se ehtii liian usein kadota ennen kuin siitä saa kunnolla kiinni. Blogin suunta on ollut talven mittaan ehkä hieman huiskenteleva. Liikkumaan oppinut Pätkä vaatii niin paljon aikaani, ettei asioiden pohdinta ole luistanut kuin korkeintaan yön pimeinä tunteina pienen kanssa valvoessa. Aikaa pitäisi pystyä jakamaan tietenkin myös muille lapsille, joten oma aika on edelleen melko kortilla – varmasti tuttua monelle. Blogipostaukset ovatkin painottuneen helppoihin leivontaresepteihin sekä positiivisemman elämänasenteen opettelemiseen – sekin on tuntunut helpommalta kuin omiin ajatuksiin, tunteisiin ja pohdintoihin paneutuminen.

Helppo ja hyvä leivontaresepti: Pirteän appelsiininen rahkapiirakka


Moni on varmasti huomannut, että Ylläksen kaivoshanke on toistunut useammassa postauksessani. Koska olen kaiken ajatussumun keskellä kuitenkin pystynyt kirjoittamaan toivon mukaan ymmärrettävää tekstiä aiheesta, voi vain päätellä, miten tärkeä asia itselleni on. Jos elämässä on jotain taistelemisenarvoista, siitä on pidettävä kiinni. Sitä mieltä minä olen. Ja koska perheeni ymmärtää paremmin kuin hyvin taisteluni asian puolesta, voin vain sanoa, että olen onnekas.


Lapsimessut 2017, Ei kaivosta Ylläkselle
Lapsimessut 2017

Pätkän ensimmäinen vuosi meni siis enemmän tai vähemmän väsymyksen, hormonien ja vauva-arkikaaoksen aiheuttamassa sumussa. Vaikka olen nauttinut suuresti katsoessani Pätkän kasvua, en voi sanoa katselleeni sitä vaaleansinisten lasien läpi – sumu on oikea sana kuvaamaan tuntemuksia. Nyt meillä ei ole kuitenkaan enää vauvaa vaan veljiensä perässä juokseva, joka paikkaan ehtivä taapero ja aina välillä saan hetkittäin ajatukset jo paremmin kasaan. Tästä on hyvä jatkaa kohti tulevaa kesää ja sen tuomia iloja, suruja, haasteita ja uusia asioita.





Seuraa blogia Bloggerissa ja Facebookissa.

2 kommenttia:

  1. Minusta ainakin sumussa oli lohduttavaa se, että tiesi sen olevan väliaikaista. Jossain vaiheessa vaan sitten huomaa, että omalle ajalle ja ajatuksille onkin taas tilaa. Jos ei sitten ole uusi vauva sylissä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse en ole pahimman sumun keskellä pystynyt ajattelemaan, että tila on väliaikainen. Mutta onneksi tosiaan yhtenä päivänä sitten taas huomaa, että ajatus kulkee ainakin jo vähän paremmin. Uutta vauvaa ei taida minun syliini enää tulla. :)

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.