Sivut

perjantai 13. tammikuuta 2017

Lapset toivovat koiraa



" Voiko meille ottaa koiran? Me hoidetaan sitä kyllä." 
"Ei nyt, mutta katotaan joskus myöhemmin. Meillä ei ole nyt tilaa koiralle." 

Tämänkaltaisia keskusteluja meillä käydään lasten kanssa harva se viikko, välillä useamminkin. 

Ja sitten välillä keskustelut alkaa: "Äiti, sä oot ihan tyhmä, kun et anna meidän ottaa koiraa, vaikka me isoveljen kanssa luvattiin hoitaa sitä." 
"Joo-o, niinhän te lupaatte. Mutta aikuinen siitä olisi kuitenkin vastuussa."

Etenkin Murulla on tällä hetkellä kova koirakuume, on ollut jo pitkään. Esikoinenkin toivoisi koiraa, mutta taitaa ymmärtää perustelut paremmin kuin nelivuotisveli. Koira olisi varmasti kiva, joo, mutta niin. Ensinnäkään meillä ei ole niin paljon tilaa kotona, että meille voisi koiran ottaa. Hyvä kun nykyinen perhe mahtuu olemassa oleviin huoneisiin edes jotenkuten sovussa. Isompi koti on siis ehdoton vaatimus. 

Suuri syy ja perustelu on myöskin oma jaksamiseni. Koiraa alettiin kinuta meillä tosissaan siinä vaiheessa kun nuorimmainen oli vielä mahassa ja jo pelkkä ajatuskin vauvan ja koiranpennun samaan aikaan hoitamisesta uuvutti. Jospa hoitaisin ensin sen vauvan ja katsotaan sitä koiraa joskus myöhemmin. Sekin perustelu kääntyy kyllä välillä Pätkän syyttelyyn. Kun kerran äiti joutuu hoitaa vaan vauvaa, niin meille ei tule koiraa. No kun ei siitä ole kyse. Mutta milläs saat nelivuotiaan ymmärtämään, jos hän koiraa niin kovasti toivoisi.


koirat
Koirat-kirjaa luetaan iltasaduksikin

Esikoinen sai muutama vuosi sitten joululahjaksi Koirat-kirjan (löytyy mm. Adlibriksen valikoimasta), missä esitellään eri koirarotuja. Sieltä jokainen perhenejäsen on tainnut valita suosikkirotunsa, Muru on merkannut jopa kirjan sivun oman suosikkinsa kohdalta. Kun jos äiti joskus heltyisikin sanomaan kyllä, valinta pitää ilmeisesti olla jo tehty.


koirarotu papillon
Suosikkirotu valmiiksi valittu

Meillä ei ollut koiraa, kun olin lapsi, enkä ole juurikaan niihin tottunut. Rehellisesti sanottuna pelkään koiria. Enkä vain vähän, vaan paljon. Jos pitäisi nimetä suurin pelko, se olisi koirat. Joten jo ajatuskin koirasta hermostuttaa. Voisi luulla, että pieni ja suloinen koiranpentu on eri asia ja voihan se ollakin. Mutta pelkään myös pentuja. Veljeni kävi vajaa vuosi sitten koiranpentunsa kanssa meillä ja kun lapset menivät yli-innokkaan koiran perässä, minä seisoin kyyneleet silmäkulmasta valuen nurkassa tärisemässä. Eihän kukaan sitä ymmärtänyt, miten niin pientä muka voisi pelätä? No kun en tiedä, mutta pelkään silti.

Appivanhempien koira on oikeastaan ainoa koira, jota en pelkää. Mutta siinäkin aika auttoi ja suhtaudun nykyään tähän enemmänkin henkilönä kuin koirana. Siinä varmaan onkin ratkaisu koirapelkoon: kun huomaa, että koira on oma persoona ja pääsee rauhassa tutustumaan tähän. Appivanhempien koiraan törmäsin ensimmäisen kerran jo ennen kuin mieheni kanssa edes tunnettiin. Naapurissa asuva koira juoksi isäni pihalle ja sylissäni oleva 1-vuotias pikkuveljeni työnsi tyytyväisenä varpaat vuoden ikäisen naapurinkoiran suuhun. Minä siinä pelosta täristen yritin huudella tien toiselle puolelle, että pelkään koiria ja paljon. Jälkikäteen naurattaa, koska kyseinen koira on varmaan maailman kiltein koira.

Yritin pitkään pitää koirapelkoni piilossa lapsilta, etteivät he alkaisi turhaan pelkäämään koiria. Se ei ole hyvä syy pelätä jotain, jos äiti pelkää. Vasta viime aikoina olen myöntänyt pojille, että pelkään koiria. Samalla ollaan juteltu, mistä se voisi johtua (en todellakaan tiedä, koira ei ole koskaan esim. purrut) ja todenneet, ettei lasten tarvitse niitä pelätä. Vaikkakin vieraan koiran kanssa täytyykin olla vähän varovainen. Pojat ihmettelivät vähän, miksi pelkään koiria, mutteivät muuten olleet millänsäkään.

Vaikka koirapelkoni ei ole vielä tähän ikään mennessä laantunut, voin silti hyvin kuvitella, että meille joku päivä koira tulisi. Viimeistään sitten, kun päästään Lappiin asumaan. Miehelläkin olisi seuraa koirasta, jos lähtee iltaisin valokuvaamaan. Ja olisihan siitä lapsillekin paljon seuraa, kun vanhemmat on töissä. Ja jos ihan rehellisiä ollaan, viime aikoina olen itsekin hieman haaveillut koirasta. 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.