Sivut

perjantai 30. joulukuuta 2016

Mitä jäi mieleen vuodesta 2016


Vaikka elämästä saakin ilmeisesti irti eniten silloin, kun elää hetkessä, välillä on kiva muistella menneitä tai miettiä tulevaa. Yksi tärkeimmistä tavaroistani on kalenterini, mihin kirjoitan menojen lisäksi myös asiat, jotka haluan muistaa. Kalentereistani löytyy lasten pieniä sutkautuksia, iloisia ajatuksia, uusien asioiden oppimisista merkintöjä. Pystyn kalenteristani tarkistamaan esim. koska Pätkä hymyili ensimmäisen kerran, koska oppi kääntymään jne. Näin vuoden lähennellessä loppua onkin jälleen mukava selata kalenteria ja muistella, mitä kaikkea tänä vuonna ehtikään tapahtua. Vuosi 2016 on kohta ohi ja tämän vuoden muistot siirtyvät laatikkoon aiempien kalentereiden joukkoon.

Paljon ehti tapahtua, enkä kaikkea tähän aio kirjoittaa. Tärkeimmät tapahtumat, asiat jotka varmasti jäävät pysyvästi mieleen, pystyy kirjoittamaan ilmankin kalenteriakin. Ja toisaalta, ehkä juuri niillä on eniten merkitystä. Asioilla, jotka muistaa ilman muistutusta. Kaikkea ei voi eikä tarvitsekaan muistaa, mieleen jäävät asiat ovat niitä itselle suurimpia. Eivätkä kaikki suurimmatkaan asiat ole aina mukavia, mutta ne voivat omalla tavallaan olla silti tärkeitä.

Alkuvuosi meni mahan kasvaessa ja raskaudesta nauttiessa, enemmän ja vähemmän. Jalan verenkiertohäiriön vuoksi jäin sairaslomalle istumatyöstäni ja lopulta jouduin kauhukseni alkaa pistää Klexanea. Kammoan piikkejä, rokotuksia ym., joten kun suoriuduin itseni pistämisestä, oli todellinen voittajafiilis. Vauva oli tammikuussa perätilassa ja se aiheutti tietenkin lisäkäyntejä sairaalassa. Kääntäminen ei onnistunut ja sektioaikaakin tarjottiin. Päätin kuitenkin synnyttää alateitse, koska ajatus sektiosta kauhistutti enemmän. Loppujen lopuksi vauva päätti kuitenkin kääntyä itse vielä oikein päin.


Leviltä ostettu torkkupeitto lieventää hieman Lappi-ikävää


Helmikuussa päästiin nauttimaan Ylläksen talvesta ja kokeiltiin muutama päivä lumikenkiäkin. Olipa muuten mahtavaa, niitä täytyy kokeilla joskus toistekin. Lumikenkäily onnistui hyvin ison vauvamahankin kanssa. Ainoa, mikä rajoitti liikkumista melkoisesti oli ahkio. Muru ei olisi millään jaksanut lumikengillä tarpoa, joten vuokrattiin ahkio, mitä ei tietenkään ole suurimmalle osalle lumikenkäreiteistä tarkoitettu. Onneksi löytyi myös muutama paikka, missä oli tarpeeksi avaraa. 

Luontokeskus Kellokkaan lähellä käytiin useampanakin iltana lumikenkäilemässä miehen kuvatessa revontulia ja tähtiä. Siellä on myös viihtyisä myös kota, missä oli kiva paistaa iltapalaksi makkaraa. Poikien mielestä mökin ulkopuolella oleva suuri lumikasa oli jälleen loman kohokohta. Siinä he olisivat jaksaneet touhuta vaikka koko loman. Pitäisi oikeasti ottaa lapsista mallia ja nauttia elämän pienistä asioista.





Maaliskuun lopussa sain kokea vielä kerran sen unohtumattoman ja ainutlaatuisen tunteen, kun vastasyntynyt poikani nostettiin rinnalleni. Harmittaa suuresti, ettei mieheni pysty koskaan kokemaan sitä tunnetta. Synnytys oli helppo ja nopea ja siitä jäi uskomattoman hyvä mieli. Pätkä syntyi päivä ennen isoveljensä 4-vuotissynttäreitä. Jossain vaiheessa peräkkäiset syntymäpäivät saattavat poikia harmittaa, itseäni harmitti jo maaliskuussa kovasti. Lohdutti kuitenkin hieman, etteivät ainakaan samana päivänä ole syntyneet. 

Kevät meni uuteen perheenjäseneen ja uuteen elämäntilanteeseen totutellessa. Mies oli onneksi kolme viikkoa isyyslomalla heti Pätkän synnyttyä, mistä oli aivan valtavan suuri apu varsinkin vanhempien lasten kanssa. Joku järki siinäkin taisi olla, että uusittiin kodin lattia Pätkän ollessa 2 viikon ikäinen. Jälkikäteen koko idea tuntuu melko järjettömältä, vaikkakin se oli paljon parempi hetki kuin esim. nyt, kun Pätkä liikkuu jo vauhdilla. Ristiäisjärjestelyjä tehtiin useampaankin kertaan, kun ensimmäiset juhlat jouduttiin siirtämään Esikoisen sairastuttua päivää ennen ristiäisiä. No, sellaista elämä on. Aina ei kaikki mene suunnitelmien mukaan. Tärkeintä oli tietenkin, että saatiin nekin lopulta hoidettua.

Kesällä (ja syksyllä) nautittiin useana viikonloppuna luonnonrauhasta mökillä. Mökkisaaressa näkee lintuja, viime kesänä seurattiin erityisesti kuikkaperheen pientä poikasta, jonka surullisesta lopusta kerroinkin syksyllä. Lintuja käytiin kotona katselemassa myös vähän matkan päässä olevalla Ridasjärven lintutornilla. Meidän pojat pitää kuitenkin sen verran kovaa meteliä, että lintuja ei turhan läheltä pääse seuraamaan. 


Kesänkitunturilta avautuva maisema


Kesän ehdoton kohokohta ja yksi vuoden tärkeimmistä asioista koko perheelle oli Ylläksen loma elokuussa. Kiivettiin useammallekin tunturille, ainakin osan matkaa ja tänä vuonna Murukin jaksoi jo melko hyvin kävellä. Pätkä viihtyi hyvin Pikkolo kantorepussa, joten päiväretket onnistuivat sadekuuroista huolimatta. Ensi kesänä täytyy harkita rinkan ostamista/vuokraamista, että pojalla olisi varmasti tarpeeksi hyvä asento pidemmilläkin retkillä.

Vuoden surullisin uutinen tuli marraskuussa, kun sain tiedon mummini kuolemasta. Surutyöni on vielä kesken, vaikka hautajaiset auttoivatkin asian käsittelemisessä. Pojilleni isomummin hautajaiset taisivat olla asian päätös, sillä he eivät ole enää olleet surullisia eivätkä miettineet kuolemaa. Ja niin sen pitääkin olla, ei lasten pidäkään jäädä murehtimaan tuollaista. 

Mummin kuolema sai itseni tajuamaan jotenkin konkreettisemmin, että jokaisella tosiaan on rajallinen aika olla ja elää. Välillä tuo ajatus pamahtaa yhtäkkiä mieleen niin kovaa, että kauhu ja suru täyttävät minut. Ajatus, että joku päivä en enää näekään rakkaimpiani musertaa. Mutta koska en voi asialle mitään, yritän entistä enemmän nauttia elämästä ja olla murehtimatta, stressaamatta, kiukuttelematta ym. turhista pikkuasioista. Äkäslompoloon muuttaminen on muuttunut entistä tärkeämmäksi asiaksi. Perheeni viihtyy siellä parhaiten. Meillä kaikilla on siellä hyvä olla.


Joulu tuli ja joulu meni


Tänä vuonna meillä vietettiin erilaista joulua. Ensimmäistä kertaa oltiin joulu kotona perheen kesken. Suunnitelmat oli aattoaamuun asti hieman erilaiset, mutta Esikoinen heräsi aattoaamuna influenssassa ja niin päädyttiin olemaan joulu kotona. Ja vaikka olikin todellä ikävä katsoa, miten normaalisti liiankin energinen poikani makasi sohvalla aivan paikallaan, olin onnellinen, kun sain olla joulun kotona. Influenssa kiersi tietenkin koko perheen ja tämä viikko ollaankin vietetty tiiviisti kotona särkylääkkeitä popsien. Tauti alkaa nyt pikkuhiljaa hellittää ja elämä jälleen hymyillä. Josko uusivuosi saataisi ottaa vastaan terveinä.

Vuosi ei ollut täydellinen, miten voisi ollakaan. Täydellistä elämää olisi varmaan aika tylsä elää. Välillä elämä saisi kuitenkin olla vähän helpompaa ja vähemmän stressaavaa. Välillä olisi kiva vain istua, ilman kotitöitä, lasten hoitamista, arkea. Harvoin sellaiseen on aikaa tai mahdollisuutta. Mutta vaikka sellaista aina välillä toivookin, olen tyytyväinen elämääni ja menneeseen vuoteen. Vuosi oli hyvä, siihen mahtui paljon hyviäkin asioita. Ja vielä enemmän niitä arkisia. Meillä on huudettu ja tapeltu, itketty ja kiroiltu. Mutta meillä on myös naurettu ja hassuteltu, leikitty ja touhuttu. Ja unelmoitu ja haaveiltu; Lapin lomista, uudesta kodista ja Äkäslompoloon muuttamisesta. Meillä on eletty meidän omaa elämää. 


2 kommenttia:

  1. Teillä kuulostaa olleen ihanan elämänmakuinen vuosi! Iloa ja onnea ensi vuoteen♥

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.