Sivut

maanantai 17. lokakuuta 2016

Pyykit puhtaiksi pesutableteilla




"Helppoa puhtautta", sitä meilläkin kaivataan


Vaatehuolto vie ainakin meillä ison siivun kellosta lähes joka vuorokausi. Tai jos on ollut yksi tai kaksi kiireistä päivää välissä ja/tai äiti ei ole jaksanut pestä pyykkiä, pyykkivuoren pienenemiseen menee koko päivä. Usein tulee sanottua nelivuotiaalle, että "Äiti laittaa pyykit vaan nopeesti ja tulee sitten leikkimään."

Nopeastihan minä: Ensin pitää vain kaivaa pyykkikorista oikean väriset vaatteet pesukoneeseen. Tai nostella, jopa kaataa koko korin sisältö lattialle, koska siten on helpompi löytää kaikki samaan koneeseen menevät. Paitsi jos pyykkiä on tulossa useita koneellisia, niin parittomien sukkien pareja ei välttämättä tarvitse ensimmäisellä lajittelukerralla etsiä. Samalla kun pyykkiä lajittelee, on myös kätevä kääntää väärin päin jääneitä sukkia ja housuja ja irrottaa housujen lahkeista niissä roikkuvat sukat. Koska hei, äidillä ei taida olla tarpeeksi hommia, joten lapset reippaasti ovat jättäneet vähän lisäpuuhaa - kaikista pyynnöistä ja aneluistani huolimatta.

Helpommalla sentään pääsee, jos kaikki pyykit on tuotu pyykkikoriin. Monesti viimeiset pestävät vaatteet löytyy vasta sen jälkeen, kun kone on jo päällä. Ellei ennen pesukoneen käynnistämistä sitten huvita tehdä kävelylenkkiä kodin ympäri ja kerätä hyvässä lykyssä sylillinen vaatteita vain huomatakseen, ettei ne mahdu kuitenkaan samaan koneelliseen enää. Eipä mitään, eiköhän likapyykkiä ehdi tulla muutenkin lisää sen vajaan kahden tunnin aikana, kun ensimmäinen koneellinen pyörii. Se taito on meillä hallussa.

Pyykkien koneeseen saaminen vie kuitenkin vähemmän aikaa, kun kuivausrumpuun siirtäminen: Taas saa lajitella vaatteita, tällä kertaa kuivausrummussa kuivattaviin ja sitten niihin, mitkä eivät rumpua kestä. Tässä vaiheessa nurinpäin olevat vaatteet huomaa viimeistään ja jos ei sillä(kään) kerralla aio antaa lasten itse kääntää puhtaita vaatteita, ne on käännettävä itse. Vaatteet täytyy tietenkin vetää kosteina, ettei niitä joudu rummun jälkeen yrittää venyttää oikean kokoisiksi. Ja liian usein jostain välistä löytyy pesuun joutunut paperimytty, joka on joko sotkenut kaikki pyykit tai sitten armahtanut pyykkärin kerrankin ja jäänyt vain kosteaksi mytyksi vaatteiden joukkoon.

Samalla kun kosteita vaatteita tempoo koneesta toiseen, on viihdytettävä lattialla makoilevaa vauvaa, joka ei nykyään enää pysy alustansa päällä, vaan yrittää mennä allaskaapin alle/tökkii pesukoneen jalkaa/yrittää ylettyä edestätäytettävän pesukoneen luukkuun/tunkee itsensä patterin alle jumiin. Ja koska äiti on yleensä liian hidas, kitisee tai itkee loppuajan. Kun puhtaat pyykit on vihdoinkin kuivausrummussa, vesisäiliö on tietenkin täynnä ja nukkasihti tyhjennettävä. Oi ihana sitä ääntä, mikä rummusta alkaa kuulua, kun kaikki on tehty ja vaatteiden kuivaus alkaa.

Koska pyykinpesuun menee välillä melkoisestikin aikaa, pyykinpesuaineen on oltava sellaista, että sen saa annosteltua helposti ja nopeasti. Vuosien varrella on tullut kokeiltua monia merkkejä; toiset jättävät pyykit tunkkaisen hajuisiksi, toisissa pyykin sekaan jää pesuainetta. Olemme kokeilleet jauhetta ja nestemäistä pesuainetta ja itse olen tykästynyt nestemäiseen pesuaineeseen. Pyykinpesutabletteja ei ole koskaan tullut kokeiltua, en ole niitä edes harkinnut. Paitsi nyt, kun kaikki muuttui sillä saralla: Voitin Erisanin Kirjo nestemäisiä pyykinpesutabletteja herkälle iholle ja pitihän niitä tietenkin testata. 

Erisan Kirjo tabletit pääsivät meilläkin testaukseen

Erisan Kirjo nestemäinen pyykinpesutabletti on tarkoitettu herkälle iholle. Tabletit eivät sisällä hajusteita, väriaineita, zeoliittia tai fosfaattia. Annostelu on helppo: 3-5kg pesukoneeseen tarvitaan 1kpl tabletteja vedenkovuudesta riippumatta, 6-9kg koneeseen 2kpl tabletteja. Tabletit asetetaan pesurummun pohjalle ja pyykit niiden päälle. Tabletit on kehitetty yhteistyössä Allergia- ja Astmaliiton kanssa ja ne ovat saaneet myös joutsenmerkin.

Ensireaktioni pesuainetablettien saapuessa oli epäluulo: Voivatko pesutabletit oikeasti pestä pyykin tarpeeksi puhtaaksi? Mutta testaamisen jälkeen voin sanoa, Kyllä ne voivat. Ja tarkemmin ajateltuna, tietenkin voivat. Tabletteja käyttäessä pesuainetta on mitä luultavammin tarpeeksi, sitä ei voi mitata itse liian vähää tai paljoa. Pesuainejäämiä ei myöskään ole, toisin kuin välillä pesujauhetta käyttäessä.

Varsinkin 40´C pesun jälkeen pyykit olivat raikkaampia kuin aiemmin. Ja mikä parasta, pesukonekin oli raikkaampi. Kosteat pyykit tuoksuivat hieman neutraalilta saippualta ja mieleen tuli sairaalassa käytettävä käsisaippua. Nelivuotiaan mielestä tuoksu oli "Ihan hirveen hyvä". Pyykit myös pysyivät raikkaina, vaikkei pesukonetta ehtinyt heti pesuohjelman loppumisen jälkeen tyhjentää. Edes tunnin koneessa seisominen ei tehnyt pyykeistä tunkkaisia. Pyykit tuntuivat kuivausrummunkin jälkeen hieman erilaisilta, pehmeämmiltä?

Varastossa säilössä olleista vaatteista tabletit eivät saaneet varaston tunkkaista hajua pois. Vaatteet haisivat kosteina jopa pahemmilta kuin ennen pesua. Olisikohan tässä tapauksessa pitänyt jättää kone reilusti vajaaksi? Nämä vaatteet joutui pestä toisen kerran kuitenkin toisella pesuaineella, sillä pyykinpesutabletit tulevat vaatteiden alle, enkä alkanut tyhjentää pestyjä pyykkejä koneesta, jotta olisin saanut pesutabletit alle ja pyykit takaisin koneeseen. Kuivien vaatteiden alle tabletit oli mahdollista sujauttaa, jos ne unohti ensimmäisenä laittaa.

Yhdestä asiasta näiden pyykinpesutablettien kanssa en kuitenkaan tykännyt: tablettien annostelu (=oikean kappalemäärän nostaminen pussista pesurumpuun) vaati melkeinpä sen, että tabletit nosti pussista käsin. Tablettien pesuainetta jäi tuolloin iholle, eikä se tuntunut lähtevän kokonaan pois usean saippuapesun jälkeenkään. Käteeni jäi muutamankin kerran useiksi tunneiksi kihelmöivä tunne. Tästä syystä nestemäinen ja jauhemainen pesuaine ovat kyllä kätevämpiä: pesuaineeseen ei tarvitse koskea. Oikean tablettimäärän kaataminen pussista koneeseen ei ollut kauhean helppoa, kokeilin sitäkin. Kestakäyttöhanskalle ym. on siis käyttöä ainakin meillä, kun näitä tabletteja käyttää.  

Muuten Allergia- ja Astmaliiton kanssa kehitetyt pyykinpesutabletit ovat varmasti ihoystävällisiä tai siis niiden pesutulos. Meidänkin lapsilla on taipumus atopiaan ja varsinkin talvisin saa rasvata ihoa enemmänkin, joten näillä pestessä pesuaineen ei ainakaan pitäisi lisätä kutisevaa ihottumaa. Erisanin pyykinpesutableteista jäi kaikenkaikkiaan hyvä kuva ja voin hyvin kuvitella käyttäväni niitä tulevaisuudessakin.

2 kommenttia:

  1. Kiitos kokemusten jakamisesta! Minäkin kiinnostuin tableteista ja aion jossain vaiheessa kokeilla. Meillä jää herkästi tunkkainen haju pyykkeihin, mutta en halua voimakkaasti hajustettuja pesuaineita. Niiden haju vasta karmea onkin. Paras olisi just se puhtaan pyykin oma tuoksu, jonka saa ainakin ulkona kuivattamalla. Missä muuten kuivaat pyykit?
    Oma perheblogini

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ulkona kuivattamalla tuleekin kaikista paras ja raikkain tuoksu. Meillä se ei kotona vain ole mahdollista. Onneksi mökillä pystyy ainakin kesällä kuivattamaan myös ulkona. Kotona kuivaan pyykit kuivausrummussa.

      Poista

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.