Sivut

keskiviikko 14. syyskuuta 2016

Vauvan kanssa ulkoilu



Ulkona ehtii huomata vuodenaikojen vaihtelun


Ulkoilu vauvan kanssa ole aina mitään ruusuilla tanssimista, ei ainakaan meillä. Ei ole nykyisen 5,5kk ikäisen Pätkän kanssa, eikä ollut myöskään Nelivuotiaan ollessa vauva. Esikoisen vauva-ajasta on niin pitkä aika, että sinne asti ei muisti enää jaksa kelata. Veikkauksena on, että silloin oltiin enemmän sisällä kuin seuraavien lasten vauva-aikana. Ja syynä tähän on pitkälti se, että Esikoisen ensimmäinen elinvuosi asuttiin kerrostalossa ilman hissiä. Vaunut piti ängetä joka kerta häkkivarastoon ja sen jälkeen kantaa tavarat ja poika kotiin. Kuumassa rapussa talvivaatteet päällä tavaroiden ja vauvan kantaminen ei ollut mitään herkkua joten tuskin ulos oli aina mikään kauhea kiire.

Nelivuotiaan vauva-ajasta elävimpänä muistikuvana ulkoiluun liittyen on kauhea huuto ja kirkuminen koko kauppamatkan, tai ainakin kotimatkan. N. 2,5km matka tuntui loputtomalta, varsinkin jos Esikoinen oli mukana ja olisi pitänyt pystyä seurustella hänen kanssaan. Toisin kuin nykyään,  vaunuissa oli tuolloin sentään seisomalauta, joten Esikoinen pystyi höpöttää rauhassa samalla, kun yritin hikipäässä puuskuttaen kiirehtiä kotiin rauhoittamaan kirkuvaa vauvaa. Muistaakseni liikkuminen helpotti, kun pojan sai nostettua istuma-asentoon. Tosin siinä vaiheessa oltiin niin pitkällä syksyssä, että iltaisin kävelylenkkien aikana tuli pimeää ja sitä poika pelkäsi paljon, joten taas itkettiin. Kaipa se meni kuitenkin melko pian ohi, koska ulkoilua ei siihen lopetettu.


Vaunut vai rattaat

Pätkän kanssa ollaan myös ulkoiltu siitä asti, kun vauvan kanssa sai kevällä lähteä ulos. Poika taisi olla vajaan kahden viikon ikäinen, kun lähdettiin ensimmäistä kertaa ulos, sen verran lämmin alkukevät tänä(kin) vuonna oli. Alkuun Pätkän kanssa oli helppo käydä ulkona, poika nukkui tyytyväisenä vaunuissaan. Ei häirinnyt puistossa leikkivät lapset, eikä vieressä pärisevä ruohonleikkuri. Muutaman ensimmäisen kuukauden ajan vaunujen lähdettyä liikkeelle Pätkä nukahti lähes aina. Välillä oli tietenkin päiviä, kun ei nukuttanut ja silloin kyllä vieressäolijat kuulivat sen.

Jossain vaiheessa kaikki kuitenkin muuttui. Voi johtua ymmärryksen lisääntymisestä; ympäristöä ja kaikkea mahdollista olisi kiva tarkkailla ja nähdä, eikä se tietenkään vaunuissa makaamalla onnistu. Oli syy mikä tahansa, aikalailla 4kk iästä lähtien Pätkä ei halunnut enää olla vaunuissa. Joskus hyvänä päivänä poika saattoi nukahtaa aamupäiväunille vaunuihin, mutta ne unet jäivät lyhyiksi ja loppumatka oli taas sitä liiankin tutuksi tullutta huutoa. Tai huuto on lievä sana sille äänelle, kirkuminen kuvaa Pätkän päästämää ääntä paremmin.

Samalla kun Pätkä huusi vaunuissa pää punaisena, olisi äidin pitänyt pystyä kuuntelemaan Nelivuotiaan iloista rupattelua ties mistä linnuista, ötököistä tai sohvanväristä. Liiankin monta kertaa tuli tiuskaistua Nelivuotiaalle, joka ei todellakaan ollut syypää pikkuveljensä huutamiseen. Aina ei myöskään ole ratkaisu ottaa itkevää vauvaa syliin, kun vaunut pitäisi kuitenkin saada työnnettyä kotiin. Onneksi Nelivuotias jaksoi sen homman aina välillä tehdä. 

Rattailla ulkoilu sujuu helpommin

Yhtenä päivänä kyllästyin tilanteeseen lopullisesti: Se oli loppu nyt, ei enää vaunukoppaa meidän vauvalle! Jos toinen ei viihdy vaunuissa, niin mikä pakko siellä on olla? Koppa pois ja rattaiden kankaat tilalle. Meidän rattaat, Britax B-motion 4, toimii siis joko rattaina tai sitten vaunuina. Pienellä ohjeiden tavaamisella, muutamalla ärräpäällä ja samalla Pätkää viihdyttäen rattaat sai kuin saikin kasattua ja ihan oikein. Heti ensimmäinen kokeilu vakuutti: Pätkä ihmetteli uutta menopeliä silmät suurina, mutta ei itkenyt. Se sama vauva, joka oli edellisenä päivänä alkanut kirkua heti kuin vain laittoikin vaunukoppaan makaamaan.

Nyt ollaan muutamana aamupäivänä päästy Pätkän ja Nelivuotiaan kanssa käymään keskustan ruokakaupassa niin, että Pätkä on jopa nukkunut suuren osan matkasta. Välillä rattaista kuuluu kitinää ja tuttia pitää antaa tai muuten vain kurkkia kukkuu-pöh viihdytykseksi. Mutta tilanne on kuitenkin aivan eri kuin kuukausi sitten. Kahtena päivänä Nelivuotiaan kerhon aikana on onnistunut jopa reilun tunnin reipas vaunulenkki Pätkän nukkuessa. On muuten ollut todella tervetullutta päästä kävelemään reippaasti keskellä päivää. Nelivuotiaan ollessa mukana se ei onnistu, ellei pojalla ole pyörää mukana.

Äidille rattaisiin siirtyminen on tainnut olla vaikeampaa kuin vauvalle: Tuntuu, ettei viidenkuukauden ikäistä pitäisi laittaa vielä rattaisiin, vaikka selkänoja meneekin täysin makuulle ja vauvan saa helposti kiinni turvavyöllä. Viisipistevöistä käytössä on ollut toistaiseksi vain vyötärön ympärille tuleva vyö, olan yli tulevia voidaan tarvittaessa kokeilla myöhemmin. Liian tiukkaan en poikaa halua sitoa kiinni. Toistaiseksi on ulkohaalarin lisäksi riittänyt päälle peitto, mutta eiköhän ilmat ala pian viilentyä. Siinä vaiheessa vaunuihin tulevaan makuupussiin on toivottavasti ollut aikaa (lue: tämä äiti on vihdoinkin saanut kaivettua kaapista sakset ja ompelukoneen) tehdä aukot turvavöille.


Kantoreppu käytössä

Vaikka ensin olikin pitkä sepustus vaunujen/rattaiden kanssa ulkoilusta, monestihan Pätkä on kuitenkin ulkoilun ajan kantorepussa. Aamupäiväulkoilut ollaan pääsääntöisesti hoidettu rattailla, koska silloin on uniaika ja varsinkin nyt rattaisiin siirtämisen jälkeen uni on myös maistunut tarpeeksi hyvin. Muulloin päivällä ulkoillessa käytössä on kantoreppu. Kantoreppu on ollut kätevä, vaikka nykyään Pätkä ei siinäkään viihdy ihan niin pitkiä aikoja kuin ennen. 

Pikkolo kantoreppu

Ilmojen viiletessä pitää miettiä hyvin tarkkaan myös sitä, mitä Pätkälle laittaa kantoreppuun päälle. Nyt on muutamina viileämpinä päivinä pärjännyt hyvin vielä villasukilla, mutta pian täytyy siihen päälle joku kerros vielä keksiä. Jonkinlaiset töppöset pitää kohta varmaan kaivaa jostain kätköistä.

Kantorepusta en ole luopumassa, sillä sen kanssa pääsee niin neuvolaan kuin kauppaankin ja tietenkin myös kunnolla ulkoilemaan metsään. Kantorepun lisäksi meillä on BabyBjörnin Active rintareppu, missä kannan Pätkää mökillä. Siellä kun rattaita on ihan turha nykyään ottaa edes esiin, poika ei viihdy ollenkaan kantojen päältä ajettaessa. Rintarepussa Pätkä nukahtaa onneksi nopeasti ja nukkuu tyytyväisenä.

Toiveena on tietenkin pian taas päästä hyödyntämään kantoreppua myös Ylläksellä. Seuraava matka taidetaan tehdä kuitenkin talvella, joten silloin pitää miettiä tarkkaan, voiko vauvaa pitää kantorepussa. Vai keksitäänkö jokin toinen tapa liikkua. Koska ulkoilusta meidän perhe ei luovu.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.