Sivut

perjantai 26. elokuuta 2016

Pokémon Go


Pokémon Go

Reilu neljä vuotta sitten meidän kodin valtasivat Angry Birdsit. Oli pelejä, leluja, puuhakirjoja ja kirjastosta löytyi kirjojakin. Pehmoleluja kertyi paljon: nykyinen nelivuotias mahtui 2v. syntymäpäivänään melkein kokonaan änkkäripehmojen alle piiloon. Villitys kesti meillä ihmeen kauan, mutta lopulta laantui. Edelleen kivan väriset vihaiset linnut ihastuttaa ja sekä esikoinen että nelivuotias odottavat, että vuokrattaisi uusi Angry Birds-elokuva. 

Ensimmäisiä Angry Birds-pehmoleluja

Angry Birdsien jälkeen meillä innostuttiin Minecraftista viime keväänä. Esikoinen on pelissä taitava rakentamaan ja nelivuotiaskin pääsee mukaan pelaamaan. Molemmilta pojilta löytyy myös Minecrafti-aiheiset kirjat ja nelivuotias "lukee" kirjaa lähes päivittäin. Palikoista rakennettu maailma käy hieman omiin silmiini, enkä ole peliä vielä ainakaan kokeillut. 

Minecraft on meillä edelleen kysytty ja suosittu peli, mutta tällä hetkellä ehdoton ykkönen on Pokémon Go. Pokémonien etsiminen ja pyydystäminen on erityisesti esikoisen ajatuksissa lähes yötä päivää. Poika sulkee innostuessaan kaiken muun pois mielestään, joten tällä hetkellä päähän tuntuu mahtuvan vain ja ainoastaan Pokémonit. On tietenkin hyvä, että lapsi on innostunut jostain, mutta äidille on jälleen hieman haastavaa ja raskasta, kun joutuu vahtia koko ajan, että poika hoitaa myös velvollisuudet. 

Esikoisella on aamulla kännykkä ensimmäisenä kädessä. Hampaidenpesu ja pukeminen unohtuvat, kun pitää yrittää saada pyydystettyä kotoa löytyvä Pidgey tai Ratata palloon, ihan nopee vaan. Ja iltapäivällä läksyjen aloittamisen kanssa on sama. Kun pitää selata, mitä Pokémoneja itseltä jo löytyy tai mikä kannattaisi evolvata seuraavaksi. Ja samalla kuuluu tauoton selitys, mikä Pokémon on löytynyt koulumatkalla ja millä levelillä se ja se koulukaveri on. Ja arvaa äiti mitä, mä melkein sain sen ja sen Pokémonin kiinni äsken, mutta se karkas. 

Pelaan Pokémonia itsekin, mutta nimet eivät sano juuri mitään. Ainoa, minkä muistan jo omasta lapsuudestani, on Pikachu. Muistelen, että pikkuveljeni seurasi sarjaa silloin aikanaan ja itsekin aina välillä. Rakettiryhmän tunnusluritus on jäänyt mieleen, mutta sekin on Netflixissä löytyvässä sarjassa muutettu uuteen muotoon. 

Peli ilmestyi (=mies latasi pyynnöstäni) kännykkääni kesälomalla, kun olin muutaman päivän katsellut ja kuunnellut, miten kivaa Pokémonien etsiminen on. Pokestopeja kierrettiin samalla, kun ajettiin Ylläkselle. Ja niitä löytyy kuulkaa ainakin jonkun verran ihan isojen teidenkin varsilta. Tietenkin enemmän keskustojen läheltä, mutta motarillakin on mahdollista napata muutama Pokepallo matkaan. Jos netti ja gps sattuvat sillä hetkellä toimimaan ja sormi on valmiina pyöräyttämään stopia oikealla hetkellä. 

Kilpailuhenkisenä ihmisenä tämän(kään) pelin pelaaminen ei välttämättä ole itselleni paras mahdollinen harrastus. Olen alemmalla levelillä kuin esim. esikoinen, joka on pelannutkin peliä minua kauemmin. Pokepalloja saa pokestopeilta ja useamman stopin ryppääseen keskustaan on meiltä kävelymatkaa, joten sinne ei pääse noin vain. Välillä houkuttelee ajatus, että pokepalloja voi ostaa myös oikealla rahalla. Mutta sitten järki puuttuu peliin, ainakin sillä erää, ja päätän säästää senkin viisi euroa johonkin muuhun. 

Välillä nolottaa kävellä kännykkä kädessä, vauva kantorepussa Pokémoneja etsimässä. Miksi? Takaraivossa ääni huutaa, että äidin ei kuulu pelata pelejä. Äidin pitäisi rajoittaa lastensa pelaamista, viettää aikaa lastensa kanssa. Mutta meidän perhe viettää aikaa myös näin. Ulkoilu kuuluu jo meidän harrastuksiin, miksei samalla etsittäisi pelihahmoja - vielä kun intoa riittää. Peliä pelatessa tuttuakin ympäristöä tulee katseltua vähän eri kantilta. Yhtäkkiä kotoa saattaakin löytyä hyppiviä rottia tai heiluvia lepakoita. Pokestopejakin löytyy ties mistä: esim. Ylläksellä ollessamme eniten riemastusta herättävä pokestop löytyi Yllästunturilta Ylläskammi 718-ravintolasta.

Pokestop Ylläskammi 718-ravintolassa

Peli tarjoaa pelaajilleen puuhaa ja liikuntaa. Jotta pokepalloja on koko ajan tarpeeksi laukussa, niitä täytyy kävellä hakemaan (tai ajaa stopin läheltä autolla), jolloin kilometrejä kertyy. Mutta mitäs sitten, kun pelaajana on esim. meidän esikoinen, joka ei malta eikä kykene keskittymään kuin pelkästään peliin. Poikaa ei voi päästää vielä keskustan stopeille yksin, autoteiden ylitys kännykkään tuijottaessa on vaarallista. Ajatus aiheuttaa itselleni päänsäryn ja sisäinen kukkahattutätinikin korottaa hieman ääntään. Pitäisi varmaan asettaa peliaikoja ja muita rajoitteita tämänkin pelin kohdalla. Mutta jos teen niin, en itsekään voi pelata peliä silloin, kun huvittaa. Ainakaan lasten nähden.


Löytyykö muita Pokémonia pelaavia äitejä? Jätä kommenttia ja kerro, minkälaisen vastaanoton Pokémonit ovat teillä saaneet vai löytyykö peliä edes lasten puhelimista?



2 kommenttia:

  1. Heippa, olen itse miettinyt samaa olenko ainoa pokemonia pelaava äiti ;D vieläpä Ylläksen seudulla :D
    Esikoinen on 1 luokalla ja olemme molemmat hurahtaneet pokemon go:n, ensin minä ja poikani oli todella kiinnostunut joten nyt pelaamme paljon yhdessä ja tiiminä :)

    VastaaPoista
  2. Kiva, että meitä on muitakin. :D Sulla on mahtava paikka pelata! Ja Pokemon on kivaa yhteistä tekemistä lapsen kanssa. Mukavaa syksyn jatkoa. :)

    VastaaPoista

Kaikki kommentit ilahduttavat ja vastaan niihin aina mahdollisimman pian.